Edellinen | Seuraava |
Kevät on tänä vuonna aikaisessa. Lunta ei paljoakaan ole näkynyt, aurinko on paistanut, ilmat ovat olleet melko lämpimiä ja isot ötökät ovat jo saapuneet lehtipisteisiin ... Vitsi vitsi.
Edellisestä kirjoituksesta on jo aikaa, sillä se on muistiinpanoni mukaan viimeksi päivitetty 09.01.2014 ja tätä juttua aloitellessa on menossa jo maaliskuun loppupuoli. Maailma nähtävästi menee yhä hullumpaan suuntaan, mutta aion edelleen pysyä hengissä, opiskelu jatkuu ja toivon vajaan kahden kuukauden kuluttua - toukokuussa - voivani julistaa että tunnen itseni jo ainakin 20% insinööriksi. Muuta tietä ulos tästä "Rauma"-nimisestä sosiaalis-ammatillis-taloudellisesta umpikujasta ei nähtävästi ole olemassa.
Pääasia ovat nyt kuitenkin ötökät. Niitä on keräiltävä koska ne ovat olemassa. Aivan saman logiikan mukaan kuin vuorenhuipuillekin on kiipeiltävä (koska ovat olemassa).
Luulenpa että Hyönteiset-sarjan toinen numero on ilmestynyt tiistaina 18.03.2014, joten ensimmäinen numero ehkä sitten tuli hyllyyn 2 viikkoa aiemmin eli 04.03.2014. Sarjan jokaisen numeron mukana on myös lehti joka sisältänee relevanttia informatsiuunia.
Sarjan nimi on hiukan harhaanjohtava, koska kaikki eivät suinkaan ole hyönteisiä. "Ötökät" olisi parempi otsikko. Kumpikin ensimmäisistä numeroista on enemmän kuin 6-jalkainen eksoottinen ulkomaaneläin. Nämä vaatimattomat vaaleapohjaiset kuvat eivät tee oikeutta muoviin valetuille edesmenneille jotka ovat pienehköjä, mutta ötököiksi suhteellisen kookkaita.
Ötökkäkokoelman hyvä kuvaaminen vanhan pokkarin salaman kanssa on hankalahkoa heijastusten vuoksi. Voipi muuten olla että aiemmin mainitsemani vanhan pokkarin kellokalenterin toimimattomuus johtuu pariston tyhjenemisestä eikä laitteen hajoamisesta? Pokkarissa saattaa olla kellolle oma paristo? Sama 10-vuotistaiteilijajuhlaansa viettävä kamera on edelleen aktiivikäytössä.
Ötökän muovinen sarkofagi on suunnilleen tulitikkuaskin kokoinen, tarkemmin mitattuna 24 mm korkea ja pohjan mitat ovat 40 mm * 73 mm. Ötökät on valettu muovin sisään, mutta joitakin pienehköjä - silti ulkonäköön kielteisesti vaikuttavia - ilmakupliakin sisällä voi olla. En oikein tiedä onko tällainen säilöntätapa paras mahdollinen joidenkin ötököiden pehmeitä osia ajatellen.
Seuraavaan taulukkoon aion ylläpitää ÖTÖKKÄ -sarjaa myöhemminkin, mahdollisuuksieni mukaan. Sinipohjaiset kuvat - tähtikarttakirjan päällä kuvatut - esittävät ötökän alapuolta. Alapuolelta otetut kuvat saattavat olla parempia(?) koska sillä puolella valo kulkee lyhyemmän matkan muovin läpi.
Olen jo aiemmin kykyjeni mukaan seuraillut muutamaa keräilysarjaa ( Star Wars -shakkinappulat joista kertoo mm. juttu #241, James Bondin Autokokoelma, Mestareitten Ralliautot ), joten luulenpa että yritän seurata tätäkin. Ötökkäkokoelman idea on hieno. Eihän se maailmaa kertaheitolla paranna ja muuta kaikkea mustaa valkoiseksi, mutta ei kai pieneltä kuolleitten ötököitten keräilysarjalta sellaista voi odottaakaan. Ötökän kapeille harteille ei voi koko maailman pahuutta sälyttää.
Pienehköjen ötököiden hyvä kuvaus pokkarin salaman kanssa ei ole aivan helppoa. Kontrastit muodostuvat kiusallisen suuriksi ja eräs problematiikka juontaa muovinpalasta jonka sisään ötökkä on valettu.
Kunpa muovin pinta olisi tasainen ja kiiltävä. Salaman valon heijastukset muovin sisällä ovat hankalia, mutta myös muovin pinta heijastelee. Kimpaleiden pinta monasti jättää toivomisen varaa. Se täytyy tietysti puhdistaa paketista ulos oton jälkeen, mutta siinä on myös naarmuja joita ei ole helppo hioa pois.
Paras mitä toistaiseksi olen keksinyt on musta Daniel-Ray® -kauppakassi ja parafiiniöljy. Parafiiniöljyllä pyyhkien muovikimpaleen hiukan naarmuinen pinta ehkä tulee hiukan parempilaatuiseksi ja vähemmän hajavaloa heijastavaksi. Tumma kauppakassi toimii kohteen taustana.
|
Tähtikarttakirjan sininen on liian vaalea väri ötökän alapuolelta otettuihin kuviin. Pitäisi löytää tummempi sininen pinta jota vasten kuvata. Sininen ei ole pokkarilleni helppo väri. Ötökät ovat yleensä aika tummia eikä vanha pokkari ole hyvä toistamaan suuria kontrasteja. Dynamiikka saisi olla parempi.
|
Kuvia paremmiksi uusiessani en välttämättä muuta tiedoston nimeä, vaan kirjoitan vanhan päälle kun en viitsi poistaa vanhoja tiedostoja palvelimelta. Niinpä jos välimuistissa on jo vanha kuva niin selaimen virkistäminen saattaa olla tarpeen uuden kuvan näkemiseksi.
Valitettavasti täytyy kylläkin lehtihyllyjä huolella tarkasteltuaan sanoa että monien hämähäkkien ruumiin pehmeähkö takaosa ei tällaisessa käsittelyssä ole säilynyt hyvin. Laatuvaihtelua esiintyy. Varsinkin hämähäkkejä kannattaa tutkia tarkasti ennen ostopäätöstä. Mitään takuuta tuotteella tuskin on.
Sarvikuonokkaiksi mainittujen ötököiden ulkonäössä ainakin on niin paljon vaihtelua että on vaikea uskoa että kaikki ohessa kuvatut viisi yksilöä olisivat samaa lajia joka on lehdessä ilmoitettu tarkasti XYLOTRUPES MNISZECHII THOMSON.
Joissakin tapauksissa periaatteessa läpinäkyvä muovitäyte on huomattavan epätasalaatuinen. Sellaisesta yksilöstä on aika mahdotonta saada hyvää kuvaa vaikka muovin pinta olisikin tasainen. Ötökkänäyte luultavasti valmistetaan myyntiin siten että - toivottavasti kuiva - ötökkä asetetaan ohuelle muovialustalle ja sitten sen päälle valetaan sulaa muovia. Monissa pakkauksissa on jäljellä pinnassa jälkiä leikkaamisesta ja hiomisesta. Ilmaakin monasti muovin sisään on jäänyt, se näkyy kuvissa vaaleana.
En tiedä toimivatko seuraavat läpikulkeneessa valossa kuvatut kuvat stereokuvaparina hyvin, mutta kiusallanikin ne tähän pistän. Ehkä niistä saa jonkinlaisen käsityksen erään yksilön muovivalun puutteellisesta laadusta?
Ötökkä-aihetta sivuten humoristi ja sokerileipuri (ei välttämättä juuri tässä järjestyksessä) Simo Salminen muistaakseni lauloi pornolaulua joskus ehkä 1970-luvulla seuraavaan tapaan: "Peräkorven Akseli se pornokuvan näytti, siinä oli hämähäkki väärin päin." Tässähän on myös kuvia hämähäkeistä jotka ovat väärin päin ja ehkä muistuttavat hiukan ripsipiirakkaa tai jopa kirkkovenettä, ollen kuitenkin sellaista huomattavasti pienempiä.
|
Resurssini kulunevat kevätkaudella aika tarkkaan koulun opintopisteiden hankinnan loppurutistukseen Porissa, mutta ehkä sentään joudan jotakin tännekin kuvailla ja kirjoitella. Elämä ei ole aivan vailla ongelmia, mutta kannattaahan se elää loppuun asti. Kait.
|
Aion jättää kuin karhu paskansa taakseni tämän asumiskelvottoman pers'läven jota "Raumaksi" kutsutaan. Nimittäin sitten kun pystyn tai on pakko kun vuokra-asunto menee alta väkisin. Tulevaisuus ei vaan ole täällä, se tuntuu tässä vaiheessa jo täysin kristallinkirkkaalta.
Jos olisin ollut sitä mieltä että ratkaisu ongelmiin on pään hakkaaminen seinään, niin tokihan olisin hakannut päätäni seinään jo monien monituisten vuosien ajan. Vaan kun sellainen ei mitään auta. Hulluksi minä täällä tulisin, joten en voi Raumalla asua jatkossa muutenkaan.
En tiedä miten jatkossa tulen toimeen taloudellisesti, mutta pyyhettä en kehään heitä. Minun taistelulippuni tulee salossa liehumaan. En vaan tiedä minne sen salon pystyttäisi. Raumalainen sosiaalityöntekijä on (pöytäkirjan ulkopuolella) kevyeeseen keskustelutyyliin (NOT!) ilmoittanut että Rauman kaupungissa minulle ei tulla tarjoamaan minkäänlaista mahdollisuutta selviytyä veloistani, vuokrarästeistäni, raskaasta verotuksesta, työttömyysetuuden takaisinperinnästä, sähkölaskuista, sairaalalaskuista yms. Ongelmien ratkaisuna ko. sosiaalityöntekijä ilmeisesti pitää minun asunnottomuuttani ja insinööriksi opiskelun vaihtoehtona kaljan kittaamista sohvalla makoillen. Revi siitä huumoria. Ei sovi minun vartalolleni. Ja kun ei ole sitä sohvaakaan.
|
Tässä nyt kuitenkin on Vännin sillan luota eräs Kanaalin mutkan raumalainen patsas joka epähuomiossa on aiemmin jäänyt kuvaamatta. Ei sillä että Rauma mitään huomiota ansaitsisi. Sää oli kuvattaessa sateinen, räntääkin taivaalta välillä tuli sunnuntain iltapäiväkävelyllä.
|
Porista löytyi myös raumalaisen taiteilija Kerttu Horilan keramiikkateos. Oheinen miehenpuolikkaan yläosa koristaa Porin kaupunginkirjastoa siinä ihan lähellä lainaustiskiä. Kuvattu tavalliseen tapaan vallitsevassa valossa ilman salamaa, eikä värejä ole yritetty korjailla päivänvaloa vastaaviksi.
Raumalaisia patsaita olen kuvannut aiemmin ainakin jutuissa #229 ja #230.
Keramiikkataiteilija Kerttu Horilan töiden kuvia olen aiemmin esittänyt ainakin jutuissa #222 (Kesäveistos Kolme Sulotarta), #228 (Maire), #231 (ABC 1999), #242 (kirjaston lukusalissa), #245 (2 työtä sairaalassa) ja #246 (taiteilijan pajan näyteikkuna ja rukoilevainen kirkossa). Yleensä Horilan teokset ovat mielestäni olleet nimettömiä tai ainakin nimikilpeä on ollut vaikea löytää.
On kai Raumalla muitakin keramiikkataiteilijoita ja muita artisteja. En saa Horilalta mitään provikkaa, mutta kaupunki nähtävästi on käyttänyt verovaroja verrattain runsaasti hänen töihinsä joten onhan veronmaksajien hyvä olla niistä tietoisia. Itse keskityn enemmänkin elämäntaiteiluun ja siihenkin vain olosuhteiden pakosta.
Terveysrintamalla on tapahtunut. Veriarvoissani näkyi aiemmin epätavallinen kaliumin vähäisyys (käynee esiin jutuissa #219 ja #246 ). Asiaa on tutkittu lisää ja todettu että kaliumia poistuu virtsassa epätavallisen paljon. Ruumiini yrittää tarmokkaasti päästä kaliumista eroon. Kaliumilla on yhteys verenpaineeseen. Veriarvoissa näkyy jokin lisämunuaisten proteiini(?) ja kaikkiaan verikokeet sisätautilääkärin mukaan viittasivat siihen että lisämunuaisissa luultavasti olisi kasvain. Lääkärin mukaan lakritsin ahmiminen voisi aiheuttaa samantapaisia omituisia veriarvoja, mutta lakua en ole syönyt.
Vatsaa on nyt kuvattu tomografia- ja varjoainekuvauksella. Lääkärin mukaan vatsassa tai munuaisissa ei kuitenkaan kuvantamistuloksen perusteella ole mitään kummallista. Uusi verenpainelääke on kuulemma normalisoinut veren kalium-arvon, joten ehkä asia on lääkityksen kanssa reilassa. Oikeaan kylkeen ajoittain hiukan koskee, mutta ei se ehkä muuten paljon haittaa? Tosin minulla on muitakin terveysharmeja, kuten aikuisiän diabetes, joten en täysin pysty sanomaan mikä oire mistäkin johtuu.
Kasvain ei sinänsä olisi minulle uusi juttu. Minulla on nimittäin noin 15 vuotta sitten ollut imusolmukesyöpä, Hodgkinin tauti melko lievänä. Siihenkin olisin kuitenkin jo luultavasti kuollut ellen olisi saanut hoitoa, ABVD-kuureja ja sädehoitoa. Luulen että koin kuolemanpelon riittävässä määrin jo silloin kun ei vielä ollut tiedossa onko kyseessä parannettavissa oleva sairaus. Sen verran olen elämää nähnyt että suhteellisen harvojen asioiden uskon minua enää oikeasti järkyttävän. Kuolenhan minä joka tapauksessa jossakin vaiheessa, ei siitä pääse yli eikä ympäri, joten parasta vaan alkaa totuttautua ajatukseen kun moni ikätoverini ja tuttuni jo nyt lukeutuu suorasääristen seurakuntaan.
Verenpaineongelmaan olen saanut tehokasta lisälääkitystä ("Spironolaktone") ja verenpaineeni on nyt hämmästyttävän alhainen. 55-vuotiaalla keskivartalolihavalla äijällä verenpaine alle 130/70! Olo on kylläkin yleisesti ottaen aika hyvä, rauhallisempi kuin ehkä koskaan. Pulssi on aamulla alle 60 kuin huippu-urheilijalla, vaikka en ole edes penkkiurheilija.
Diabeetikoille tehtävässä silmänpohjakuvauksessa (juttu #249) on virallisesti löydetty toisesta silmästä luomi, joka ei kuitenkaan vielä paljoa haittaa näkemistä. Seuraavaa kuvauskertaa se kuitenkin aikaistaa koska halutaan seurata leviääkö luomi silmänpohjassa. Eihän sitä itse näe "reikänä näkökentässä" vaikka sieltä luomen alueelta ei visuaalista informaatiota tulekaan. Näkeminen on ihmeellinen asia. Eräs ensimmäisiä vastasyntyneen tehtäviä on opetella näkemään, sillä silmä ei yksin näe. Näkemiseen tarvitaan aivot. Aivojen täytyy ensin opetella tulkitsemaan silmistä tulevaa informaatiota ja ilmeisesti ne pystyvät sopeutumaan myös siihen että joistakin tuhoutuneista näkösoluista ei tulekaan enää mitään tietoja.