Bond, only Bond!

Edellinen Seuraava

James Bond se vaan edelleen sukeltelee esiin tämän tästä eri yhteyksissä vaikka JBA-keräilysarjaa ( James Bondin Autokokoelma ) en enää yritäkään kerätä.

Scalextric-firman taival on melko värikäs ja mutkikas, mutta ymmärtääkseni toiminnan juuret alkavat Lontoossa yrityksestä nimeltä Minimodels Ltd ja peräti vuodesta 1947.

Scalextric -sarjassa on muiden muassa ollut (ehkä joskus 1960-luvulla?) Bond-malli "007 SET", joka epäilemättä jäi harvinaiseksi koska sitä julkaistiin vain lyhyt aika. Malli vaikuttaa spekseiltään varsin kunnianhimoiselta. Äksöniä koko rahan edestä ilmaan lentelevine apukuskeineen, törmäilyineen ja kaatuilevine autoineen. Eniten tuosta tulee mieleen Bond-elokuva Goldfinger jossa Aston DB5:ssä oli kartanlukijalle lisävarusteena heittoistuin.

Oheisen Porin kirjaston poistokirjan alkuperä on vuodessa 1981, mutta tämä kolmas painos on vuodelta 1994. Tämäkin osoittanee Scalextric-keräilyn laajaa suosiota.

Vuosilukuja kirjassa voisi olla enemmänkin. Minulle ainakaan ei "Catalog 9" kerro paljoakaan.

Scalextric-pienoismalliautot olivat aluksi kai rakenteeltaan peltisiä (ehkä puisiakin?) ja korkeintaan vauhtipyörävetoisia. Mekanismeja on patentoitukin.

Myöhemmin mallit olivat sähkökäyttöisiä ja metallista tai muovista valettuja. Lähinnä nämä olivat brittiläistä tuotantoa, mutta muuallakin niitä on tehty.

Pienoismallien ja niiden valmistajien historia yleensäkin vaikuttaa mielenkiintoiselta. Omalta vaatimattomalta osaltani olen aihetta kosketellut mm. JBA-sarjan nettisivuilla. Suurta tulevaisuutta pienoismalli-alalle lie kuitenkin Euroopassa enää vaikea povata koska hinta ja tuotantokustannukset merkitsevät niin paljon.

Ranskis-Bond

Ranskalainen salainen agentti 117 lienee vähemmän tunnettu kuin brittiläinen virkaveljensä 007. En tiedä mikä lisenssi hänellä mahtaa olla, olisiko Ranskan hallitukselta saatu lupa lyödä vihollista ranskanpullalla päähän? Tehtävä Kairossa on vuodelta 2006 ja Tehtävä Riiossa vuodelta 2009.

Rainojen nimestä voisi päätellä että kyseessä on jonkinlainen parodia Bond-elokuvista, mutta yhtymäkohtia ei ole aivan helppo löytää, varsinkaan vanhemmasta leffasta. Paljon mahdollista että roolihenkilöiden nimissä on jotakin hauskaa ranskalaisesta näkökulmasta. Ranskalainen huumori vaan ei oikein minulle aukea. Saksalaiset (mutta ranskaa puhuvat) natsit ovat filmien pahoja poikia, ei tarvita SPECTREä.

Bond-elokuviin näitä ei laadultaan voi verrata ollenkaan. Austin Powers:in Bond-parodiat ovat myös näitä patonkipoikien tuotoksia selvästi parempia. Jos näistä jotakin myönteistä yrittäisi lausua, niin ainakin pääosan esittäjä hymyilee runsaasti. Ja vaikuttaa hän kyllä yllättävän liikunnalliselta. Sijaisnäyttelijää ei kai ole käytetty?

Ovathan ne viihdyttäviä kevyitä elokuvia vaikkakaan eivät mitään varsinaisia elokuvataiteen klassikoita. Varmaankin sopivat koko perheen elokuviksi vaikka hiukan "aikuissisältöäkin" vilahtelee. Melko estotta ilkamoidaan mm. kiinalaisten ja jenkkien kustannuksella, mutta eipä ranskalaistakaan mentaliteettia kohdella ihan silkkihansikkain. Ehkä näitä voisi jopa nimittää enemmänkin parodiaksi ranskalaisista kuin parodiaksi Bondista?

Bond & Aston
- horse and carriage

Kun on mainittu James Bond, on moraalinen velvollisuus mainita myös Aston Martin. Tuo erottamaton parivaljakko kuuluu yhteen kuin "paita ja peppu" tai "love and marriage".

Näitä Astoneita meille auliisti esittelee edellisessä jutussa mainittu maailman paras ruotsalainen autolehti Teknikens Värld.

Rapide tosin taitaa neliovisena lähes perheautona olla hiukan asiaankuulumaton Bond-kontekstissa? Takapenkki kuitenkaan ei lie yhtään liian tilava. Luulenpa että korkeintaan piikkimatolla kantapäätään niskansa taakse vääntävä intialainen fakiiri ja sirkuksen über-notkea käärmenainen voisivat siellä yhdessä jotakin yrittää, jotakin tuhmaa. Muut joutuvat tuhmuuksiaan varten varaamaan hotellihuoneen. Tämäntyyppisissä autoissahan riittää jos tavaratilaan mahtuu pari hammasharjaa, kosteuspyyhkeitä ja luottokortti.


Steppaillen kepeästi tämä elämä on edettävä

Porin kirjastossa olen todennut että toukokuun numero lehden Everyday Practical Electronics Raspberry Pi -sarja on edennyt askelmoottorin käyttöön saakka. Tämä seikka ilolla merkille pantaneen. Kyseistä ohjelmoitavan vempeleen juttusarjaa olen aiemminkin mainostanut jutuissa #236 (aivan lopussa) ja #244. Tällä kertaa kuvanäytteitä on otettu kirjastossa ihan Auringon valossa, lehtien lukusalin ikkunan vieressä.

Askelmoottorit ovat ältsin kiinnostavia. Niillä voisi toteuttaa ihmeellisiä asioita, jos osaisi. Alunperin kiinnostukseni askelmoottoreihin on peräisin tähtikaukoputken ohjauksesta, mutta katu-uskottavampaa, tuottavampaa ja yhteiskunnallisesti hyväksyttävämpää käyttöä sille löytyy vaikka huru mycket.

Askelmoottori ei ole mikä tahansa sähkömoottori. Askelmoottorin perusidea on se että sitä voi kääntää tarkasti juuri halutun määrän, esimerkiksi 1,8° eli 1/200 osan täydestä 360° ympyrästä suuntaan tai toiseen.

Voisin kuvitella että askelmoottoreilla voisi toteuttaa esim. automaattisen pitsinnypläyskoneen, mikrokontrollerin ohjaamana. En suinkaan kuvittele että se olisi helppoa ja ongelmatonta. Hyvän mekanismin kehittäminen on hankala ja iso homma. Mekaniikka ei käytännössä ole ollenkaan yksinkertaista - vaikka mekaniikka on simppelin maineessa esim. tietokoneisiin nähden.

Mekanismeja voisi ehkä kehittää vaikkapa betoniraudoituksen automaattiseen tekoon rakennustyömaalla harjateräksestä. Kone voisi katkoa, hitsata ja kiinnittää toisiinsa harjateräkset sopivalla tavalla ihmiskäden koskematta? Siihen sitten betonivalu raudoituksen päälle. Kone voisi automaattisesti myös tehdä laudasta betonivalussa tarvittavat kehykset? Tämä voisi alentaa kerrostalojen yms. rakennuskustannuksia. Kone tietysti olisi aivan erilainen kuin pitsinnypläyskone. Hyväpalkkaiset betoniraudoittajat voisivat nousta kapinaan ja liittyä jatkoksi työttömien pitsinnyplääjien joukkoihin osoittamaan mieltään? Alas uusi Kehruu-Jenny!

Koulun kirjastosta Porin Vähärauman kaupunginosasta löysin kirjallisuutta sähkömoottoreista. Tämä oheinen opus tosin on 1980-luvulta, joten se ei edustane aivan tekniikan viimeisintä sanaa. Uskon silti hyödylliseksi.

Sitä vaan että jos tällä Suomen maalla jotakin taloudellista tulevaisuutta vielä joskus on, niin askelmoottoreiden ja fiksujen mekanismien käytöstä siihen voisi hyvät nitsit löytyä. Kone joka kutoo automaattisesti vetolujuutta antavaa lankaa mielivaltaisen muotoisen muotin päälle komposiittimateriaalin matriisia varten? Esimerkiksi henkilöauton ruostumaton kori voisi olla pitsikudoksella vahvistettua komposiittimateriaalia. Rynnäkkövoimapuku jonka sisällä sotilas paremmin kestää taistelukentän olosuhteet ja rasitukset? Neule- tai kutomakone joka muutamassa hetkessä kutoo kevlar-langasta naiselle luodinkestävät rintaliivit ja pikkupöksyt henkilökohtaisten mittojen mukaan? Robotit tulevat vielä jokapäiväiseen elämäämme, tahdomme tai emme ja askelmoottoreitakin niissä tarvitaan. Kyse on vaan siitä että missä maassa ne robotit suunnitellaan ja valmistetaan.

Poliitikkojen mielestä Suomen ainoa varsinainen ongelma on ankara työvoimapula. Kuitenkin nykyisistäkin työpaikoista kolmasosa tulee katoamaan automatisoinnin ja rationalisoinnin myötä. Joukkotyöttömyys tulee vain pahenemaan. Ihmisten tarpeet tietysti ovat sinänsä rajattomat, mutta on kyseenalaista paljonko tuottamatonta työtä voidaan tulevaisuudessa verovaroin ylläpitää. Sellainen tarve ei jatkossa voine tulla tyydytetyksi josta asiakas ei itse maksa koko kustannusta. Paljon puhuttu tulevaisuuden terveysalan suuri työllisyysvaikutus on vain kupla. Sosiaali- ja terveysalallakin sentään ovat jo ruvenneet ihan palkkaakin vaatimaan. Raskasta ja paskasta työtä ei koskaan tulla suuremmassa mittakaavassa tekemään ilmaiseksi ja talkoilla. Paskaduunikökkä ei toimi. Tuottamaton työ ei luo kapitalistin rahamassiin uutta täytettä ja niinpä jää jos kultaa kaipaa ken, eli käytännössä yksi jos toinenkin.

Ei vaan ollut hieno vaihtokirjani vieläkään kadonnut Vähärauman kampuksen kirjaston hyllystä (juttu #235 ja jutun #234 keskivaiheilla). Kovin vähäistä tuntuu olevan siellä vaihtuvuus. Tai sitten kosmologian historia ei vaan ole aiheena "IN" amk-opiskelijoiden keskuudessa.

Sensijaan Porin kaupunginkirjaston vaihtokirjahyllyn vaihtuvuus vaikuttaa osittain melko vilkkaalta. Tietysti siellä on vähemmän kiinnostava massa joka vaihtuu vain vähän, mutta myös nopeasti vaihtuvaa "uutta" vanhaa kirjallisuutta. Kaikki oikealla kuvatut kolme kirjaa ovat Porin kirjaston vaihtohyllyn antia. Ne eivät ole kirjaston entisiä lainakirjoja. Erikoisten sveitsiläisten kellokirjojen alkuperä on minulle tuntematon.

Viimeksi olen vaihtanut Porin hyllystä kirjoja siten että ostan jonkin oletettavasti yleistä mielenkiintoa herättävän poistetun kirjan (Kuten Reino Helismaan vanhoja tekstejä "Ja reikärauta-Brown") yhdellä eurolla viereisestä Kirjakirpusta, raaputan siitä hintalapun pois ja vaihdan minua kiinnostavampaan vaihtohyllyssä. En ehkä ole yksin tämän sallitun rajoja kokeilevan (?) käytökseni kanssa sillä olen nähnyt vaihtohyllyssä kirjoja joissa on vielä se euron hintalappu jäljellä. En kuitenkaan piehtaroi yöllä sängyssä tunnontuskien vaivaamana, sillä Kirjakirpun poistokirja on minun omani kun olen sen rehellisesti ostanut ja lainaustiskillä maksanut kuin kelpo porvari ainakin, joten koen legitiimiksi vaihtaa tuon oman kirjani vaihtohyllyssä normaalin protokollan mukaisesti.


Pääsiäinen tulee Poriin ihan kybällä

Porin tori oli selvästikin valmistautumassa Pääsiäistä varten keskiviikkona 16.04.2014. Joulun ajalta tutut pienet punaruskeat myyntipömpelit ovat tehneet come-bäckin. Tosin ne olivat Eetun aukiolla jutun #248 kuvissa (jutun loppupuolella).

Hienoja narsisseja. Tänä keväänä en valitettavasti voi ihastella omia tulppaanejani jotka ovat nousseet routaisesta maasta. En kuitenkaan myöskään aio kävellä hautuumaalle ja lyödä sinne maaten odottamaan kuolemaa. Enhän ole edes seurakunnan jäsen - enkä myöskään liity. Minun ruumistani ei tarvitse haudata "siunattuun maahan".

Diakoniatoimiston työttömille ja vähävaraisille järjestämiä pakasteita ja leipää olen kuitenkin jo joutunut jonottamaan ruokajonossa Raumalla. En ole siitä ylpeä eikä minulle vieraan uskonnollisen tahon armopaloja ole henkisesti helppo mennä jonottamaan.

Kevät on usein jotenkin levotonta aikaa. Ilmassa leijuu uhkia ja mahdollisuuksia, muutoksen kepeän hengen tuulahdus. Jostakin tuolla tulevaisuuden udussa uudet mahdollisuudet kuitenkin odottavat, kaikesta huolimatta.

Koulun ensimmäinen vuosi alkaa jo olla loppusuoralla. Kuukauden verran ehkä vielä toimintaa jäljellä ennen kesää, mutta opintopisteet täytyy tarkkaan poimia matkan varrelta. En usko että minulle siinä ongelmaa tulee koska olen ottanut kaksi "ylimääräistä" kieltä pakollisen opintien jatkeeksi. Venäjän perusteet 1 ja saksan perusteet 2 ovat kumpikin viiden opintopisteen kursseja. Saa nähdä saadaanko venäjän kakkoskurssi SAMKissa aikaiseksi ensi syksynä Porissa. Kolmoskurssi olisikin sitten jo työelämän kieltä.


Galleria