Olen ainutlaatuisen yksilöllinen persoona

Edellinen Seuraava

Kävin silmänpohjakuvauksessa Rauman sisätautien poliklinikalla. Silmänpohjani identifioivat minut ja todistavat pitävästi että olen olemassa. Vanhaa sanontaa "ajattelen, olen siis olemassa" mukaellen voin lausahtaa "Silmänpohjani on kuvattu, olen siis uniikki".

Diabeetikon on syytä olla varovainen sillä jatkuvasti korkea veren sokeripitoisuus voi tuhota näköelimet. Ainakin yöksi sokeritaso täytyy saada alas, muuten ei hyvää seuraa. Minulla onneksi yksi metformiini tuntuu riittävän verensokerin hillintään, kunhan syömistä pystyisi hallitsemaan. Jotkut syövät niitä myrkkyjä kuusikin tablettia päivässä.

Silmiin pistettiin ensin kirveleviä tippoja jotka laajensivat pupillini hämmästyttäviin mittoihin joita yritin heti tuoreeltaan dokumentoida oheisella kuvalla peilin kautta kuvaten. Jokainen tähtitieteen harrastaja kadehtisi sellaisia pupilleja. Turha on raahata happipulloja mukanaan vuorenhuipulle hämäränäköään parantaakseen kun saman voi tehdä muutamalla nestetipalla? Tosin pahoin pelkään ettei näitä tippoja ole yleisessä jakelussa.

Tässä käyntikorttini, olkaa hyvä

Silmänpohjani punaisessa ja vihreässä valossa

Kuvaus oli aivan kivutonta. Silmät olivat arat valolle ja salamavalo häikäisee, mutta palauduin siitä nopeasti. Toisessa silmässä saattaa olla jotakin pientä orastavaa ongelmaa, eli "luomi" silmänpohjassa, mutta vasta myöhemmin lääkäri sen varmuudella osaa kertoa. Punaisessa kuvassa se näkyy, tumma kohta melkein keskellä. Enkä muista kumpi silmänmuna se oli, kuvat voivat olla väärässä järjestyksessä. Olen joka tapauksessa hyvin kiintynyt molempiin silmänmuniini.

Näissä näytöltä siellä ohimennen napsimissani kuvissa ei varmaankaan ole koko alkuperäinen resoluutio käytössä. Kenelläkään muulla kuitenkaan ei pitäisi olla samanlaisia silmänpohjia kuin minulla. Sherlock Holmes väitti ettei kahdella ihmisellä ole samanlaista korvanlehteä. Tiedä hänestä, mutta silmänpohja on yksilöllinen kuin sormenjälki, tai ehkä vieläkin parempi.

Oikeastaan olisi pitänyt käydä ennen poliklinikkaa labrassa ottamassa bakteerinäyte sairaalabakteerien poissulkemiseksi, mutta löysin sen paperilapun vasta aivan kalkkiviivoilla joten käymättä jäi. Olinhan kyllä kesällä yhden viikonlopun yli antibioottitiputuksessa siellä sisätautiosastolla, joten näyte olisi pitänyt ottaa. En kuitenkaan usko että koko Rauman Aluesairaala minun takiani nyt sairastuu. Olenpa sitä samaa käytävää kulkenut monipolillakin eivätkä vastaantulijat silti ole kaatuneet joukoittain kuolleina maahan sairaalabakteerin tappamina.

Sen näkee nyt näistä kuvista että millaiset silmänpohjat minulla on, ettei tarvitse tulla silmiä päästä repimään ja niitä elokuvatyylin iirisdetektoreissa luetuttamaan kuten jossakin Raaka-Arskan rainassa. Silmänpohjiinhan liittyy sitten vielä sellainenkin tarina että sen Mars-planeetan pinnassa muka "kanavia" visuaalisesti havainneen vanhan sällin silmänpohjan verisuonet saattavat olla hyvin paljon samoja kuin hänen Marsissa muka näkemänsä "kanavat". Sälli katselikin omia silmänpohjiaan tähtikaukoputken ja Mars-planeetan avulla!


Lehrei Raumalt

Rauman kirjaston lukusalin poistettuja lehtiä voi ostaa periaatteessa eurolla 5 kappaletta.

Käytännössä hinta tosin saattaa hiukan vaihdella. Eräs nainen määrää hinnaksi aina yhden euron vaikka tiskille kantaisi millaisen kasan. Enkä minä pistä vastaan.

Elokuvat aina kiinnostavat.

Tutkiva journalisti Tintti on perinteinen ja hyvä hahmo.

Salaiset agentit ovat myös olleet suosittuja.

Ja tietysti jotkut autolehdet ovat kiehtovia.

Moottori on suomalaisista autolehdistä paremmasta päästä.



Rauman kirjastossa

Kirjastossa on Joulun alla ollut oloissamme ihan merkittävä ikonien näyttely. Nämä on ilmeisesti maalattu harrastustyönä. Eivät siis lie mitään rajan yli salakuljetettuja.

En ole pitänyt mitään kiirettä niitä noteerata koska en kuulu virallisten kirkkojen ja uskontojen asiakaskuntaan.

Ikonit ovat vitriinissä jonka lasin läpi kuvaaminen ei ole ihan helppoa heijastusten vuoksi. Eräs kirjastossa töissä oleva mies kyllä oma-aloitteisesti tarjoutui avaamaankin lasit jos se auttaisi kuvausta, mutta minähän olen ollut sillä linjalla että kadun mies kuvaa sellaisena kuin näkee, au naturell, joten kieltäydyin tästä kohteliaasta tarjouksesta.

Kirjastossa sisällä on ollut myös polkupyöriä.

Polkupyöriin liittyvä käsityönäyttely, jonka olen maininnut aiemmin, on laajempi kuin luulin.

Töitä ei ole pelkästään lainaustiskin vieressä, vaan niitä löytyy ympäri kirjastoa.

Nämä eivät siis ole väärin pysäköityjä ajoneuvoja, vaan näyttelyesineitä.

Monessa työssä teemana tuntuu olleen piknikille lähteminen polkupyörän kanssa.

Polkupyörän lisävarusteeksi löytyy juomatelinettä, matkagrilliä ja päivänvarjoa.

Isossa perävaunussa taitaa olla peräti äänentoistolaitteet sisällä.

LED-valoja paristoineen on käytetty monissa töissä. LEDejä löytyy mm. selkärepusta ja ison päivänvarjon hapsuista. Ehkä se on tarkoitettu käytettäväksi myös illan hämyssä.

Jotkut näistä töistä saattavat olla melko pitkälle tuotteistettuja.

Cafe Käpälän vaihtokirjalaarin paikka on siirtynyt lähelle ikkunaa. CONAN barbaarin tarina on tarjolla vaihtoon alkukielellä.

Siellä nuorten pyörittämässä kahvilassa on kyllä aina jotakin muutakin myytävää kuin kaffet ja hyvälist, erilaisia käsityöpajan tuotteita.

Lauantaina kahvila ei ole auki (vaikka kirjasto onkin), joten kaikkea tarjontaa ei pääse näkemään ja kuvaamaan.

Nuoren neidin kampauspöytä lie liian iso raahattavaksi paikaltaan joten se on poikkeuksellisesti jätetty siihen ihailtavaksi. Hinta 120 €.

Kirjastossa on tarjolla kymmeniä kirjoja omaksi ihan ilmattex pienessä hyllyssä jossa lukee OTA TÄSTÄ.

Poistettuja lasten (tai nuorten) kirjoja myydään asevelihintaan 10 senttiä tsipale. Taitaa siellä olla jotakin vanhoja videoitakin alahyllyllä?

Olen ehkä keskimääräistä lapsenmielisempi mutta kyllä sieltä lastenkirjoistakin joskus jotakin kiinnostavaa löytyy.

Ja sitten on tietysti myös aikuisten poistettuja kirjoja tarjolla eurolla kappale,



Galleria