Ronsujen lisääntymistoiminnot ja perhesuhteet

Edellinen Seuraava

Lovikorvan klaani - Norsujen elämää Keniassa on mielenkiintoinen kirjaston poistokirja jonka suomennos on vuodelta 1989.

Alkuteoksen nimi oli Elephant Memories - Thirteen Years in the Life of an Elephant Family. Sisältää aineistoa 1970-luvulta alkaen.

Lovikorva oli merkittävä norsunaaras joka syntyi vuonna 1936 kuten kirjan sisäkannen sukupuustakin näkee.

Sukupuita on rakenneltu. Norsuyhteiskunta lienee matriarkaalinen, eli naaraat ovat lauman pomoja. Ja onhan se muutenkin järkevää rakentaa sukupuu emon mukaan. Kukapa kaikista ku**in luikauksista kirjaa pystyisi pitämään. Naarailla on toisinaan villiä välkettä silmissään ja se tietää suvun jatkumista. Lapsikuolleisuus tosin on merkittävää, kuten muillakin lajeilla luonnon oloissa.

Afrikkalaiset elefantit ovat vaikuttavia eläimiä. Niitä ei kai ole enää pitkään aikaan yritetty kesyttää koska vanhemmiten niistä tulee aggressiivisia eivätkä ne selvästikään opi viihtymään vankeudessa. Pienempiä intialaisia norsuja kyllä käytetään hyväksi eri tavoin.

Norsun täytyy lämpimässäkin ilmastossa syödä lähes jatkuvasti pysyäkseen hengissä. Saatavissa oleva ravinto ei yleensä ole erikoisen energiapitoista. Meikäläisessä ilmastossa niillä olisi vaikeaa.

Norsut ovat monessa suhteessa äärimmäisiä eläimiä. Niitä on pakko kunnioittaa. Niihin liittyy paljon myyttejä. Norsut ovat sosiaalisia eläimiä. Puhutaan "norsun muistista" ja norsujen hautausmaasta. Norsut ovat kuulemma älykkäitä. Ne yrittävät huolehtia vainajistaan. Ne ovat periaatteessa rauhallisia kasvissyöjiä, mutta pienempien ei silti kannata mennä niiden silmille hyppimään.

Norsunluu on perinteisesti ollut arvostettua ainetta. Toisen maailmansodan amerikkalaisella panssarikenraali Pattonilla oli norsunluukahvainen Colt-revolveri vyöllään. Viherhörhöt ja bulevardivihreät tietysti vastustavat kaikkea todellisen elämän makuista.

Norsun vitaalielimet kuten aivot ja sydän ovat hyvin suojattuja. Niitä on turha yrittää ammuskella tavallisella hirvipatruunalla ja hirvikiväärillä jota suomalaisittain optimistisesti kutsutaan suurriistakivääriksi.

Norsun kaatamiseen tarvitaan ihan oikea suurriistakivääri ja maalissa laajenematon, kova luoti joka läpäisee paksun luun ja etenee vitaalielimiin saakka. Laajeneva luoti aiheuttaa norsulle vain pintavammoja, jotka epäilemättä ovat tuskallisia ja voivat aiheuttaa kuolemaan johtavan haavatulehduksen, mutta ei tapa heti. Kiduttaminen ja hitaasti tappaminen ei ole metsästyksen tarkoitus.

Norsun sydän lyö melko hitaasti. Valaan sydän lyö kuitenkin kaikkein hitaimmin, vain muutamia kertoja minuutissa. Olen jostakin (terveysopin kirjasta?) lukenut että nisäkkäiden sydän yleensä lyö niiden eliniän aikana melko saman määrän lyöntejä. Pienet eläimet saavat kiintiönsä täyteen aiemmin ja haipuvat pois.

Norsujen nainti se vasta touhua on. Heikkopäistä tuollainen meno jo hirvittää.

Sanotaan että "hurjaa touhua kun hevoset nai, tanner tömisee ja aitaa kaatuu", mutta kyllä se on vielä pientä norsujen lemmen leiskuntaan nähden.

Norsuvauva on syntyessäänkin sentään melko kookas joten vehkeitten täytyy olla sen mukaiset. Eihän sellainen jötikkä kovin pienessä uunissa voi valmistua. Tarvitaan seitsemän leivä uuni ja riittävän syvälle yltävä leipälapio.

Eläinkirjat olivat lapsuuden suosikkeja, mutta toki tietoni siltä alalta ovat aina olleet pinnallisia. Kenia olisi varmaankin jonkinlainen eläinmaailman paratiisi. Siellä päin oli luultavasti myös ihmissuvun alkukoti, mutta en usko että tulee aivan sinne saakka koskaan lähdettyä.


Sadesunnuntain päiväkävelyn satoa

Tunnetun melankolisen laulun sanoituksen mukaan "Sunnuntaina sataa aina". En tiedä onko väite yleispätevä, mutta sunnuntaina 22.06.2014 joka tapauksessa satoi. En kuitenkaan kulkenut murhemiellä kyynelöiden, vaan täynnä pyhää vihaa ja taistelutahtoa, kuin Koston Enkeli. Tai ainakin niinkuin vetreä ja toivorikas yksinäinen ratsastaja.

Rauman Pyhän Ristin kirkon uudempi kiviaita on remontissa.

Pidän toki silloista ja aidoista. Vaikka sataakin. Sillat ehkä yhdistävät ja aidat erottavat, mutta rakennelmia ne ovat yhtäkaikki, aidat kuitenkin teknisesti selvästi siltoja helpompia.

Mutta eipä ole kiviaidatkaan enää sitä mitä ennen. Tuollaisia ohuehkoja kivilevyjä vain tälläillään betonivalun päälle metalliosien välityksellä.

Tekisi mieli kysyä mitä vikaa on vanhassa tekniikassa, miksi perinteinen massiivinen kiviaita ei kelpaa vanhan kirkon kiviaidaksi?

Kirkolta ei varmaankaan rahaa puutu, mutta ei kai kunnollinen kivi voi niin kallista olla että tuollaista remonttia kannattaisia alvariinsa tehdä.

Kirkon vanha kiviaita ei näytä olevan moksiskaan kuluneista vuosisadoista? Tosin en tiedä miten vanha se tuossa kunnossa oikeastaan on, milloin viimeksi saneerattu. Isojen kivien toisiinsa sitomiseen käytetyt ruosteiset rautaosat tuskin voivat olla kovin vanhoja?

Eipä kai se kirkon aita minulle sinänsä kuulu kun en palvo juutalaisten Jumalaa, en maksa kirkollisveroa enkä kuulu seurakuntaan. Ihmettelen vaan ohikulkiessani kiinnostuneena kansalaisena, vakaumuksellisena kotimaisen luonnonuskonnon kannattajana.

Kirkko haluaa leimata meikäläiset liekanarusta vapautuneet itsenäiset ajattelijat ateisteiksi tai pakanoiksi. Kirkko haluaa lähteä siitä että juutalaisten Jumala on ainoa mahdollinen. En ota kantaa juutalaisten Jumalan olemassaoloon, koska asia ei minua kosketa. En nimittäin ole juutalainen. Minulle ihan sama. Juutalaisten mahdollinen Jumala ja Paholainen voivat olla vain juutalaisten ongelmia. Juutalaisten Jumala ei ole pyhässä kirjassaan julistanut että suomalaiset olisivat se valittu kansa, joten täällä täytynee etsiä muita vaihtoehtoja.


Vaikka olenkin kirkon näkökannalta kirottu juutalaisten helvettiin tuomittu pakana vailla taivasosuutta ja minulle varattua harpun tmv. vaatimattoman kielisoittimen ripustusnaulaa, en malta olla kävelemättä aidan sisäpuolelle katsastamaan vanhan paanukattoisen rakennuksen sisältöä kun siellä on ovi auki, sisältä näkyy valoa ja viitan mukaan siellä on jonkinlainen näyttely.

Ja onhan siellä sisällä sateensuojaakin. Tämä on jonkun kaiman taulujen näyttely. Maalauksia. Sukunimi taisi olla Juusela. Ulko-oven pielessä on punainen ruusu.

Sisällä ei näkynyt ristin sielua. Tosin voihan siellä jossakin yläkerran hämärissä seinään liimautuneena piileskellä kirkon äärimmäisen sitoutunut musta-asuinen kuristaja-ninja-kappalainen joka pystyy shurikanin tmv. aseen avulla eliminoimaan taulu kainalossa pakoa yrittävän petollisen vierailijan?

Seinällä on puhelinnumero johon voi soittaa mikäli on jotakin asiaa. Ja taiteilijan käyntikortteja. En soita. Otan kuvia. Sisällä on spottivaloista huolimatta aika hämärää joten joudun ruuvaamaan pokkarin herkkyysasetuksen tappiin saakka. En käytä salamaa.

En tiedä onko taulujen tunnelma erikoisen kirkollinen. Eniten ne tuntuvat liittyvän musiikkiin ja soittimiin. FONISTI -nimisessä taulussa on kuitenkin saksofonia soittava ilmiselvä Parta-Jeesus myönnytyksenä kirkolliselle ympäristölle.

Käyntikorttiinsa taiteilija oli valinnut purjelaiva-aiheen. Taulujen nimilapuissa on hinnat. Saksofonisti-Parta-Jeesus ilmeisesti maksaa 300 €. Sillä rahalla saisi kaupasta paljon sikanautaa ja tonnikalaa.

Rakennus on taidenäyttelyn tilaksi melko karu ja viimeistelemätön höyläämättömine lautaseinineen ja vanhoine kattorakenteineen. Oven suusta näkee että hämärässä yläkerrassa on jotakin rojua. En tunne rakennuksen alkuperäistä funktiota. Onkohan tämä ollut olemassa peräti jo kerjäläismunkkien, "Harmaitten veljien", fransiskaaniluostarin aikoihin joskus 1400- ja 1500-lukujen taitteessa?

Yhtään Vesa Juuselan tauluista ei kohtuudella voi kuvailla sanoin "kuin riihen seinästä irti repäisty piru", joten kyllä kai ne ihan hyviä maalauksia olivat. En ole varma ovatko ne abstraktisia vai mitä, mutta en menetä siitä yöuntani. Taulujen kuvien julkaisu on ehkä hiukan epäeettistä mutta mitä muuta voi kirkon pyhää maata polkevalta pakanalta odottaa!


Jätän kuitenkin nyt kirkon visusti taakseni niinkuin vakaumuksellisen pakanan sopiikin ja jatkan sunnuntain päiväkävelyä. Sade alkaa hellittää.

Kanaalin ylempi suihkulähde suihkuttaa nyt oikein reippaasti oltuaan välillä kesätauolla. Kaupunginteatterin luona olevan suihkulähteen remontti on edistynyt, mutta käyttökatko jatkuu.

En kylläkään ymmärrä miten kaupunki voi kuvitella että selvästikin erilaisista metalleista tehty rakennelma voisi menestyä suihkulähteen kovasti kosteassa ympäristössä. Tekniikan kemian kurssi tekisi kaupungin virkamiehille hyvää.

Fyyrin sillan ali kuvassa lentävä lokki on varmaan kanssani samaa mieltä. Kanaali on täynnä roskaa kuten tavallisesti. Kaupunginteatterin edessä oleva lehtipuu näyttää kuolleelta, mutta kyllä siinä lähempää katsoen vielä on hiukan vihreitä lehtiä.


Galleria