| Edellinen | Seuraava |
Oheinen keskivartalolihava Petteri Punakuono on niin hieno että sitä ei taida tulla sytytettyä lainkaan. Ainakin toisen joulupukkikynttilän voisi kyllä sytyttää ja polttaa loppuun tänä syksynä.
On ehkä liian aikaista toivottaa hyvää Joulua aivan virallisesti, mutta yksityisesti toivon hyvää Joulua. Jouluun mennessä nimittäin pitäisi luultavasti ratketa se voinko jatkaa insinööriksi opiskelua Porissa vaiko en. Sillä seikalla on elämäni jatkon kannalta todennäköisesti aika suuri merkitys.
|
Joulukalenteri on myös jo valmiusasemissa. Oheinen Partiolaisten joulukalenteri on kierrätystavaraa vuodelta 2000. Ostin sen turkulaisilta veljenpojiltani jotka kuuluivat Ilpoisten Vuorenpeikkoihin tmv. partiojärjestöön. Turha näitä lie joka vuosi uusia. Samat luukut voi avata uudestaan seuraava vuonna. Ööh, tuo adventtikalenterin hinta 25,- tuntuu aika kovalta, se taitaa sentään vielä olla markkoja eikä euroja?
Aion jäädä henkiin joka tapauksessa, mutta opiskelu on ollut suuri haaveeni ja sen kariutuminen vaikuttaisi merkittävästi lähiaikojen toimeentulomahdollisuuksiini. Vaikka opiskelun jatko ei tällä kertaa onnistuisikaan, niin en sulje pois sitä etteikö vielä myöhemmin olisi mahdollista opiskella aivan virallisestikin. Minulla on eläkeikään sentään vielä lähes 10 vuotta ja hallitus tuntuu haluavan nostaa eläkeiän kynnystä suunnilleen samaan tahtiin kuin minulle kertyy ikävuosia, joten nähtävästi eläke pakenee edelläni ja on kenties ajan kuluessa jopa jatkuvasti yhä kauempana?
|
Omia projekteja minulla joka tapauksessa aina on, menköön virallinen elämä syteen taikka saveen. Eräs projekti on kielten opiskelu. Kaikki lähteet eivät ole yhtä iäkkäitä kuin tämä saksan oppikirja vuodelta 1936. Siinä on mukava tatsi aikansa maailmanhistoriaan. Tosin hyvin lievä sellainen. Ei tämä nyt sentään mikään kansallissosialistisen ideologian oppikirja ole.
Venäjän kielen koen kylläkin kielistä tärkeimmäksi. En oikein vielä kunnolla pysty lukemaan venäläisiä kirjoja ja lehtiä, mutta pyrin saavuttamaan sellaisen kyvyn lähivuosina. Venäjä nousee vielä. Jenkkien kiltteinä juoksupoikina emme tule kauan menestymään. Maantiede rulaa. Länsi rappeutuu ja Venäjä nousee jaloilleen. Pietari on meitä paljon lähempänä kuin Nykki.
Tekniikka on huisin tärkeää. Haluan tietenkin oppia teoriaa ja suunnitella kaikenlaisia juttuja, mutta haluaisin myös itse konkreettisesti tehdä jotakin, vaikka alkeellistakin. Ei vaan ole hyvää metallipajaa käytettävissä.
Mikrovaltio Myllynsaari - Insulo de Muelejo välttämättä tarvitsee kojeita joilla voi mitata esimerkiksi tähden korkeuden meridiaanissa noin asteen tarkkuudella. Sellaisen koetan valmistaa vanhasta puretusta 50 mm prismakiikarista. Pienempikin sinänsä riittäisi. Prismoja siihen ehkä ei tule, vaan suora putki. Okulaarin polttotasoon pitäisi saada ristikko jonka kohdalle etelässä oleva tähti suunnataan ja sen kulminointikorkeus voidaan lukea asteikolta. Siis eräänlainen meridiaanikehä. Kulminointikorkeuksista saadaan kohteiden deklinaatiot ja tarvittaessa kellon avulla rektaskensioiden erot.
Taivaan kohteiden korkeuksien mittaus olisi seremoniallinen mikrovaltion uskontoon liittyvä toimitus. Mitään tieteellistä merkitystä sillä ei olisi, eikä mittauksen tuloksen tarvitse olla erittäin tarkka. Oleellista on että seremoniallista taivaankappaleen mittausta suorittava pappi on konkreettisella tavalla yhteydessä luontoon ja maailmankaikkeuteen.
|
Edeltävässä jutussa #278 kuvattu saksalainen Kammerer Kuckuck-Uhren käkikello ("seit 1937", "Black Forest Clocks") ei ole kelloista tarkimpia, sen käynti ei ole aivan tasaista, mutta silti se on huomion arvoinen. Etuna on ennen kaikkea se että aamuyöllä kuulee kellonajat filtin ja täkin alla silmät ummessa.
Käkikellon käyntikoneistoa pyörittävä punnus putoaa lähes 30 cm neljässä tunnissa. Punnuksen massa on noin 290 grammaa. Punnusta kannattelevalla ketjullakin on massaa, mutta se lie pieni punnukseen verrattuna. Täysi veto voisi riittää lähes vuorokauden käyntiin koska ketjua kuluu noin puolet 12:ssa tunnissa, mutta kelloa ei viitsi asentaa niin korkealle että koko ketjun pituus tulisi käyttöön. Asennuskorkeus täytyy olla sellainen että normimittainen yltää kellotauluun lattialla seisten arvokkaan ryhdikkäästi käsi lievästi yläviistoon suorana Hitler-tervehdyksen tapaan. Niinpä kello tulee vedettyä pari kertaa vuorokaudessa.
Tarkimmin mittasin että 18 tunnin aikana käyntikoneiston punnus painuu alas 126 cm, eli se putoaa siis melko tarkkaan 7 cm tunnissa.
Käkikellon käyntikoneiston keskimääräinen teho olisi kaavan P = W / t = F·h / t = m·g·h / t mukaan karkeasti punnuksen painovoima kerrottuna sen pystysuoran putousliikkeen pituudella ja jaettuna kuluneella ajalla, eli 18 tunnille laskien suunnilleen ( 0,29 kg * 9,8 m/s2 * 1,26 m ) / ( 18 h * 60 min/h * 60 s/min ) eli noin ( 3,58 kg*m2/s2 ) / 64800 sekuntia eli 3,58 Nm / 64800 s = 0,055·10-3 J/s = 0,055 mW, siis huomattavasti alle yhden Watin kymmenestuhannesosa ; ei mitenkään hirmuinen ; muutakin lämmitystä tuvassa tarvitaan.
Käyntikoneiston voinee olettaa käyvän tasaisesti, mutta lyöntikoneistoa käyttävän punnuksen liike on monimutkaisempi. Voinee olettaa että jokainen lyönti vaatii suunnilleen saman määrän punnuksen pudotusta, mutta 12:n tunnin syklin aikana kertyvä lyöntien määrä vaatii hiukan pohdintaa. Kello ilmoittaa myös puolet tunnit yhdellä lyönnillä. Niinpä kumulatiivinen lyöntien määrä ei kasva ihan yksinkertaisessa sarjassa.
Laskujeni mukaan käkikello kukkuu peräti 90 kertaa 12:n tunnin aikana. Näistä lyönneistä puolet tulee 12:n tunnin syklin viimeisen 3½ tunnin aikana. Kahdentoista tunnin syklin ensimmäisen puoliskon aikana kello lyö vain 27 kertaa eli alle kolmasosan tuosta 90:stä. Kolmen ensimmäisen tunnin aikana eli syklin ensimmäisellä neljäsosalla kello lyö 9 kertaa eli vain kymmennesosan koko määrästä. Lyöntien määrä kasvaa siis aika jyrkästi kello 12:ta kohti.
Lyöntikoneiston teho on kellon kukkuessa huomattavasti suurempi kuin käyntikoneiston teho. Esimerkiksi kello yhdentoista lyönteihin kuluu aikaa noin 10 sekuntia ja tässä ajassa lyöntikoneiston punnus putoaa noin 0,1 metriä ja työtä tulee tehdyksi noin 0,28 Joulea, joten teho on tuolloin keskimäärin noin 0,03 Wattia, siis noin 500 -kertainen käyntikoneiston tehoon nähden.
Olen yrittänyt määrittää tarkemmin paljonko yksi lyönti keskimäärin vaatii lyöntikoneistoa käyttävän punnuksen putousta. Puolen vuorokauden eli 12 tunnin aikana lyöntikoneiston 290 grammaa painava punnus putosi 79 cm noiden 90 lyönnin vuoksi. Tämä tekee noin 8,8 mm per kukkuu, mutta en ole varma kuluuko kaikkiin kukkuihin sama energia. Voi olla että kukuntaan liittyy melko vakio kukkuiden määrästä riippumaton elementti? Joka tapauksessa yhteen kukkuuseen kuluva työ on keskimäärin noin W = m * g * h = ( 0,29 kg * 9,8 m/s2 * 0,0088 m ) = 0,025 kg·m2/s2 = 0,025 Nm = 0,025 Joulea.
Kellossahan on erilliset punnukset käyntikoneistolle ja lyöntikoneistolle. Lyönnit saa kyllä helposti kytkettyä poiskin toiminnasta, mutta miksi turhaan. Käkikellon kukunta rytmittää päivää aivan kivasti.
|
Taloudessa on lisäksi pari muutakin saksalaista käkikelloa, jotka sinänsä toimivat, mutta eivät nyt ole aktiivipalveluksessa. Hämähäkit näihin vetelevät jo seittejään. Nämä ovat eri valmistajalta, Schneider Kuckuckuhren ("seit 1848") ja niiden käpyjen massa on hiukan pienempi, 275 grammaa. Suoritusarvot saattavat hiukan poiketa Kammerer-kellosta?
Schneider-kellot saattavat olla hiukan tarkempikäyntisiä ja helpommin säädettäviä kuin rehvakkaasti koristeltu Kammerer-kello. Toisessa näistä kelloista taitaa jopa käellä olla kukkumisen tahdissa avautuva nokka.
Herää kysymys mikä olisi ideaalinen kellonaika lyöntikoneiston vetämiseen? Ei ole toivottavaa että lyöntikoneiston punnus lähentelee permantoa kun kahdentoista lyönnit lähestyvät, sillä kelloon voi tulla toimintahäiriö jos se ei punnuksen vedon loppuessa lattian tasossa pääse lyömään säädettyjä lyöntejään.
Lyöntikoneisto olisi ehkä parasta vetää noin kello 8 tai kello 9 aamu- ja iltapäivällä niin että punnuksen putoamista on helpompi kontrolloida ja välttää toimintahäiriöt. Esimerkiksi Aamu-8 ei luultavasti ole liian aikainen eikä ilta-9 ole liian myöhäinen ajankohta elämänrytmin ja valveillaolon kannalta.
Paappa ja isä ovat mekaanisissa seinäkelloissa suosineet vieterivetoisia koneistoja, jotka toki ovatkin tilankäytön kannalta ongelmattomampia. Vieterivetoisen kellon käynnin seuraaminen energianäkökannalta ei kuitenkaan ole niin helppoa kuin punnusvetoisen.
|
Isän uudempi kiinalainen seinäkello vihjailee kellotaulussaan pystyvänsä yhdellä vedolla käymään jopa kuukauden päivät ("31 DAY")? Löytämäni melkein samannäköinen uudempi kiinalainen seinäkello osoittautui tätä huomattavasti karkeatekoisemmaksi. Lyöntiääni ei näissä kiinalaisissa ole yhtä kaunis ja ystävällinen kuin talon vanhassa pienemmässä kellossa.
Lievä hankaluus näissä lyövissä kelloissa on se että lyöntien täytyy tulla oikeassa järjestyksessä. Jos kello pysähtyy niin kellon aikaa täytyy siirtää askeleittain eteenpäin ja antaa kellon rauhassa kukkua kaikki välillä olevat täydet ja puolet tunnit. Näin lyöntikoneisto pysyy synkronissa kellonajan kanssa. Lyöntikoneisto ei lue kellotaulun näyttämää vaan sillä on oma syklinsä jota ei saa sekoittaa. Aikaa ei normaalisti saa siirtää taaksepäin ohi kukuntakohtien.
Mekaanisten kellojen käyntitarkkuus on ongelmallinen, mutta ne ovat viehättäviä, sympaattisia laitteita. Hyvä tarkkuus saadaan sähköisiin kelloihin, mutta ne ovat kylmän ja kuolleen tuntuisia. Punnusveto on hieno ja havainnollinen idea, mutta se pitäisi yhdistää kvartsikidekoneiston käyntitarkkuuteen. Punnusveto antaa kellolle oman luonteen ja käyttäjälle suoraa palautetta kellon käynnistä.
Koneiston hidastamana putoava punnus voisi pyörittää pientä generaattoria ja ladata sähköä kellon akkuun. Käyntikoneisto saisi käyttötehonsa akusta ja kvartsikidetekniikka huolehtisi kellon tarkasta käynnistä. Punnuksen täytyisi pudota suunnilleen samaan tahtiin kuin oikeassa käkikellossa että oikea tunnelma säilyisi. Voisihan kellossa heilurikin olla, vaikka se ei kellon käyntiin sinänsä vaikuttaisi. Lyöntikoneisto voisi olla puhtaasti mekaaninen koska sen tarkkuudella ei ole merkitystä.
Ideaalinen tarkka käkikello olisi ehkä sekoitus mekaniikkaa ja sähkötekniikkaa. Ongelma tulisi akun latauksen kanssa. Suora palaute kellon käynnistä vaatisi että kello pysähtyy kun punnus pysähtyy. Teknisesti kello kuitenkin kävisi akun sähköenergian varassa. Ylilataus on akulle vahingollista. Toisaalta akkua ei myöskään saisi päästää aivan tyhjäksi. Akun ei kylläkään tarvitsisi olla kummoinenkaan, ehkä pitkäikäinen kondensaattorikin riittäisi? Kaikkiaan tämä voisi olla hankala yhtälö toteuttaa niin että sähkötekniikan vaatimukset täyttyvät mutta myös säilyy käkikellon alkuperäinen alkuvoimainen mekaaninen tunnelma.
Kaiken ei tarvitse olla niin täydellistä. Tokihan kelloa toisinaan joutuu asettamaan oikeaan aikaan. Kaikkea ei ole järkevää yrittää automatisoida. Elämästä ei tule ulkoistaa itse elämää, eikä saneerata elämästä elämää pois. Täytyyhän ihmisen arkipäivän joka tapauksessa jotakin sisältää. Emme halunne olla täysin tarpeettomia tässä maailmassa, vaan meillekin täytyy olla jokin kysyntä ja oma rooli.
Isän sisaren, Sanelman, luultavasti omistama muovirakenteinen seinäkello on tekniikaltaan nykyaikainen sähköinen kvartsikidekello. Mahdollisesti se on lahja? Se kuvaa varmaankin Sanelman elämäntyötä karjan parissa. Tosin lypsylehmät eivät suoraan imetä vasikoitaan, tämä pienenä temaattisena kauneusvirheenä huomioitakoon.
Kellohan on nykyisin lähes jokaisessa mahdollisessa laitteessa. Tottahan toki sellainen täytyy olla myös langattomassa sääasemassa. Ohessa kuvatun saksalaisen sääaseman kello saa tahdistussignaalinsa Saksasta radioaalloilla, mutta tunteihin tulee toisinaan huomattava heitto koska Etelä-Pohjanmaa lienee saksalaisten aikasignaalin kantavuusalueen äärilaidalla.
Tämä sääasema näyttää kello-kalenterille perustuen myös viikonpäivän ja Kuun vaiheen suuruuden. Päiväyskin tulee kuitenkin joskus väärin radiotaajuuksilta, jolloin asema voi näyttää väärää tietoa. Sääennuste perustunee yksinomaan ilmanpaineen kehitykseen eikä sisältäne sen syvällisempää tekoälyä.
|
Ensimmäisessä sääaseman kuvassa on ollut lauantai 9. päivä elokuuta 2014. Sekä ulkona että sisällä oli lämpötila noin 23°C. Ilmanpaineen pylväistö näyttää tasaiselta, mutta aiemmin on ilmanpaine ilmeisesti kuitenkin laskenut koska asema ennustelee sadetta. Paljon puhuttu "superkuu" oli tulossa ja asema näyttää että Kuun vaihe lähenee täyttä. Ei asema kylläkään Kuun kulmahalkaisijasta mitään tiedä.
Toisessa sääaseman kuvassa on torstai 28. päivä elokuuta ja Kuun kasvava vaihe on vielä pieni. Ilmanpaine on ollut nousussa kuten pylväistä näkee ja niinpä asema ennustaa aurinkoista. Ilman suhteellinen kosteus on kuitenkin ulkona sadekuurojen vuoksi korkea, 80%. Hiukan kuvan ottamisen jälkeen sääasema alkoi luulla että vuosi on 2010 ja viikonpäivä lauantai. Kuun vaihe vinksahti vääräksi eikä asema muutamaan tuntiin pystynyt saamaan uutta tahdistusta radioteitse Saksanmaalta. Voihan siihen kyllä korjata manuaalisesti oikeat tiedot ja estää radioitse tapahtuvan tahdistuksen jos se on epäluotettava.
Ensi kosketukseni käkikelloihin sain mummelini Tyynen luona Ilmajoen Koskenkorvan Karjalankylässä joskus lapsena kesällä asuessani. Sen mumman käkikellon oli kuulemma mumman poika ja minun enoni Juho tuonut Ruotsista lahjaksi. Juho oli jo talon isäntä ja mummalla oli siellä syytinki, eli hän sai periaatteessa ylöspidon poikansa taloudesta.
"Käkien prääsäys" oli meillä äitimme kanssa Alavallin koululla asuessamme hupaisa sananparsi. Siellä metsän laidalla kesällä usein kuului käkien kukuntaa. Enpä usko että äiti Kalliokosken talossa Karjalankylässä aukealla paikalla niinkään on kuullut käkien kukkuvan. Mutta kylläpä täällä Kihniänkylässäkin on kuullut oikeitten käkien prääsäystä aivan kiitettävästi käkikellon ohella. Alunperin hankin kolme käkikelloa kiusatakseni turkulaisia vieraita, mutta siihen tarkoitukseen niitä ei enää tarvita koska en pysty enää vieraita kestitsemään.
Mekaanisen mallin joka esittää Auringon (ja ehkä myös Kuun) suunnat ja korkeudet Myllynsaaren horisontissa kokisin erittäin tärkeäksi tavoitteeksi, mutta sellaisen suunnitelma on vielä aivan lähtökuopissa. Ehkä käkikellon koneisto voisi pyörittää sitä vaijerin kautta? Mallista tulee maltillisen pienikokoinen. Koneiston tarvitsee tehdä vain noin yksi kierros vuorokaudessa, joten suurta tehoa ei tarvita käyttökoneistoon. Tärkeää olisi kuitenkin mallintaa Auringon deklinaation vaihtelu ja mielellään ajantasauskin. Käkikellon teho voisi riittää siihen.
Oikeasti tällaisten mallien pitäisi mielestäni olla mahdollisimman suuria. Voihan sen suunnitella suureksikin, koska toistaiseksi tuskin pystyisin pientäkään rakentamaan. Esimerkiksi halkaisjaltaan kymmenmetrisen rakennelman sisään mahtuisi muutama ihminen mukavasti katselemaan Auringon liikettä.
