Seniori-Ankan muistelot

Edellinen Seuraava

Nuorekkaasta olemuksestaan huolimatta Aku-Ankka on jo 80-vuotias. Vanhemmat Akut ovat uusien rinnalle asetettuna huomattavasti ankkamaisempia, erilaisia kuin lapsuuteni sarjakuvahahmot, vaikka ne toki periaatteessa samoiksi tunnistankin. Nykyinen Aku Ankka näyttää nuoremmalta kuin alkuperäinen. Kuvassa vanha Aku heittää kermakakulla uutta Akua ja onhan heidän ulkonäössään eroa.

Kulttuurina näitä sarjakuvalehtiä ei kai yleensä ole pidetty, mutta mielestäni ne joka tapauksessa ovat olleet merkittävä tekijä ihmisten elämässä monien vuosikymmenten ajan. Sukupuolimoraalinkin perään on kuulutettu kun sarjakuvan hahmoilla ei ole housuja jalassaan. Arveluttavia roolimalleja? Mukavaa viihdettä ne joka tapauksessa ovat olleet. Hyvää syntymäpäivää, Aku.

Syksyllä koulussa alkavan lujuusopin aion ottaa tosissani. Se on perustavaa laatua olevaa insinööritietoa. Palkkitehtävää palauttelen mieleen grafiikan kokeilussa jutussa #265 ja koetan saada aiheeseen hyvän tuntuman kirjaston lainakirjan avulla.

Tuo toinen kirja Wissen basierte Betriebsführung und Instandhaltung on kirjaston "Ota tästä"-hyllyn lahjoituskirjojen ilmaista antia. Se oli pakollinen haaste koska kieli on saksaa. Sen on pakko olla hyvä koska se on saksaa ja sisältää kaavioita. En kylläkään ole mikään liiketaloushemmo enkä sutjakka yritysjohtaja. Oma yritys saattaisi minun iässäni olla ainoa realistinen työllistymistapa (jos nimittäin olisi alkupääomaa), mutta siltikään en oikeasti ole näistä talouden aiheista kovinkaan kiinnostunut. Talous on vain välttämätön paha. Fiksu matematiikka voisi kuitenkin lieventää vastenmielisyyttä jota aihetta kohtaan tunnen.

Silmät ovat joka tapauksessa hyvät olemassa

Tässä on vanhojen silmälasien kokoelmani. Vanhimmat yksilöt taitavat olla yli 30:n vuoden takaa. Vanhimpien sangat ovat muovia ja ne ovat keskeltä kerran katkenneetkin, olikohan kertausharjoituksissa jossa nukuin teltassa vanhingossa silmälasien päällä. Uudemmissa sangoissa olen suosinut metallia. Monet vanhojen silmälasien linssit ovat aivan oikeaa kunnon lasia, eivätkä mitään muovikrypellystä.

Aloin kaivella käytöstä pois jääneitä silmälaseja esiin kun hankin uudet kaukolasit ja alkoi arveluttaa pystynkö uusien lasien kanssa lukemaan pientä tekstiä. Vanhat lasit ovat varmaankin hyvin samanlaisia kuin aiemminkin, mutta silmieni likitaitteisuus on jatkuvasti lisääntynyt. Ajokortin näkötestistä en näiden kanssa kunnialla selviytyisi, mutta lukulaseina ne ovat käyttökelpoisia. Silmäni ovat tavallaan liian pitkät.

On hauska kokeilla millaiselta vanhat lasit tuntuvat. Yli 30 vuotta vanhoilla laseilla pystyn päivänvalossa lukemaan pientä tekstiä alle vaaksan etäisyydeltä noin kahden vaaksan etäisyydelle saakka, eli ei tarvitse painaa nenää kiinni paperiin ja näen tekstin laseilla jokseenkin yhtä hyvin kuin ilman laseja noin vaaksan päästä. Vaaksa on mielestäni avonaisen kämmenen äärimmäinen mitta peukalon päästä pikkurillin päähän, lähes 25 senttiä. Parempi virsta väärää, kuin vaaksa vaaraa!

Erikoisista pituusmitoista puheen olleen mainittakoon että paappani Salamonin käyttämä pituusmitta "kortteli" oli mitta peukalon päästä etusormen päähän.

Erään kesäkurssin tentissä voin todeta että noilla yli 30 vuotta vanhoilla laseilla en edes eturivistä saa taululle kirjoitetusta tekstistä juuri mitään selvää. Luulenpa että pärjään uusien kaukolasien kanssa pienenkin tekstin lukemisessakin aika hyvin, ainakin hyvässä valaistuksessa.

Vanhat lasit ovat hyviä lukulaseja koska lukuetäisyyden pystyy tuplaamaan paljaisiin silmiin nähden. Lähinnä vain makuu-asennossa on vaaksan lukuetäisyys luonteva. Teksti näkyy suurempana kuin kaukolaseilla, eivätkä silmät rasitu niin paljon koska ne ovat lähes lepotilassa puolen metrin päähän katsoessa.

Joskus 1970-luvulla opettelin valokuvauksen teoriaa ja silloin minuun teki lähtemättömän vaikutuksen kameran objektiivin tarkkuusalueen laskenta. Kameran objektiivi toki on hiukan eri asia kuin silmä. Silmä tarkentuu automaattisesti. Valokuvasta voi katsoa epäterävää kohtaa tarkasti, mutta oman silmän tuottamasta kuvasta se on vaikeaa koska silmä pyrkii tarkentamaan sille etäisyydelle jota katsotaan.

Valo ja näkeminen ovat ihmeellisiä asioita. Ne tekisi mieli hallita hyvin, ainakin pääpiirteittäin. Tokihan ne ovat tavattoman hankalia teoreettisesti jos mennään pieniin yksityiskohtiin. Valo, varjo, kontrastit ja valaistusolosuhteet ovat käytännössä aika vaativa aihe. Olisi aika toivotonta esimerkiksi koettaa laskea "from first principles" että miten näkyy ja erottuu tietty osittain puiden varjossa oleva maastokuvioinen kangas kuusimetsässä kesäisessä vastavalossa tietyltä etäisyydeltä.

Tokihan optikot haluavat myydä ihmisille juuri sopivia ja mahdollisimman laadukkaita (lue: kalliita) silmälaseja, mutta minua kiinnostaisi selvitellä teoreettisesti että jos likinäköisen silmän taittovirhe on vaikkapa -6 dioptria ja käytetään silmälaseja joiden linssit ovat -3 dioptria niin millainen on tarkkuusalue. Vaikka eipä tuohon taida olla helppoa vastausta koska silmä ei ole ihan sama kuin kameran objektiivi jonka voisi kiinteästi tarkentaa tietylle etäisyydelle. Paljon riippuu myös silmän mukautumiskyvystä. Hämärässä silmän pupilli laajenee ja tarkkuusalue arvattavasti supistuu koska pupillin laita-alueilta tuleva valo saa aikaan suuremman hajontakuvion.

Pieni virkistävä älykkyystesti kaikille astronomisesti valveutuneille

Olen käynyt suorittamassa joitakin SAMK:in kesäkurssien tenttejä Raumalla Otan kampuksella. Olisihan ne voinut tenttiä Porissakin, mutta ensin olisi pitänyt matkustaa Poriin. Viimeksi olin materiaalien tutkimusmenetelmien kurssin tentissä, josta tosin en suuria tuloksia odota, mutta onpa minulla jo 76 opintopistettä plakkarissa tai vyön alla, tuli siitä tentistä sitten tulos mikä hyvänsä. Eli pisteitä on toistaiseksi riittävästi, syksyllä Porissa lisää.

Matkan varrella Otan koulun toisen kerroksen suurluokkaan oli noin neljätuumainen tähtikaukoputki. Mutta sen saksalaistyyppisen ekvatoriaalisen jalustan pystytyksessä on eräs kauneusvirhe raumalaista ympäristöä ajatellen. Pystytkö suoralta kädeltä sanomaan mikä virhe ohessa kuvatun peilikaukoputken pystytyksessä on? Normaalijärkisen (ÄO=100) amatööriastronomin pitäisi ilman muuta tämä honata.

Kuvaushetkellä oli kello kesäajan mukaan lähes 12 eli paikallinen keskiaurinkoaika oli noin 10:30, mutta siitä tässä ei ole kysymys. Deklinaatiokseli on lähes pystysuorassa, mutta niinhän se voisi olla missä tahansa.

Pieni vinkki: Rauma ei sijaitse päiväntasaajalla, ei ainakaan sijainnut silloin kun asian viimeksi tarkistin. Tässä ekvatoriaalisen jalustan tuntiasteikon akseli on kuitenkin vaakasuorassa. Tuntiasteikko on se jossa täyden kierroksen kulmat on merkitty aikamitassa välillä 0 ( = 24 ) ... 23 tuntia. Nolla tuntia on sama suunta kuin 24 tuntia jos ei pidetä kierrosten määrästä lukua.

Syy jalustan outoon asentoon on siinä että sen latitudi eli maantieteellinen leveys on säädetty päiväntasaajaa varten, eli latitudille nolla astetta. Oikein säädetyssä ekvatoriaalisessa jalustassa tuntiakseli kallistuisi pystysuorasta suunnasta pohjoiseen maantieteellisen leveyden komplementtikulman verran, eli Raumalla 90° - 61,1° = 28,9°. Ekvatoriaalisen jalustan tuntiakselin kuuluu nimittäin olla maapallon pyörimisakselin suuntainen. Pohjois- ja etelänavalla tuntiakseli olisi pystysuorassa horisonttiin nähden.

Tuntiakselia vasten kohtisuora deklinaatioakseli voi osoittaa vähän mihin suuntaan vaan, riippuen katselusuunnasta. Se on kohtisuorassa katselusuuntaa vasten. Jos kaukoputkella katsotaan suoraan meridiaaniin (pohjoisella pallonpuoliskolla etelään) niin deklinaatioakseli on vaakasuorassa, kaikilla maantieteellisillä leveyksillä.

Kun kyseessä sentään on (ammatti)korkeakoulutasoinen opinahjo, niin täytyyhän tällaiseen häiritsevään detaljiin kiinnittää huomiota. Harmittaa vaan kun en huomannut tentissä lisätä että AES eli Auger-elektronispektroskopia ehkä sopii metallien raerajoilla olevien korroosiotuotteiden hapetusasteen määrittämiseen paremmin kuin XPS, koska elektroneja on sähköisen varauksensa ansiosta helpompi kohdistaa tarkasti ja saada parempi erottelukyky kuin röntgensäteilyllä. Se tuli mieleeni heti kun olin kävellyt Otan koulun suurluokasta ulos ja ohi tämän sinänsä ihan siistin pienehkön peilikaukoputken.

Ekvatoriaalisen pystytyksen idea on siinä että oikein pystytetyn jalustan kanssa esim. tähteä taivaalla seurattaessa maapallon pyörimisliike vastapäivään 15 astetta tunnissa voidaan kompensoida yksinkertaisesti kiertämällä kaukoputkea tuntiakselin ympäri vakionopeudella myötäpäivään 15°/tunti. Jalustan geometria pitää huolen siitä että kaukoputken suhteen tähti näkyy samassa suunnassa vaikka se liikkuukin maanpinnan suhteen.

Jos kaukoputkea ohjataan tietokoneella niin tällainen hieno ominaisuus on varaa heittää hukkaan ja korjata suuntaa oikeastaan tarpeettomasti kahden akselin suuntaisilla liikkeillä. Mekaniikkakin voi olla fiksua. Tietotekniikka monasti johtaa tyhmyyden lisääntymiseen. Rakennetaan tyhmästi ja kuvitellaan että tietokone on ainoa fiksu. Ja varmaan tietokone onkin paljon fiksumpi kuin moni sellaisen käyttäjä. Taskulaskinkin hakkaa arviolta 331/3% kansalaisista henkisissä kyvyissä ja kaikki sosiaalityöntekijät ilman muuta, mennen-tullen.


Se on tiämmä kai sitten kesäloma edessä

Kesäkurssitkin on jo käyty loppuun, joten lienee todettava että työttömän opiskelijan kesäloma alkaa kun lähestyy perjantai ja pahanenteinen 13. päivä kesäkuuta. Aurinkoa en aio ottaa vaikka sitä palvonkin uskonnollisessa mielessä. Ei kylläkään yhtään tunnu kesälomalta, liekö tulossa olevalla ulosotolla ja häädöllä jotakin tekemistä asian kanssa.

Opiskelemista riittää edelleen. Syksyllä toivottavasti olen hyvässä lyönnissä Porissa ja jatkan insinöörin ilmeen tavoittelua. Vaikka insinööri ei pystykään olemaan kahta viikkoa juomatta niinkuin kameli. Olisin silti mieluummin insinööri.

James Bond -kirjoja oli nyt Rauman kirjaston poistettujen kirjojen myyntihyllyssä poikkeuksellisen paljon, hintaan 1 € per kipale. Minä tyydyin yhteen filmatisoituun romaaniin, olen elokuvien vanki.

Löysin kirjaston poistoista minulle aiemmin tuntemattoman esperanton oppikirjan. Olen kylläkin sitä mieltä että Esperanto soveltuu vallan hyvin myös vihanpidon ja sotimisen kieleksi, vaikka tämä kirjanen rauhaa ja tasa-arvoa haluaakin edistää. Tasa-arvoakin on monenlaista, esimerkiksi "euro ja ääni" on tavallaan aivan yhtä tasa-arvoinen periaate kuin "mies ja ääni". Pyrkimys kytkeä Esperanto "rauhanaatteeseen" on ärsyttänyt minua niin paljon vuosien varrella että on pakko hiukan letkautella. Kieli on vain kieli, kommunikointiväline. Kielellä ei voi olla ideologiaa, ei edes keinotekoisella kielellä.


Galleria