Vihdoinkin tuntuu kesälomalta

Edellinen Seuraava

Kun olen 3G -nettiyhteyden toimintaa Kihniänkylässä aiemmin epäillyt, täytyy aivan aluksi todeta että Soneran langaton Internet-yhteys toimii Peräseinäjoen Kihniänkylän sorapintaisen Niementien alkupäässä aivan hyvin, paremmin kuin Raumalla.

Aiemmassa jutussa #213 olen maininnut Star Wars -shakkinappuloiden tavallista suuremman koon, joka vaatii siihen soveltuvalta shakkilaudalta isohkot ruudut.

Nuorukaisena olen tehnyt itse oheiset laadultaan vaatimattoman isokokoisen shakkilaudan ja nappulat puusta. Toinen valkoinen lähetti näyttää puuttuvan, ehkä se vielä jostakin löytyy. Vanhan laudan kanttiinsa 4 senttiset ruudut tuntuvat liian pieniltä Star Wars -shakkinappuloille.

Tavanomaisen shakkilaudan ruutujen koko on 29 milliä eli lähes 3 senttiä. Se on sinänsä käytännöllisin koko, mutta tietysti vaatii sille sopivat nappulat.

Pienempääkin lautaa olen kokeillut. Oheisen pienen lasisen pelilaudan ruutujen koko on vain yksi tuuma eli noin 2,5 senttiä. Se alkaa pelaamisen kannalta jo olla epäkäytännöllisen pieni ainakin minun nakkisormilleni. Sopii koristeeksi.

Oletan että lasiset himmennetyt ruudut ja nappulat tarkoittavat valkoista. Laudan valkoinen ruutuhan kuuluu olla valkoisen pelaajan oikealla puolella ja valkoinenhan ne siirrot aloittaa.

Star Wars-shakkinappulat vaativat shakkilaudan jossa on lähes 5 senttiset ruudut. Darth Vader kaikkine viittansa helmoineen ei oikeastaan kunnialla mahdu edes sellaiseen ruutuun, mutta ehkä naapuri tarvittaessa hiukan tinkii tontistaan? Asiaa on vaikea päättää kokeilematta.

Täytyyhän hienoille nappuloille olla kunnollinen lauta, vaikka niillä ei pelata aiokaan. Niinpä valmistan vanhan sängynpohjan vanerilevystä 48 cm * 48 cm kokoisen levyn jossa jää ruutujen ulkopuolisille marginaaleille tilaa 4 senttiä joka suuntaan. Ruutujen rajat poltan vaneriin kuumalla kolvilla niin että ylimpään puukerrokseen tulee raja eikä musta tushi leviä mustien ruutujen ulkopuolelle.

Vihdoin voidaan todeta että Star Wars -shakkinappulat ja 6 elokuvaa ovat saaneet kodin Kihniästä, haja-asutusalueelta Seinäjoen eteläosasta. Keräilysarjan nappuloita on aiemmin kuvattu mm. jutuissa #241, #227 ja #204. Tässä NEWGAL-sivustossa ensiesiintyminen oli jutussa #191. Sarja käynnistyi jo vuonna 2012. Galleriassani ensimmäinen sitä sivuava juttu taitaa olla JBA-gallerian juttu #150.

Omatekoinen pelialusta viiden sentin ruutuineen on karkeatekoinen, mutta pääasia ovat nappulat. Mikään varsinainen mestarisnäyte tämä ei ole, mutta köyhällä ei ole varaa valittaa.

En (enää) ole mikään shakki-intoilija, nämä ovat minulle paremminkin koristeita ja eräänlaisia symboleita. Puolet laudasta on tietysti tyhjänä alkutilanteessakin. Pöytätilaa tämä vie paljon, mutta on se kuitenkin sen arvoinen. Star Wars oli sentään minulle eräs hienoimmista uudehkoista elokuvista.

Shakin pelaamisen kannalta tällainen yksilöllisin nappuloin varustettu lauta on yleensä aika hankala. Ohessa on tehty espanjalaisen avauksen kolme ensimmäistä siirtoa laudalla eräästä mahdollisesta alkuasemasta.

Esimerkiksi sotilaathan voi kyllä alkuasetelmassa sijoittaa ties miten monella eri tavalla. Nehän ovat erinäköisiä. Onko olemassa ideaalinen alkuasetelma joka huomioi mm. nappuloiden identiteetin elokuvissa? Hmmm, enpä tiedä. Tornit, ratsut ja lähetit ehkä vielä voisi sijoitella jollakin elokuvan kannalta perustellulla optimaalisella tavalla, mutta sotilaiden suhteen lie vaikea päätyä yhteen ainoaan oikeaan ja autuaaksitekevään alkuasetelmaan.

Yleiskuvan saaminen on vaikeaa kun nappulan elokuvafiguuri on niin hallitseva. Ellei kaikkien napuloiden arvoja muista ulkoa, niin pelaaja tarvitsee suurennuslasin. Ja pidetään mielessä että nappuloita ei saa turhaan kosketella. Sääntöjen mukaan kosketettua nappulaa on siirrettävä (tai lyötävä) jos suinkin mahdollista, silloinkin vaikka se olisi itselle epäedullista. Hienot nappulat, mutta varsinaiseen pelaamiseen niistä ei oikein ole.


Faarini Salamonin taskukello ja isäni Veikon rannekello

Yritän tavallani jatkaa isän ja paapan jalanjäljissä

Paappani Salamonin yli 100 vuotta vanha amerikkalainen Hampden Watch Co taskukello on nyt puhdistettu ja kunnostettu. Työn teki raumalainen kelloseppä Seppo Pälli. Kellonperien koristeena on kahden saksalaisen keisarin kuvat. Perät on varmaankin hankittu Saksasta.

Saksan keisarit Wilhelm ja Friedrich, isä ja poika.
Tosin en nyt muista kumpi oli kumpi ...

Uuden katseenkestävän kotelonkin sain vaarin muistorikkaalle taskunauriille lopulta hankittua. Eihän faarin perintökelloa sovi romulaatikon pohjalla säilyttää. Kellossa voi hiukan olla kultaakin? Taloudellinen arvo korkeintaan parisataa euroa (jos löytää sopivan ostajan), kunnostuskulut yli satasen, mutta muistoarvo minulle henkilökohtaisesti suunnaton. Lasi on naarmuinen, sitä ei ole vaihdettu. Kello toimii yhä - ja se toimi jo ennen kunnostustakin. Lie ollut vähäisellä käytöllä laatikossa makoillen ainakin 1960-luvulta lähtien.

Vieressä on isäni Veikon "hytkytyskello" joka saa käyttövoimansa käden luonnollisesta liikkeestä. Se on tekninen ihme 1960- ja 1970-lukujen taitteesta. Isä oli siitä hyvin ylpeä. Paristoa ei tarvita.

Itse en vielä uskalla sanoa että olisin saanut itselleni hankittua oman äärimmäisen kelloni. On tosin digitaalinen Casio -rannekello joka näyttää Auringon nousu- ja laskuajat sekä kuun vaiheet. Siinä on kuitenkin jo ongelmia näppäinten toiminnan kanssa niin etten ole enää pystynyt siirtämään sitä kesäaikaan...

Vaarin amerikankellon tausta ja kurkistus kuoren sisään

Paappani Salamoni Petäyksen tarina oli joka tapauksessa ihmeellinen. Hän syntyi Peräseinäjoella, mutta kirkonkirjojen mukaan muutti Jalasjärvelle vielä lapsena 12-vuotiaana Koukkari-Komsi -nimiseen taloon, ilmeisesti Komsinkylään. Se saattoi olla hänen äitinsä suvun talo? Tosin äitinsä oli kotoisin Peräseinäjoelta.

Muuton syytä voin vain yrittää arvailla. Faarini oli lapsikatraan nuorimpia, joten ehkä synnyinkoti meni alta sukupolvenvaihdossa, ehkä kotitalo siirtyi vanhemmalle sisarukselle ja hänen perheelleen ja muut saivat etsiä omaa elämäänsä muualta? Perheen vanhimmat tyttäret olivat kuitenkin 14 - 16 vuotta vanhempia kuin Salamoni.

Jalasjärven Komsilta Salamoni lähti aikamiehenä "Amerikkaan" vuonna 1903. Kertomansa mukaan hän Venäjän vallan aikaan lähti pakoon Siperian asepalvelusta. En tiedä onko Suomesta koskaan oikeasti lähetetty miehiä Siperiaan asepalvelusta suorittamaan, mutta sellaisia huhuja siihen aikaan oli liikkeellä. Ainakin se oli tsaarin tarkoitus.

Muuttoliikettä oli siihen aikaan kovastikin ja Salamonilla oli jo ainakin yksi sisko siellä Atlantin väärällä puolella (ja jäikin sinne) joten sinne lie ollut suhteellisen helppo mennä. Salamoni työskenteli ruumiillisessa työssä ainakin sahalla josta hän pitkän vartensa ansiosta onnistui saamaan paikan, tarjokkaiden rivistä muita pitempänä hyvin erottuessaan. Hän oli vahva sälli.

Otteet Petäyksen sukukirjan (toimittaneet Esa Mäki-Petäys ja Simo Yrttimaa) toisesta osasta ehkä selventävät asioita. Paappani Salamonin isä Sameli (nimen toinen kirjoitusasu on Samuel) oli syntynyt 1841 Jalasjärven Jokipiissä talossa Yli-Petäys jonka isäntä hän oli 1864 - 71. Perheen ensimmäiset lapset syntyivät Jalasjärvellä.

Vuonna 1872 Sameli muutti Peräseinäjoelle jossa toimi Koukkarin isäntänä. Koukkari oli ehkä vaimon kotitila? Yli-Petäys oli talon nimi joten sitä hän ei sellaisenaan kantanut mukanaan, vaan sukunimi lie lyhentynyt muotoon "Petäys", ilman tilan lohkomisessa syntynyttä "Yli"-etuliitettä. Perheen lapset vuodesta 1872 ovat syntyneet Peräseinäjoella. Paappani Salamoni syntyi vuonna 1882.

Ilmeisesti perhe muutti vuonna 1894 Jalasjärven Komsille Koukkari -nimiseen taloon. Tämän päättelen Salamonin virkatodistuksesta, sukukirja ei asiasta kerro. Samelia ei sukukirjassa ajanjaksolla 1894 ... 1904 mainita talon isännäksi. Salamoni lähti siis Amerikkaan vuonna 1903. Vuodesta 1905 alkaen Sameli isännöi Hiirikosken taloa Peräseinäjoen Kihniänkylässä.

Viimeistään vuoden 1910 syksyllä Salamoni lie palannut Suomeen seitsemän vuoden jälkeen, amerikankelloineen. Nimittäin kesällä 1911 hänelle ja täkäläiselle Helka Koskiselle syntyi ensimmäinen lapsi Peräseinäjoella ja he menivät täällä naimisiin.

Mainittakoon että myös Salamonin vanhempi veli Samuel meni naimisiin Koskisen tyttären kanssa. Talojen nimet Hiirikoski ja Koskinen on merkitty oheiseen karttaan.

Salamonin ja Helkan ensimmäiset lapset kuolivat aivan pieninä, mutta vähitellen se elämä täällä Kihniänkylässä siitä lähti liikkeelle. Isäni Veikko syntyi vuonna 1922.

Tämä Salamonin sukuhaaran Petäys-tilan tontti lie alunperin ollut jonkinlaista kylän yhteismaata Hiirikosken myllyn vieressä. Ei siis mikään ökytalo, mutta niin vain vaarini Salamoni nousi kuin lohi valtamerestä takaisin synnyinjokeensa kutemaan Hiirikosken rannalle.

Salamoni oli jo vanha mies, yli 80-vuotias kun hänestä ensimmäiset muistikuvat sain 1960-luvun puolivälissä. En sikäli voi tarkkaan tietää millainen hän oli nuorempana. On kerrottu että hän lopetti tupakan polton kun synnyin 1958. Minussa kait nähtiin tilan tuleva jatkaja. Kovaa elämä epäilemättä hänellekin oli.

Viimeisenä vuotenaan 90-vuotiaana hän varmaankin oli jo menettänyt otteen nykyhetkestä. Muistan että viimeisinä kesinään hän palasi nuoruutensa Kompsinkylän muistoihin. Sairaalaan vietiin, mutta hän onnistui pakenemaan sieltä. Hän lopulta kuoli sydämen pettäessä. Se ei vähennä hänen arvoaan.

Kun on tullut vuosien varrella keräiltyä kynttilöitä niin täytyyhän niitä käyttää. Saunan lauteet ovat siihen sopiva paikka. Saunassa muistelen tuntemiani vainajia kynttilöitä sytyttäessäni, ihmisiä jotka ovat minulle jotakin merkinneet ja jotka ovat menneet pois. Heitä on ainakin tuo määrä.


Paappa oli tämän Petäys -tilan isäntä kuolemaansa saakka. Ja nyt tämä "Isän koto" on vihdoin myös Vesan koto, kuten Salamoni minulle lapsena ehdotteli. Lapsuuteni olen viettänyt enimmäkseen naapurikylässä Jalasjärven Alavallissa, jossa Ilmajoen Koskenkorvalla 1930 syntynyt äitini Armi os. Kalliokoski toimi kansakoulun ensimmäisten luokkien opettajana noin vuodesta 1957. Olen siis palannut kotiin, tavallaan.

Miten vanhempieni suhde oikeastaan lähti käyntiin, en tiedä tarkkaan. En ole kehdannut kysyä epätavallisen katkeran ja syvät haavat vuosikymmeniksi jättäneen 1970-luvun lopun avioeron jälkimainingeissa. Isä oli äitille tuttu Koskenkorvan ajoilta koska hän oli kulkenut siellä hevosta ostamassa, mutta en tiedä missä vaiheessa. Armi lie valmistunut (Torniossa?) noin 1954 ja oli aluksi jonkun vuoden opettajana Kauhajoella Kosken koululla, mutta joutui lähtemään sieltä koulun muuttuessa 2-opettajaiseksi. Hän lähti vapaaehtoisesti niin että koululla aiemmin asunut pariskunta voi jatkaa siellä yhdessä.

Ehkä tuleva äitini palaili kotitaloonsa Koskenkorvalle jossa hänelle olisi tekemistä löytynyt talon töissä ja nuorempien sisartensa hoitajana. Hänen äitinsä v. 1905 syntynyt Tyyne os. Kullas oli niihin aikoihin käytännössä lähes kymmenen lapsen yksinhuoltaja, koska sodan rasituksista kotiutunut aviomies Eero Kalliokoski oli luullakseni jo astunut sen rajan yli josta ei takaisin tulla. Tjaah, perheen vanhin poika Reino taisi sentään perustaa oman erillisen talouden melkoisen varhain, olikohan jo 18-vuotiaana? Reino-eno muistaakseni oli syntynyt noin 1928 joten hän oli vuonna 1956 noin 28 vuotias. Äitini Armi oli perheen kolmanneksi vanhin lapsi ja Tyynen 10. lapsi, nuorimmainen Leena oli syntynyt 1945, eli hän oli näihin aikoihin vain noin 11-vuotias. Kenties toiseksi vanhin poika, tuolloin noin 27-vuotias Juho jo tuolloin käytännössä oli Kalliokosken isäntä? En tiedä aivan tarkkaan. Luulenpa että monia kriittisiä sukuseikkoja joutuisi tiedustelemaan suurella pieteetillä ja tulkitsemaan hienovaraisesti rivien välistä lukien.

Olen [Alavallissa asuneelta Kalakosken Maunolta] kuullut jotakin sellaista vanhaa huhua että äiti olisi yrittänyt aloittaa uutta elämää Peräseinäjoen Kihniänkylässä. Naapurikylästä Jalasjärven Alavallista se uusi kansakoulun opettajan paikka sitten kuitenkin löytyi.

Virallisesti olen syntynyt Jalasjärvellä, vaikka kirkonkirjojen mukaan Peräseinäjoella. Äiti taisi häissä olla jo seitsemännellä kuukaudella. Oikeasti olen syntynyt Seinäjoen kantakaupungin vanhassa synnytyssairaalassa jota ei enää ole. Vanhemmilla oli kai sellainen ajatus että olisin aloittanut koulun Kihniänkylässä, mutta Alavallissapa se sitten vaan alkoi äitin luokalla.

Peräseinäjoki on vuodesta 2005 kuulunut Seinäjoen kaupunkiin. Seinäjokelainen olen virallisesti nyt elokuun alussa 2014 ollut yhden viikon ajan, mutta Seinäjoellapa olen oikeasti syntynytkin. Jalasjärvellä ja Peräseinäjoella on perinteisesti ollut läheinen suhde, mutta Jalasjärvestä on kai tulossa Kurikka. Onneksi en ole kurikkalainen, sillä vanhan sanonnan mukaan kurikkalaasen järki mahtuu askihin (pieneen laatikkoon kuten tulitikkulaatikko). Kurikan raja on kylläkin lähellä äitin Kalliokoski -kotitaloa siellä Koskenkorvan Karjalankylässä ja Kurikan keskustaan on sieltä lyhyempi matka kuin Ilmajoen. Sikäli äitin suvulle Kurikka on varmaan ollut tärkeä. Noh, kyllä kai Kurikka on OK, mutta joutuu ajattelemaan että niin paljon on muuttunut maailmani, Eskoseni.

Oli miten oli, olen erikoisen iloinen siitä että minusta ei ole tullut sosiaalityöntekijää. Kaikki ei siis kuitenkaan ole menetetty, kaikki ei ole päin hemmettiä. Vielä on toivoa.


Galleria