Hakemus takaisinsaannista

Edellinen Seuraava

AsiaNro S 14/4675

Haen käräjäoikeudelta takaisinsaantia (eli käytännössä riita-asian uudelleen käsittelyä) sen yksipuolisen tuomion johdosta jonka käräjäoikeus on minulle langettanut Heikki Varjosen ajamassa riita-asiassa koskien vuokrarästejä. Minun lausuntoni eivät asiassa nähtävästi ole tulleet huomioon otetuiksi. Käräjäoikeus perustaa tuomionsa käytännössä pelkästään kantajan näkemyksiin.

Heikki Varjonen ei lopulta ole ollut halukas mihinkään maksujärjestelyyn, vaan on halunnut riitauttaa vuokrasaatavat ja pyrkiä käräjillä ulosottoon. Minulle 55-vuotiaalle työttömälle opiskelijalle ulosotto on taloudellisesti paha takaisku, josta seuraa etten luultavasti koskaan voi saada opintolainaa koska en enää saa valtion takausta. AMK-tutkinto olisi jokseenkin ainoa mahdollisuus enää työllistyä, joten ulosottoa olen tietenkin halunnut välttää viimeiseen saakka.

Vuokranantaja Heikki Varjonen ei minun käsitykseni mukaan ole ollenkaan niin moitteeton ja luotettava taho kuin käräjäoikeus haluaa ajatella. Hän ei - ennen asunnon pistämistä myyntiin tänä keväänä - ole ollut lainkaan vastaanottavainen vuokra-asunnon kuntoa koskevissa asioissa ja vuokraa on minulta itse asiassa veloitettu vilpillisellä perusteella 17 vuoden ajan.

Olemme Heikki Varjosen kanssa nimenomaisesti sopineet siitä että viimeisen kuukauden vuokra on maksettu jo etukäteen 1500 markan vuokratakuuna vuonna 1997. Tällainen sopimus ei ole lain vastainen, joten se on juridisesti pätevä. Myöskään sopimuksen suullisuus ei mitätöi sen pätevyyttä. Kun laki ei kiellä asiasta sopimasta, sopimusoikeus on olemassa ja tehty sopimus on pätevä. Niinpä katson että kesäkuun vuokran sisällyttäminen ulosottoon on laitonta.

Varjonen on veloittanut vuokraa yksiöstä jonka pinta-alaksi hän on vilpillisesti ilmoittanut 25 m2. Asunnon todellinen sisäpinta-ala on alle 23 m2. Ero 8% on pienessä asunnossa suhteellisen merkittävä ja kyse ei siis voi olla pyöristysvirheestä. Katson että jo pelkästään tällä perusteella Varjonen on veloittanut 9% ylimääräistä vuokraa 17 vuoden ajan.

Kuvaavaa Varjoselle vuokranantajana on hänen suhtautumisensa siihen että asunnon ahtaaseen ja heikosti tuulettuvaan paikkaan asennettu jääkaappi on palovaarallinen ja käyttökelvoton. Varjonen katsoo ettei hänen tarvitse tehdä asialle mitään, koska minulla on oma jääkaappi. Se että olen joutunut hankkimaan oman jääkaapin ei muuta sitä tosiasiaa ettei asunnon kalustukseen kuulu käyttökelpoista jääkaappia. Yhtä vähän asunnon puuttuvat neliöt korvautuvat sillä että minulla ehkä on jossakin muualla asumisneliöitä. Ja korvautuvatko vuokra-asunnon ilmanvaihdon puutteet sillä että voi käydä hengittämässä raitista ilmaa jossakin muualla?

Tosiasiassa asunnon laatu oli kyseenalainen jo vuokrasuhteen alkaessa. Heikki Varjonen on hyvinkin tietoinen asunnon viemäröinnin ja ilmanvaihdon ongelmista, mutta ei halua niistä keskustella. Esimerkiksi vanhan viemärivahingon jäljet näkyvät edelleen ja tuuletusikkunan puuttumista lie vaikea olla havaitsematta. Viemäriongelmia on yritetty epätoivoisesti korjata joka tuskin on voinut Varjoselta asunnon omistajana jäädä huomaamatta. Naapureiden tupakansavut tulevat ihan iloisesti sisään ilmanvaihdon kautta. Raumalla ei ilmeisesti osata rakentaa kerrostaloon toimivaa ilmanvaihtoa.

Ei tietenkään voi olettaa että asunnon ongelmat itsestään korjaantuisivat 17 vuoden aikana. Heikki Varjonen on ollut huolimaton vuokranantaja, eikä mitään parannusta asunnon kunnossa ole tapahtunut koko aikana. Vuokrasaatavat ovat ainoa Varjosta kiinnostava asia. Vuokra-asunnon tilan kohentamiseen hän ei ole halunnut pistää penniäkään. On kai jokaiselle itsestään selvää että pitkään asumiskäytössä oleva asunto oikeasti tarvitsisi ylläpitoa.

Kokonaisuutena pidän perittyä vuokraa ainakin 15% liian korkeana. Jos arvoisa käräjäoikeus ei haluaa tätäkään ottaa huomioon, vaan lähtee aina siitä että varakas rahanahne kantaja on oikeassa ja köyhä vastaaja väärässä, haluan varata itselleni mahdollisuuden palata asiaa erillisen jutun puitteissa myöhemmin. Ehkä kantajana saisin sitä oikeutta jota en vastaajana koe käräjäoikeudelta saaneeni.

Korkoa en vaadi koska haluan erottua ahneista koronkiskojista joista olen jo saanut mittani täyteen. Korkosta ei muuten Varjosen kanssa ole edes keskusteltu vuokrarästeissä, joten siinä suhteessa pätee ihan sama peruste kuin mikä koskee vuokratakuuta : mistään korosta ei ole sovittu. Kun kummassakaan ei ole sovittu korosta, pidän omituisena että vuokrarästeihin määrätään korko, mutta ei vuokratakuuseen. Ei sovi yhteen minun oikeuskäsitykseni kanssa. Tasapuolinen ratkaisu olisi ollut korkojen huomiointi joko molemmissa tai ei kummassakaan. Saan sen vaikutelman että käräjäoikeus on halunnut tehdä päätöksen minun vahingokseni ja minun etujani huomioimatta.

Olen yrittänyt ja yritän edelleen selviytyä kaikista veloistani ja maksuistani parhaan kykyni mukaan, mukaan lukien raskas raumalainen verotus lisäveroineen, sairauskulut, erilaiset velat, todennäköisesti tulossa oleva työttömyysetuuden sekä asumistuen takaisinperintä ja nämä vuokrarästit. Näyttää kuitenkin siltä että Raumalla se ei onnistu, koska en täältä ole mitään apua saamassa. En ole onnistunut saamaan edes sosiaalista luottoa. Niinpä pyrin muuttamaan Poriin voidakseni jatkaa siellä opiskelua ja pystyäkseni paremmin hakemaan palkkatyötä.

Heikki Varjonen on aiemmin sanonut että voin asua ja koettaa järjestellä taloudellisia asioitani, mutta 14. päivä toukokuuta hän vaati minua puhelimitse poistumaan vuokra-asunnosta 30.06. mennessä. Näin lyhyttä aikaa pidän kohtuuttomana ja vaatimuksen laillisuutta kyseenalaisena. Tarvitsen ensin asunnon opiskelupaikkakunnalta Porista, niin että voin virallisesti muuttaa Poriin. Syksyllä nimittäin tarvitsen Porissa terveyspalveluita opiskelun jatkuessa. Olen ollut siinä käsityksessä että asiasta on aiemmin ollut Varjosen kanssa yhteisymmärrys. En voi saada Porista syksyllä terveyspalveluita jos joudun muuttamaan Seinäjoelle, enkä Porista käsin pysty hyödyntämään Seinäjoen palveluita.

Koska voin ehkä jo tulevana talvena olla asunnoton, näen kokonaisuudessa jopa oikeusmurhan piirteitä, joten haluan seurata viranomaisten toimintaa korostetun tarkasti ja erikoisesti muistutan viranhaltijoiden lain mukaisesta velvollisuudesta noudattaa hyvää hallintotapaa.

Oikeudenkäyntikulujen katson kuuluvan kokonaisuudessaan Varjosen piikkiin, koska hänhän tämän asian on halunnut riitauttaa, on edunsaaja, aiheuttaa yllättävällä käräjöinnillään minulle pysyvää vahinkoa, eikä ole edes halunnut harkita maksujärjestelyä.

Raumalla 19.06.2014    
Vesa Petäys    

Tämä teksti on luettavissa myös netissä osoitteessa http://vesapetays.net/NEWGAL/g268.html


Galleria