Edellinen | Seuraava |
|
Monen mielestä Raumalla parasta on valtatie 8 jota pitkin täältä pääsee pois, etelään Turkuun ja pohjoiseen Poriin. En voi vastaankaan väittää. Joka tapauksessa kevät saa haaveksimaan liikkumisesta ja autoilusta. Pori on lähempänä kuin Turku.
Käytettyjä autoja on runsaasti tarjolla, mutta ei sentään ihan ilmaiseksi. Köyhälle nämäkin jäävät vain haaveeksi. Kuljetustarvetta sinänsä olisi nyt kun Rauman umpikuja on tullut aivan loppuun saakka koluttua ja täkäläisen köyhyysloukun viimeisetkin mahdolisuudet perinpohjin tutkittua sekä köykäisiksi havaittua. Mitään toimeentuloa Raumalta ei nähtävästi ole saatavissa.
|
Toukokuu, viikko äitienpäivän jälkeen on sinänsä hienoa aikaa, kunhan on allergialääkitys kunnossa - koivun parhaaseen kukinta-aikaan. Ruoho ja voikukat ovat hyvässä kasvun vauhdissa. Puut alkavat heräillä kesän olemassaolotaistelua varten. Sokerista huumaantuneet kimalaiset seikkailevat keskuspuiston kukkivien puiden oksistossa kuin pahemmatkin sokerihumalassa hoipperehtivat diabeetikot.
Olisin voinut kuvata jotakin juhlapuhein ja monin lipuin koristettua sankarivainajien juhlatilaisuutta vanhalla hautausmaalla, mutta tietoisesti jätin kuvaamatta. He kuolivat aivan turhaan. Tässä maassa, valtiossa ja hallituksessa ei ole mitään puolustamisen arvoista. Itse en Suomen valtion hyväksi pistä enää tikkua ristiin. Valtio on minua jo kyllin kupannut.
Puut ovat komeita ilmestyksiä. Ne elävät vanhoiksi, eivätkä ne koskaan hellitä. Ne eivät hermoile koska niillä ei ole hermoja. Ne kasvavat koko ikänsä. Siis ne jotka kasvavat ja niin kauan kuin kasvavat, monet yksilöt tietysti olemassaolon taistelussa hiipuvat pois. Tulee mieleen jokin säe siihen lyyrikon ilmaisemaan tapaan, että ... 'cos nature, ruthless nature neither knows nor cares ...
Pari komeaa puuta täytyy erikoisesti mainita. Kaupunginteatterin ja musiikkiopiston vaiheilla on tuulenpesien pahoin vaivaama sairas koivu joka kuitenkin yrittää jatkaa elämäänsä. Epäilemättä se kylvää ympäristöönsä runsaan siitepölyn lisäksi myös runsaasti sienen itiöitä. Tuulenpesä nääs tietääkseni on sienitauti.
Toinen komea puu on vanha tammi Vännin päiväkodin ja kirkon välivaiheilla vanhan kaupunginosan reunalla. Se oli vielä lehdetön 18.05. Tokihan se on paljon komeampi kun puu on lehdessä, mutta nyt näkee selvästi puun komeat oksat jotka kurottuvat kohti taivasta kuin EU-vaaleihin valmistautuva AY-politrukki.
|
Puille tämä meille tuttu ilmakehä on vain lisääntymisen ja ilmaisen energian vastaanoton tanner. Varsinainen henkiinjäämistaistelu käydään maan alla näkymättömissä. Juuristokilpailussa armoa ei anneta eikä pyydetä. Heikot sortuu elon tiellä.
Lehmuksissakaan ei ole vielä lehtiä, mutta kyllä ne jotakin ovat tekemässä, päätellen oksissa olevista kyhmyistä. Hevoskastanjat ovat jo kehittäneet itselleen melkoiset lehtikäpälät. Niistä ei tosin ole tässä kuvaa.
Kanaalin varteen runsaasti istutettuja hopeapajuja en kuvaa kiusallanikaan, ne ovat aivan turhia puita, roskaisia ja rumia. Paljon kuivia oksia, isojakin. Hopeapajun lehdetkin ovat aivan mitättömän näköisiä. Jos voisin päättää niin kaikki vanhat hopeapajut hakattaisiin kokonaan pois.
|
Sääli etteivät erikoisemmat lehtipuut oikein menesty kotiseudulla. Ongelma on ehkä siinä että maa on siellä yleensä vielä roudassa kun kasvukausi alkaa. Mahtaako edes odotettavissa oleva kasvihuoneilmiön voimistuminen muuttaa asiaa miksikään.
Pohjoisessakin menestyviä hapankirsikkapuita yritin sinne istuttaa parikymmentä kun ajattelin että äiti voisi niistä tykätä. Nekään eivät ole menestyneet kovin hääppöisesti vaikka olen koettanut suojata niitä jyrsijöiltä. Siellä on hedelmäpuut pakko suojata talvella jäniksiltä etteivät ne jyrsi pienen puun kuorta pois niin että juuret kuolevat. Mahtaako enää olla mitään jäljellä. No eipä ole kyllä enää jäljellä äitiäkään, joten eipä kai niitä oikeasti enää mihinkään tarvita. Äiti ei ehtinyt nähdä kukkivia kirsikkapuita Kihniänjoen rannassa koska hän kuoli heinäkuussa 2007 ja oli alkukesällä kirsikkapuiden kukkimisen aikaan jo sairaalassa huonossa kunnossa.
|
Edellä jutun #259 lopussa huomioitu ulkoseinään maalattu hirvieläin ei jäänyt ainoaksi Lönnströmin taidemuseossa. Eläimellinen linja tuntuu nyt olevan heidän valintansa. Kaiketi tämä on taidemuseolta jonkinlaista profiilin kohotusta ja poliittisesti suotuisalla luonto-imagolla ratsastusta.
|
Ehkä sellainen lapsellinen suhtautuminen luontoon toimiikin todellisuudesta vieraantuneille. Todellinen luonto on raakaa kilpailua niukoista resursseista.
Rakennuksen vanhan (ja pois käytöstä jääneen) sisäänkäynnin edessä on kuitenkin se varsinainen kulmakarvojen kohotteluttaja räikeiksi maalattuine punahuulineen.
Eläintieteellinen asiantuntemukseni ei riitä ratkaisemaan onko tuo elukka strutsi, ilolintu, nakkisieppo vaiko feenix-lintu. Se ei kuitenkaan huomattavasta kokoedustaan huolimatta vaikuta vihamieliseltä. Tuon kokoinen oikea lintu voisi jo olla ihmiselle vaarallinen.
Taidemuseon sisätiloihinkin olisi ehkä päässyt kuvailemaan mutta kansalaisrohkeuteni ei siihen toistaiseksi ole riittänyt, varsinkaan sunnuntailenkkivarusteissa, kulunut Lalli-lippis päässä ja hikiset lenkkarit jalassa. Vanhaa kepulaista Lalli-lippistä käytän ainoastaan lenkeillessäni ja diakoniatoimiston ruokajonossa erikoisen köyhän näköisenä seistessäni.
Muulloin käytän miehekästä maastonaamiokuvioista päähinettä jonka toivon saavan minut naisten silmissä näyttämään etelä-amerikkalaiselta diktaattorilta tai ainakin kenraalilta. Olen kuullut että suomalaiset naiset levittävät jalkansa heti kun kohtaavat ulkomaalaisen näköisen miehen, mutta vielä se ei ole toiminut. Muutaman espanjankielisen macho-fraasin opettelu ulkoa ja niiden ääneen toistelu kadulla kävellessä voisi auttaa?
|
Kaivan esiin joitakin vanhoja kuvia hapankirsikkapuiden taimista joita istutin Peräseinäjoelle Etelä-Pohjanmaalle Kihniänjoen rantaan. Ne on istutettu melko harvaan, jättäen optimistisesti tilaa kasvulle täysikokoisiksi. Taimien väli on noin 4 - 5 metriä koska kirsikkapuu kasvaa aika leveäksi.
|
Tässä on kahta erilaista lajiketta joista huvimajankirsikka tuntui kasvavan nopeammin. En tokikaan ole mikään asiantuntija joten tämä oli vain toiveikkaan harrastelijan epätoivoinen yritys. Hyötyä näistä olisi vaikea saada. Omenapuut olisivat järkevämpiä, mutta en siedä happamia omenoita.
|
Olivat ne välillä hienojakin. Niihin aikoihin ilmassa leijui ajoittain lupaus ihanasta tulevaisuudesta, vaikka ei siitä sitten lopulta tainnut oikeasti mitään tulla. Mutta pakko oli yrittää ja on kai tämä surutyö läpi käytävä.
Siitä piti varsinaisesti tulla äidille keväisin kukkiva kaunis kirsikkapuisto. Yritin talveksi suojata puiden taimia jyrsijöiltä vaihtelevalla menestyksellä. Jänikset ovat varsinainen vaiva hedelmäpuille. Jos ne saavat kuoren syötyä rungon ympäriltä niin puu kuolee varmasti.
|
Japanissa komeasti kukkivat - joskin meillä mahdottomat - japaninkirsikat ovat vallan tarunhohtoisia. Mutta eiväthän nämä meikäläiset hapankirsikat kukkiessaankaan kovin ihmeellisiä ole.
Yritin aluksi suojata kirsikkapuun taimia pelkillä muovisilla runkosuojilla, mutta talven tuhot osoittivat että se ei riitä, vaan taimien ympärillä täytyy olla verkko niin että jänikset eivät pääse syömään kaikkia oksia. Jos taimeen ei jäniksen jäljiltä jää yhtään elävää silmua niin se on sitten siinä.
Tämä projekti taitaa jo olla jokseenkin kokonaan menetetty. Ehkä riihen tonttu ja veden väki eivät sitten kuitenkaan olleet suosiollisia. Sääli. Kasvattaisin mielelläni puita, mutta tuskin enää koskaan saan uutta tilaisuutta.
|
Parikymmentä rentovartista Öjebyn -mustaherukkapensasta näissä kuvissa myös osittain näkyy.
Noh, tämä nyt kuitenkin oli paras yritykseni. Koetin aluksi kastella taimia ja kalkkia annoin keväisin sekä syksyisin. Muutaman kevätruiskutuksenkin ehdin tehdä. Taimien ympäriltä niittäminen jäi myöhemmin aika vähiin, liekö se tuhon syy vai nakerteliko joku juuristossa?
|
Olisi kai pitänyt pitää kirsikkapuista parempaa huolta, mutta en vaan jaksanut. Äiti kuoli ja hänen mukanaan meni myös unelma äidin kirsikkapuistosta. Kusessa olen nyt taloudellisesti korviani myöten, mutta itseni kanssa olen sujut. Itseäni en soimaa.
Olen kuitenkin yrittänyt säilyttää isän kodon ja ylläpitää sitä, joten sikäli voin elää itseni kanssa rauhassa. Nyt sitten käy niinkuin käy. Kaikkeni olen yrittänyt, joten voin vain nostaa kädet ylös ja keskittyä niihin pieniin asioihin joita ehkä vielä pystyn tekemään. Isommille asioille en voi enää mitään.
|
En olisi voinut isän kotoa vapaaehtoisesti luovuttaa vieraalle. Ainakin yritin jatkaa. Olin perillisistä ainoa joka siellä yhtään mitään halusi säilyttää ja yksin se kävi työttömyyden myötä minulle ylivoimaiseksi. Verottaja ja velkojat eivät tehneet tilannetta helpommaksi.
Suvulle kuuluvasta omaisuudesta täytyi maksaa valtiolle perintövero ja teoreettisen verotusarvon perusteella laskettu "myyntivoiton" vero, vaikka onhan siitä samasta omaisuudesta jo aiemminkin vero maksettu. Moninkertaista verotusta pidän täysin kohtuuttomana. Siltikään muulla tavalla en olisi voinut toimia. En olisi pystynyt elämään itseni kanssa jos olisin taistelutta luovuttanut isän mökin pois.
Uskon että vanhempien ja isovanhempien henget jäävät sinne, mutta eivät he minua soimaa koska tietävät että ainakin olen parhaani yrittänyt. Henget antavat minulle anteeksi ja niin annan minäkin.