Vielä se Aurinko tähänkin risukasaan paistelee

Edellinen Seuraava

Kun 56 ikävuotta on jo tullut täyteen ja aika tuntuu kuluvan yhä nopeammin, lie korkea aika miettiä mitä aikoo tehdä niiden 10 - 20 aktiivisen vuoden aikana joita kohtalaisen optimistisesti ajatellen vielä voi olla edessä.

En toki voi sanoa ettenkö mitään olisi elämässäni saavuttanut. Kaikista urotöistä ei ole diplomia kehystettäväksi ja seinälle ripustettavaksi, kuten oheisista Navigaatioliiton papereista vuosilta 2003 - 2005, saaristolaivurista rannikkolaivurin kautta avomerilaivuriksi.

Alan teoriaa hallitsen, mutta maakrapu olen silti. Merelle en ehkä koskaan ainakaan omalla veneellä lähde, mutta olivathan Navigaatioliiton puhtaasti teoreettiset kurssit ja tentit mielenkiintoisia kokemuksia, varsinkin porilainen avomerilaivurikurssi joka suoritettiin perinteisin menetelmin taulukkokirjan kanssa ja innokkaan sekä aktiivisen farmaseutti-apuopettajattaren tuella.

Toki täytyy kiireesti lisätä että ulkomaiset viranomaiset voivat aivan vapaasti vaikka pyyhkiä karvaista peppuaan suomalaisella laivurin harrastustodistuksella ; heillä ei ole velvollisuutta antaa sille mitään arvoa. Nuo paperit eivät todista käytännön veneilytaidoista yhtään mitään. Kansainvälinen huviveneen kuljettajan pätevyyskirja on sitten eri asia.

Veneily huviveneillä on Suomessa vielä toistaiseksi melkoisen vapaata, vaikka säännöllisin väliajoin joku taho vaatiikin julkisuudessa suureen ääneen ajokorttipakkoa ainakin isompien tai tehokkaampien veneiden kuljettajille. Moottorittomalla soutuveneellä voi meillä soudella humalassakin aivan laillisesti. Veneen ammattimainen käyttö on toki asia sinänsä.

Vaan menepä yrittämään Saksassa huviveneilyä ilman virallista paikallista lupaa tai ilman kansainvälistä huviveneen kuljettajan kortttia. Kyllä joku Hitler-viiksinen pikkubyrokraatti sinut ottaa silmätikukseen ja käyttää tilanteen täysimääräisesti hyväkseen itsetehostuksen harjoitteluun. Saksassa ei huviveneelläkään niin vaan ajella. Vaikka olisitkin veneelläsi itse purjehtinut Suomesta Kielin kanavalle, niin se ei kelpaa todisteeksi veneilytaidoista.

Haasteita on kuitenkin vielä viljalti jäänyt hampaankoloon. Eräs niistä ehdottomasti on jaottomat polynomit. Näillä on kryptografiassa merkitystä lähinnä julkisen avaimen menetelmissä.

Keksisipä vaan miten niitä voisi itse hyödyntää. Niihin sisältyy jokin syvällinen totuus joka minulla on vielä heikosti hallussa. Jaottomat polynomit ovat ikäänkuin alkulukuja. Jotakin jäynää niillä pystyy tekemään. Abstrakti algebra ei kaikille ihan helpolla aukene.

Toinen mittava haaste on sähkömagneettinen kenttäteoria ja Maxwellin yhtälöt. Haluaisin osata soveltaa niitä ihan sikana.

Haluaisin vielä joskus olla tekemisissä hyvien radiolaitteiden ja antennien kanssa. Lähinnä vain tekniikka eikä jonninjoutava puheenpälpätys on kiinnostavaa, mutta ehkä joskus vielä kehittyisin vaikkapa radioamatööriksi - ellei muuksi? Hajaspektriradiot olisivat kiinnostavia, mutta niiden harrastamista ei luullakseni vielä sallita siviileille.

Haave Maxwellin yhtälöiden hallinnasta periytyi aina ammattikoulun ajoilta jolloin Lapuan radio- ja TV-aseman johtajana aiemmin toiminut opettaja takoi päähämme sähkömagneettisen kenttäteorian kunnioituksen.

Maxwellin yhtälöitä hän ei tokikaan meille opettanut ; vektorianalyysi ei sisälly ammattikoulun elektroniikka-asentajan oppimäärään edes matematiikassa. Vektorianalyysiä minun täytyy vielä lujasti treenata.

Sähkömagneettisesta kenttäteoriasta on tullut minulle jonkinlainen pakkomielle. Maxwellin yhtälöt ovat periaatteessa aika yksinkertaisia, jos ymmärtää merkinnät. Niiden oikea soveltaminen todellisiin fysikaalisiin tilanteisiin on sitten taito sinänsä.

Termodynamiikka ei ole pelkkä haaste, se on lähestulkoon moraalinen velvollisuus. Haluaisin hallita alan teoriaa syvällisesti, silläkin uhalla että sillä ei ehkä olisi minulle mitään käytännön merkitystä.

Nimikin on niin hieno "termodynamiikka", ettei se voi olla muuta kuin ältsin hieno ja tavoiteltava asia.

Käytännöllisemmällä puolella pitäisi keksiä miten voisi tehdä itse mm. ikkunankehyksiä tai ainakin sellaisten korvikkeita. Mökin vanhat ikkunat tuntuvat kaikki olevan erikokoisia.

Jos olisi runsaasti pontattua lautaa niin siitä ehkä syntyisi ikkunankehykset entiseen navettaan, entiseen myllyyn ja asumismökin eräisiin ongelmallisiin ikkuna-aukkoihin. Mutta eipä ole lautaa. Mietiskelen että pystyisikö tuollaisista ohuista rimoista kokoamaan kelvollisia ikkunoita pienten lasiruutujen ympärille.

Iso haaste olisi myös se miten sovittaisi erikokoiset pienehköt lasiruudut erikokoisiin mutta huomattavasti isompiin ikkuna-aukkoihin. Siihen tarvittaisiin lujasti lankkua. Lopputulos ei ehkä olisi maailman kaunein, mutta ehkä silti tarpeisiin riittävä.

Niin ja kenkiä haluaisin ehkä osata valmistaa. Vielä joskus.

Ilmeisesti joku tässä talossa on joskus ollut suutari koska nurkista löytyy puisia lestejä sekä myös valettu rautainen esine jonka päällä ilmeisesti on kenkää naulattu kokoon.

Armillaaripallo, astrolabi, aurinkokello ja muut perinteiset tähtitieteelliset havainnollistamisen välineet kiehtovat edelleen. Mustista aukoista ja muista professoreiden suosimista entiteeteistä ei ole niin väliä.

Toistaiseksi saavutukseni armillaarin rakentajana ovat jääneet pienen pahvimallin tasolle, mutta toivon että joskus vielä kykenen isompaan ja tukevampaan toteutukseen.

Armillaarista lie vaikea saada hyvin muotonsa säilyttävää ja tarkkaa jos sen tekee esim. pahvista liimaamalla. Puu olisi parempi materiaali. Ja metalli toki olisi ihanteellinen.

Lintulautoja ehkä tarvitaan kun maa jäätyy ja lintujen ruokailu vaikeutuu. Ruokintalautoja ei tässä talossa aiemmin ole ollutkaan.

Niinpä olen rakennellut kierrätysmateriaalista kahta heavy-duty lintulautaa ulkoseinälle ripustettavaksi pikkulintujen talviruokintaa ajatellen. Niiden katto on oikein tervattu vedenpitäväksi puutervalla. Toisesta saattaa kehkeytyä jopa kaksikerroksinen, reunoiltaan suojattu lasilevy välikattona.

EU epäilemättä vastustaa tervan käyttöä. Toivottavasti pikkulinnut eivät saa syöpää tuosta tervatusta katosta niinkuin Brysselin herrat pelkäävät. No eihän ne ehdi saada, pikkulinnut eivät elä niin vanhoiksi.

Vaikka nämä eivät mitään varsinaisia taide-esineitä olekaan, niin ovat ne sentään melko hyvin tuulelta ja sateelta suojattuja, olematta silti kovin suljettuja. Pikkulinnut saavat nauttia vilja-rasvapalloista sekä kuorittuja että myös kuorimattomia auringonkukansiemeniä ihan (oikeastaan kynttilöille tarkoitetusta) Iittalan taidelasista, jonka muodot lienevät peräisin itse Alvar Aallolta. Ainakin pari talitinttiä on paikan jo löytänyt ja käynyt napostelemassa antimia.

Talitiaisia täällä näkee kesälläkin. Kesäksi ne menevät metsään, mutta tässä on sen verran puita ympärillä että ehkä tämä paikka käy metsästä. Fasaaneja täällä villiintyneellä tontillani myös kuljeskelee, mutta niitä en ole suunnitellut ruokkivani. Niiden äänikin on niin ruma. Variksiin ja harakoihin suhtaudun myös varauksellisesti, ne ovat röyhkeitä lintuja.

Tekeillä on myös ruokintapaikka johon ripustan isoa lauantaimakkaraa muistuttavan kilon painoisen lintujen ravintopakkauksen. Se tulee neljän paalun varaan ja kansi päälle. Ympärille ehkä isosilmäinen verkko jonka läpi isompi lintu ei pääse.

Muitakin puu- ja puhdetöitä kyllä tekisin mielelläni. Täytyisihän suvun perinnettä jatkaa. Paappani Salamonin jäljiltä on monia jopa sata vuotta vanhoja puusaaveja, -sankoja ja muita astioita joiden pohjassa on signeeraus S.I.P. niinkuin Salamoni Iivari Petäys.

Oheinen pienehkö tervasanko vasemmalla on pohjansa merkinnän mukaan vuodelta 1912 (paappa oli silloin 30 vuotias ja äskettäin mennyt naimisiin Helkansa kanssa) ja saavin eli korveen pohja vuodelta 1939. Korveeseen ei valitettavasti ole kaikkia reunalautoja ja uusien sopivien kaarevien lautojen tekoon taitoni ja työkaluni tuskin riittävät. Korveen reunalaudat ovat olleet puunauloilla toisiinsa kiinnitetyt. Oheiseen hajonneeseen tynnyriin on täysi kierros kimpiä, mutta siitä puuttuu pohja. Vanhat ruostuneet rautalangat voisi ehkä korvata paksulla kevytmetallisella langalla.

Tynnyrissä ei välttämättä tarvitse pohjaa ollakaan. En tarvitse umpinaista tynnyriä. Tarkoitus ei suinkaan ole tehdä näistä käyttöesineitä, joten vesitiiveys ei ole tarpeen. Kyllä näistäkin voi vielä aivan komeita tulla kunhan ne puhdistaa, ehkä hioo ja pintakäsittelee. Vanhan ei tarvitse näyttää uudelta. Vanhat harmaat laudat muuttuvat petsaamalla aivan komeiksi ja puun rakenne korostuu. Petsaus tosin tuottaa joskus väriyllätyksiä. Vanhan puun väri voi petsattaessa muuttua ties miksi ; lopputuloksen näkee vain kokeilemalla.

Oikealla puuastian pohjassa näkyvä vuosiluku 1904 ei kylläkään voine olla paappani Salamonin kätten töitä koska paappa oli "amerikoissa" vuosina 1903 - 1910. Ehkä tuo astia on peräisin hänen isältään Samelilta? Sameli kuoli 1918 joten siihen saakka kirjaimin SP signeerattu astian pohja voisi olla Sameliltakin peräisin?

Eiväthän nämä tokikaan olisi niin kauan säilyneet jos olisivat olleet käytössä. Epäilemättä monet saman ikäiset puuastiat ovat rikkoontuneet ja menneet piloille. 1940-luvulla on ehkä jo siirrytty metallisiin astioihin?

Kasveja aion vielä joskus kasvattaa hiukan paremminkin. En tiedä onko minulla koskaan isoa palmua, niinkuin Marttilan sedällä oli Alavallin koululla lapsuudessani, mutta parhaani yritän.

Neljästä kesällä Kihniänkylässä ulkoilleesta (juttu #272) kaktuksestani kaksi mielestäni osoittaa kevääseen nähden huomattavaa kehitystä, vaikka aika pieniähän nämä vielä ovat.

Haasteita siis riittää hyvinkin loppuelämäksi. Onhan se ikävää ettei Suomessa ole ainoaakaan poliittista puoluetta joka haluaisi laskea asumiskustannuksia ja panostaa edullisiin vuokra-asuntoihin, mutta sille en voi mitään. Maan suurimmalle epäkohdalle en siis luultavasti mahda yhtään mitään. Täytyy keskittyä näihin pienempiin kuvioihin ja saavutettavissa oleviin etappeihin. Hankaluuksiahan täällä isän vanhalla mökillä on talvella tiedossa kun lämpötila laskee, mutta niinpä olisi hankaluuksia muuallakin, vaikkakin erilaisia.


Galleria