| Edellinen | Seuraava |
Olen yrittänyt vuosia sitten rakentaa porakaivoa Peräseinäjoen Kihniänkylään ja ottanut yli kaksi tuhatta euroa kustannuksia 75 metriä syvän reiän poraamisesta kallioon. Sitten loppuivat rahat ja projekti jäi kesken. Kaivoa ei tullut. Vettä siitä kalliista kuuden tuuman reiästä en saa, mutta lasku kyllä tuli.
Eräs nuori mänty tuntuu siitä kuitenkin hyötyvän. Se on iskeytynyt kasvamaan aivan porakaivoreiän viereen. Noh, mitäpä tuosta, porakaivovesissä on usein syöpävaarallista radonia ihmiselle haitallisia määriä, joten ehkä on vaan parempi etten saa juoda sen vettä. Minun tuurillani porakaivon vedessä olisi ollut tappava pitoisuus radioaktiivista kaasua.
Marttilan setä (kauhavalais-syntyinen Martti Marttila) voittaa elintasokilpailun suunnilleen tuloksella kuusi-nolla, vaikka jutussa #212 uhosin vielä hänet päihittäväni. Marttilan sedällä oli Volsu, vaimo, flyygeli ja iso palmu. Marttilan setä oli iso tappi - johtajaopettaja - Jalasjärven Alavallin kylän 3-opettajaisella kansakoululla vielä 1960-luvun alussa, minun lapsuudessani. Minun pienet palmuni ovat jo kaikki kuolleet eikä muillakaan elintasokilpailun osa-alueilla näytä hyvältä.
|
Yli vuoden takaisessa jutussa #217 mainituista kaktuksista - "Seitsemän veljestä" - on vain neljä enää hengissä. Taistellen kuin muskettisoturit. He ottavat nyt aurinkoa Peräseinäjoen Kihniänkylässä. Toivon että voin korjata ne sieltä ulkoa talveksi talteen. Kaktukset ovat perineet kuolleitten palmujen isot ruukut.
Autiomaan kasvien luulisi olevan selviytymisen mestareita. He ovat tavallaan panttivankeina, sillä jos minun käy huonosti niin heidänkään ei syksyn pakkasissa käy hyvin. Tämä on paras sopimus jonka tässä tilanteessa voin kaktuksille tarjota.
|
Kuvassa näkyvät ruukut ovat lähinnä äitini jäämistöä, sen parasta osaa. Äitin vähempiarvoisia ohuita muovisia ruukkuja poltan surutta saunan pesässä.
Äitin muoviruukuilla ja raumalaisilla ilmaisjakelulehdillä saunavedet lämpiävät ihan mukavasti. Tämä ei ehkä ole ihan sellaista hyötykäyttöä mitä viherpiperöt tarkoittavat kierrätyksellä, mutta sopii minulle tässä elämäntilanteessa. Jätepaperin kierrätys ei palvele minun etujani. Paperinkeräykseen minulta menee ainoastaan liimattu, kova paperi joka ei pala hyvin. Bulevardivehreys ei istu minun vartalolleni.
Luonnon kasvillisuus kukoistaa heinäkuun alussa ja Kihniänjoen Hiirikoski on vielä voimissaan. Vähemmänkin vettä on kesällä koskessa virrannut.
Kesäkukkia en ole enää pystynyt kylvämään, vaan kaikki kukat ovat luonnonkukkia. Ehkä jokunen päivänkakkara sentään on vanhoista siemenistä peräisin?
|
Eivätpä nuo itse istutetut karviaismarja- ja mustaherukkapensaatkaan aivan pahoilta näytä. Karviaiset ovat lajiketta "Lepaan punainen" ja ne ovat kypsiä vasta punaisina. Herukat ovat Öjebyn lajiketta.
Termin "rönttäpuutarha" oikeaa sisältöä ei voi tajuta ennenkuin on tutustunut minun puutarhaani.
|
Jutussa #262 esitetty vanha ajatus äidin kirsikkapuistosta ei ehkä vieläkään aivan mahdoton ole. Tosin se ei toteudu alkuperäisen suunnitelman mukaan.
Vaikka monet kirsikkapuista ovatkin kuivuneet ja kuolleet, on niiden vieressä uusia alkuja. Lienevätkö vesoja vaiko maahan pudonneesta siemenestä lähteneitä? Niitä raivaan kuitenkin surutta pois jos ne ovat liian lähellä mustaherukkapensaita. Musta viinimarja on nami-nami. Hapankirsikat ovat vain marginaalinen marja.
Koskesta eräänä syksynä löytämäni ja uudelleen Kihniänjoen rannalla kasvavaan puuhun ripustamani telkänpönttö vaikuttaa päällisin puolin olevan vielä asumiskelpoinen. Telkkiä poikasineen joessa on näkynyt vuosien mittaan, mutta en tiedä olisiko telkkä tuon pöntön jo löytänyt ja hyötykäyttöön valjastanut.
Tuo koivu taipuu rannassa veden päälle niin että poikaset pääsisivät pöntön suuaukolta putoamaan veteen vaikka tulisivat suoraan alas kuin kivet.
Muuten elämä jatkuu samaan tyyliin kuin jo vuosien monien ajan, eli yritän selviytyä veloista, välttää talvella uhkaavan asunnottomuuden ja jatkaa opiskelua. Opiskelu kuitenkin on ainoa keino työllistyä, pitemmällä tähtäimellä. Minulla on sellainen hullu usko että tavalla tai toisella, paikassa tai toisessa, ennemmin tai myöhemmin tulen vielä elämästä selviytymään. Paljon menetän, mutta jotakin myös saavutan.
Varmaa on vain se että se selviytymisen paikka ei ole Rauma. Raumalla asuminen tulee kohtuuttoman kalliiksi eikä tulevaisuus selvästikään ole näillä raukoilla rannoilla. Huonosti on moni asia, mutta ei sentään ihan kaikki. Jäljellä on paljon arvokasta, tavoitteita, haaveita, ideoita. Huonomminkin minulle olisi voinut elämässä käydä. Minusta nimittäin olisi ehkä voinut tulla verottaja, ulosottaja tai muu raadonsyöjä, veronmaksajien kustannuksella elävä virkahyeena. Olen sentään pysynyt ihmisenä vaikka elämä onkin kolhinut. Siitä olen ylpeä. Kansalaisyhteiskunta on vain sumutusta, vallitsevaa todellisuutta on mädännäinen virkamiesyhteiskunta, mutta sepä ei ole minun vastuullani.
|
Raumalaista minusta ei tulisi tekemälläkään, enkä ole siitä pahoillani. Missään vaiheessa yli 30 vuoden aikana en ole kokenut olevani Raumalla kotonani. Kunnollista toimeentuloa en ole täältä koskaan saanut ja nyt vaikuttaa etten täällä yhtään mitään toimeentuloa tule saamaankaan.
Kirkon komea kiviaita ehkä ja joitakin viehättäviä vanhoja rakennuksia, mutta mikään niistä ei ole minun.
Raumalaiset liikennejärjestelyt lienevät jo kuuluisiakin. Tallinkedon kukista muodostetulla kaupungin vaakunalla koristettu ahdas liikenneympyrä aiheuttaa raskaalle liikenteelle talvella harmaita hiuksia. Toivoisi enemmän kaupungin taholta sellaista ajattelua että liikennejärjestelyjen ensisijaisena funktiona ei voine olla koristeena toimiminen.
Pelkäksi koristeeksi ja silkaksi silmäniloksi ei sensijaan voi moittia kohtaa jossa Kalliokatu ja Kauppakatu vaihtuvat toisikseen Kanaalin rannassa. Kaupungintalolle ei ole pitkä matka. Tuosta kulkevat mm. Turun suunnan linja-autot yli. Siinä on hidastustöyssy jonka pohja on niin heikkotekoinen että se ei kestä. Enimpiä reikiä on koetettu paikata asfaltilla. Ilman paikkausta se voisi olla henkilöautoille jo vaarallinenkin.
Onko tämä nyt sitten kaunista kivirakentamista? Jos asfaltti ei kelpaa, vaan idea on rakentaa kivestä, niin miksi ei rakenneta kivestä niin että kestää? Kalliksihan se kyllä tulee, kalliimmaksi kuin tasainen asfaltti. Huonon kadun rakentaminen tulee kalliimmaksi kuin hyvän kadun rakentaminen.
Jos tästä tienrakennuksen ihmeestä jotakin hyvää koettaisi sanoa, niin ainakaan linja-autojen pohjat eivät enää ota kiinni hidastustöyssyn reunoihin, niinkuin tapahtui rakennelman ollessa uusi. Linja-auto lienee eräistä julkisen liikenteen reittien katujen kaareutumissäteistä päätellen kaupungin liikennesuunnittelijoille jokseenkin tuntematon kapine.
|
Rumuutta Raumalta löytyy yllin-kyllin. Nuorisoa ei voi sentään ihan kaikesta syyttää. Kyllä monen rumuuden takana seisovat epäilemättä kaupungin keski-ikäiset virkamiehet ja liikkeenharjoittajat.
Graffitti ei olosuhteisiin nähden rumenna raumalaista maisemaa, vaan jopa parantaa sitä.
Noh, siitä kuitenkin olen iloinen ettei minusta tullut hävytöntä koronkiskojaa tai tunteetonta yhteiskunnan väkivaltakoneiston ratasta. Leipääntyneiden sosiaalityöntekijöiden mielestä epäilemättä olen epäonnistunut elämässäni ja minua täytyy siitä rankaista. Minusta taas yhteiskunta joka tarvitsee sellaisia sosiaalityöntekijöitä on epäonnistunut yhteiskuntana.
Jossakin minäkin tulen vielä menestymään. Yritän välttää talvella uhkaavan asunnottomuuden ja elo/syyskuussa yritän jatkaa opiskelua Porissa. Minusta ei henki vähällä lähde. Jos joudun asunnottomaksi niin voin ehkä keskeyttää opiskelun opiskeluoikeus säilyttäen ja jatkaa sitten kun pääsen takaisin jaloilleni. Opiskelun kautta mitään tulevaisuutta ainoastaan on saavutettavissa, joten en pidä olleenkaan pahana vaikka minusta tulisi lähes ikuinen opiskelija. Myöskin elämän ja erotiikan alalla luulen minulla olevan vielä paljon opiskeltavaa, kuten Juha Watt-Vainiolla aikoinaan.
Hulluksihan minä Raumalla tulisin jos joutuisin jäämään, mutta kohtuuden nimessä täytyy hiukan lieventää ja todeta ettei aivan kaikki sentään ole Raumallakaan päin helvettiä. Mukavia muistoja ei jää paljon, mutta sentään jotakin.
|
Jotakin voi oppia kaduilla kuljeskelemallakin. Kadulla olen oppinut mm. sellaisen asian että mistä voisi olla peräisin kadun nimi "Steniuksenkatu". Siitä vihjaava kyltti ei aivan ensimmäisenä paistane terkkarissa kävijän silmään, mutta tuolla se on terveyskeskuksen ruostuvan kyltin taustalla oikealla kivessä kiinni.
Steniuksenkadulla sijaitsevan Rauman aluesairaalan edeltäjä on siis ilmeisestikin ollut nimeltään "Sairaitten ystävien sairaala" joka on perustettu vuonna 1899. Ehkä tuo uudempi sairaala sitten on rakennettu 1940- ja 1950-lukujen taitteessa?
|
Etelä-Pohjanmaalla minulle riittäisi kulkuneuvoksi oheisen dieselkäyttöisen traktorimönkijän kaltainen peli jota Moto-Rauma varjoisalla pihallaan auliisti esittelee.
Jos olisi siihen varaa. Tosin kyllähän käytetty autokin tulisi halvemmaksi.
Uskon että kauppareissut sujuisivat tuollaisella tyydyttävästi. Talvella toki olisi syytä suojautua elementeiltä koska tuulilasiakaan ei ole. Kypärä ja visiiri epäilemättä olisi poikaa pakkasilla ajoviimassa pään suojana. Turvavyöt tuossa tosin on, joten kypärä ei sikäli lie pakollinen. T-kortilla eli traktorikortillakin tuota ilmeisesti saa ajaa.
Ehkä tuollakin pääsisi jopa kuuttakymppiä joka tuntuu 10 km matkalla aivan tyydyttävältä nopeudelta - vaikka siinä Peräseinäjoella Virtaintiellä kesällä onkin palan matkaa 100 km/h aluetta jossa nopeusero henkilöautoihin nähden muodostuu melko suureksi. Liikenne ei siellä ole vilkasta. Kärryjen kanssa tuskin koskaan olisi tarvetta tiellä ajaa. Ja kulkeehan siellä traktoreitakin.
|
No jaa, nämä ovat vaan sellaisia haaveita ja mietteitä.
Yritän keräillä maallista mammonaa enkä kumoa sitä kurkkuuni kuten Lasse Mårtenson vanhassa laulussaan - mutta heikolla menestyksellä. Lähinnä hengissä selviytymiseen täytyy jatkossa keskittyä, luksukseen ei oikein ole mahdollisuutta.
|
No mitäpä tuosta, samaa henkiinjäämistaistelua tämä elämä on periaatteessa kaikkialla. Jos ei ole varattomuus ja asunnottomuus uhkana maaseudulla, niin sitten voi yrittää taistella hiipivää hulluutta ja yleistä näköalattomuutta vastaan tynnyrissä kasvaneitten pikkusielujen pikkukaupungissa vailla tulevaisuutta.
Koskaan ei ihmisen hyvä ole. Kuten eräs morfiinihoidossa ollut syöpäpotilas asian ilmaisi sairaalassa Seinäjoella jossa isäni vietti viimeisiä kuukausiaan: "Jos ei ole nälkä, niin sitten paskattaa". Tarpeet ja ongelmat eivät ihmiseltä koskaan lopu. Morfiinikaan ei sitä asiaa muuksi muuta.
Niinpä. Jos tulen hulluksi niin ainakin tulen hulluksi jossakin muualla kuin Raumalla. Tämä paikka oli erehdys alun alkaenkin, mutta erehdystenkin kanssa täytyy elää. En silti soimaa Rauman vanhaa henkeä eikä minulla sen kanssa ole mitään riitaa. Veden väki ei ole minun viholliseni tälläkään maan kulmalla.
