Syksy saa ...

Edellinen Seuraava

Syyskuun ensimmäisen päivän sunnuntain iltapäiväkävelyn varsinainen tavoite on Maire, kivikova sinkkunainen joka istuskelee yksikseen kovalla penkillä Rauman taidemuseon edustalla.

Ensin täytyy kuitenkin käydä katsastamassa paikallisen Toyota-autoliikkeen tarjonta, erikoisesti käytettyjen autojen rivistöt. Haaveiluahan tämä vain on, mutta haaveet pitävät ihmisen hengissä.

Eihän haja-asutusalueella käytännössä pärjää ilman omaa autoa. Jos minulla on tulevaisuus niin se on juurikin haja-asutusalueella, Kihniänkylässä, 200 kilometrin päässä Raumalta.

Sää on jo kesäiseksi hiukan viileämpi, enimmäkseen pilvinen ja tuultakin on. Syksyn odotus viipyy ilmassa. Jokunen sadepisara putoaa antaen esimakua edessä olevasta kolkosta vuodenajasta.

Tuollainen uusi Toyota Auris voisi olla mukava tyypittää vielä joskus. En ole sellaisen puikkoihin vielä päässyt.

Käytännön tosiasiana edullinen mutta vielä käyttökelpoinen käytetty auto olisi uutta Aurista huomattavasti vähemmän epärealistinen tavoite. Joka tapauksessa haluan uskoa onneen. Ilman onnea kaikki menee toivottomasti päin peetä ja aivan päin helkkaria. Onnen kanssa voi selviytyä, joten vain onneen kannattaa luottaa. Näin asia on ainakin lottoajan perspektiivistä.


Matka kohti Mairea lähes Vanhan Rauman toiseen laitaan ei suju aivan suunnitelmien mukaan, vaan kuvaussessio täytyy suorittaa kahdessa osassa. Päätän kuvata matkan varrella Vanhan Rauman hienoimpia liikkeiden kylttejä, lähinnä metallisia. Kameran akku kuitenkin jatkossa lopahtaa kesken, joten joudun välillä piipahtamaan asunnolla vaihtamassa pokkarin AA-kokoiset akut vereksiin.

Ensin etenen pääsääntöisesti pitkin Kauppakatua kohti taidemuseota ja Mairea, tuota hehkeää mutta viileää tyttöä jonka sydänkin lie kiveä - jos hänen rinnassaan sellaista edes onkaan.

Vanhan Rauman liikkeiden kylttejä
- pääasiassa Kauppakatua kohti itää kulkien

Monet Vanhan Rauman liikkeiden kyltit ovat mielikuvitusrikkaita ja hauskojakin. Aivan kaikkia en tässä kuvaa. Erikoisesti liian uuden ja muovisen näköiset jätän kuvaamatta. Mutta juuri kun ehdin Mairen, tuon miellyttävältä vaikuttavan mutta sydämettömän naikkosen luokse, loppui kameran akku.

Toinen offensiivi kohti Mairea - tuota kylmää ja tunteetonta joskin eittämättä taiteellista persoonaa - tapahtui pääsääntöisesti pitkin Kuninkaankatua läpi Vanhan Rauman.

Vanhan Rauman liikkeiden kylttejä
- pääasiassa Kuninkaankatua kohti itää kulkien

Mutta entäpä Maire, tuo kyltymättömän intohimoni kohtalaisen sexykäs kohde? Siinä hän edelleen punaisessa tukassaan päivystää taidemuseon edessä kärsivällisesti hymyillen, pikku hamosessaan, jalka aistillisesti mutta siveästi toisen päällä. Turhaan yritän kurkkia josko sieltä jotakin erikoisempaa vilahtaisi. Paikalla on joitakin muitakin ihmisiä joten kovin pitkälle en uskalla perverssin maineen pelossa mennä. Sosiaalinen kontrolli rulaa ihan kybällä.

Maire on ollut Porissakin, ainakin Eetun aukiolla kävelykadun varrella, nähnyt maailmaa. Moni mies lie jo hänen viereensä penkille istahtanut ja hänen siloista polveaan taputellut, merkitsevästi?

Mairen penkissä oleva kilpi vaan on toivottoman vaikea lukea. Paljon pientä ja heikosti kaiverrettua tekstiä pienehkössä kiiltävässä kilvessä.

Itse en uskalla kajota tähän Kerttu Horilan veistokseen, ihan palkittuun sellaiseen. Mairen laukku näyttää pehmeältä mutta tuntuu kovalta. Laukku ei ole nahkaa vaan paremminkin peltiä. Mitenköhän kävisi jos Maire alkaisi lopsia minua sen laukun kanssa ympäri korvia? Sairaalan ensiapuun ei tosin olisi pitkä matka.

Maire on sen verran luonnollisen näköinen että ihmisjoukosta hänen kovaa sisintä olemustaan ja luonnettaan ei välttämättä helposti erota. Melko kansoitetulla Eetunaukiolla joskus aurinkoisessa Porissa kävellessäni lähestyin häntä - olinkohan Raxiin menossa pizzalle - ja aattelin että siinäpä melkoinen pimu istuskelee hamosessaan ja komeat on hänellä koivet, uskaltaisiko katsoa tarkemmin? Vasta ihan lähietäisyydellä tajusin että kyseessä onkin paremminkin kivikunta kuin eläinkunta.

Mutta jättäkäämme Maire rauhassa elämään aitona sinkkuna siellä taidemuseon edustalla. Häntä eivät säät säikytä, mutta tuskinpa hän siellä enää talvella istuskelee?

Pari nättiä liikkeen kylttiä löytyy Vanhan Rauman Kuninkaankadulta vielä Mairen itäpuoleltakin.

Ja onhan niitä näyttäviä kylttejä Vanhassa Raumassa muitakin.

Tämän totean paluumatkalla hiukan työtäni paikkaillen "sivukaduilla" ja muutenkin.

Yritän sinnikkäästi olla metallialan mies, joten arvostan metallisia kylttejä yli muiden materiaalivalintojen.

Ripustettu metallinen kyltti ei varmaan ikuisesti pysy siistinä, ilman pientä ylläpitoa ja huoltoa rauta ruostuu ja ketjut sekä kannakkeet voivat pettää.

Silti katson että perinteinen maalattu ja ripustettu metallikyltti istuu Vanhaan Raumaan kuin nenä päähän.

Tarkemmin katsoen kaikkia raumalaisia kylttejä ei ole toteutettu erikoisen taidokkaasti tai ne eivät ole aivan 100% huippuhyvässä kunnossa. Metallialalla siis olisi töitä edelleen?

Ilma tuntuu jo melko kolealta ja tuuliselta. Jotkut kyltit heiluvat kuvausta häiritsevässä määrin.


Syksy tulee väistämättä juu, se on mielessä kun palailen retkeltä takaisin asunnolle.



Puistojen istutetut kukat kukoistavat edelleen. Rauman kaupunki hoitaa puistojen istutuksia aika hyvin. Syksyn lähestymisen kuitenkin aistii Kanaalin rannassakin. Puut ovat jo alkaneet pudotella ruskeita lehtiä. Kukkein kesäinen aika alkaa auttamatta olla förbi.

Hevoskastanjat ovat kai jo joitakin siemeniään pudotelleet, mutta suurimmat odottavat vielä syysmyrskyjä, optimistisesti. Eihän ne siemenet kaupungin puistossa siinä pääse itämään mihin putoavat, mutta ihmiset voivat kerätä niistä osan ja yrittää istuttaa jonnekin muualle. Siemenessä on aina hiukan toivoa, tulevaisuuden uskoa. Vaikka riski onkin suuri, aina jää pieni mahdollisuus.

Olen joskus yrittänyt kasvattaa hevoskastanjia Etelä-Pohjanmaalla noista siemenistä. Itivät ne siemenet kyllä seuraavana keväänä, mutta jänisten suihin ne taimet lienevät sitten päätyneet seuraavana talvena. Enää ei vanha jaksa sellaista yrittää. Taimet pitäisi suojata niin hyvin, kauhea vaiva. Komeita puitahan hevoskastanjat toki ovat ja saattaisivat jotenkin EP:llakin menestyä, hyvällä kasvupaikalla. Huonolla paikalla ne varmaankin jäisivät kitukasvuisiksi.

Vanhan raumalaisen viisauden mukaan lepän täytyy kesän jälkeen kastella kolmasti juurensa ennenkuin tulee talvi. Eli kolme kertaa täytyy tuulla lännen puolelta niin kovasti että meriveden pinta nousee huomattavasti ja peittää rannassa kasvavan leppä-puun juuret. Ennen ei oikeaa talvea Raumalle tule. Kokemukseni mukaan tuossa väitteessä on jossakin määrin perää. Tällainen leppeä sunnuntai-iltapäivän pieni tuulahdus ei kuitenkaan vielä merkitse mitään. Tuulen nopeuksien täytyy kohota hyvän joukon toiselle kymmenelle m/s.


Pakolliset kirjasulkeiset

Kansalaisen yhteiskuntaoppi vuodelta 1936 on ollut Rauman valmistavan ammattikoulun Kirjaston kirja. En kylläkään tiedä millainen on valmistava ammattikoulu ja miten se eroaa tavallisesta.

Yhteiskuntaoppi koettaa kuitenkin nähtävästi opettaa kansalle että Tampere on maaseutua, kansa on valtion sisäisessä hierakiassa kaikkein ylimpänä ja virkamiehet ovat alimpana kaikkien käskettävinä.

Todellisuus lie kautta aikain ollut se että virkamiehet ovat jopa itsetarkoitus ja tavallinen kansa saa haistaa huilun sekä pyydellä mitä nöyrimmin anteeksi olemassaoloaan herroille kumarrellen ja karvalakki kourassa takaperin takavasemmalle poistuen.

Ammattioppilaitosten lukukirja vuodelta 1950 sisältää aivan hiukan myös Hjalmar Nortamon raumangiälistä jaaritusta.

Nämä kaksi vanhaa ammattikoulun kirjaa olivat Rauman kaupunginkirjaston ilmaisia antimia. Ehkä ne ovat jostakin raumalaisten koulujen vanhoista jemmoista peräisin?

Erikoisempi musiikkimies en ole mutta niinpä vain ostin kokonaisella eurolla oheisen rock-aiheisen opuksen kuukauden lopun lähestyessä, siltä varalta että kirjaston poistohylly tyhjenee kuun vaihteessa.

Tuollainen kirja ei saa mennä hukkaan. Siitä löytyy paljon tuttuja nimiä, kuten Mick Jagger, Keith Richards, Chuck Berry, Bob Dylan, Carl Perkins ja Elvis Costello. Heitä on haastateltukin, mutta vaikka poliitikkoja niin paljon haukutaankin, täytyy sanoa että muusikko se vasta osaakin olla epämääräinen lausunnoissaan. Mitään ei jää käteen eikä sellaista sidosryhmän koodikirjaa olekaan jolla se kapulakieli aukeaisi. Poliitikko edes yrittää sanoa jotakin, yleensä toki peitellysti ja kautta rantain, oman eturyhmänsä ilmaisutavoin, mutta silti edes yrittää.

Tosin ei se pääkirjaston poistohylly ole kaikkien kuukausien lopussa tyhjentynyt, liekö käytäntö muuttunut?

Noitia vastaan minulla ei ole mitään. Muiden ihmisten poikkeavan maailmankuvan en usko minua enää ärsyttävän. Voisin vallan hyvin ottaa noidan vaimokseni jos sellainen vaihtoehto olisi tarjolla. "Vaimoni on noita" oli niin hyvä TV:n jatkosarja lapsuudessani, teki lähtemättömän vaikutuksen.

Eikä se TV:n noitavaimo ollut mikään Wilma Wäkäleuka, vaan varsinainen pakkaus. TV-noidan näyttävää nenätemppua en ole oppinut, en pysty liikuttamaan nenääni niin nopeasti. Kateeksi käy.

Korviani tosin osaan liikuttaa, kuten osasi myös Spede, eli edesmennyt monitoimimies Pertti Pasanen. Kaikki ei siihen lukemani mukaan pysty. Jossakin TV-ohjelmassa muistaakseni 1970-luvulla Spede liikutti kameran edessä muka erikseen vasenta ja oikeaa korvaa, mutta vain yhtä puolta kuvattiin kerrallaan, joten luulenpa että se toinenkin korva liikkui samalla.

Haluaisin olla 3D-jättiläinen ja itseäni isompi sekä entistä ehompi. Aika näyttää käykö niin.



Elokuu sitten vaihtui syyskuuksi mutta vanhat kirjat eivät mielestäni häipyneet Rauman pääkirjaston poistohyllystä, ainakaan kaikki. Muiden muassa Eila Pennasen monet kirjat ovat edelleen myyntihyllyssä odottavalla kannalla. Uusia tarjokkaita kuitenkin ilmaantui kiitettävästi.

Nyt Raumalla tuntuu olevan menossa mm. tähtitiede-hyllyn saneeraus. Tarjolla siellä olisi euron kappalehintaan mm. kaikki Ursan Tähtitieteen käsikirjan neljä osaa ja muistaakseni jopa sidottuina eli kovakantisina .... (korjaus:) kaksi ekaa osaa olivat sidottuja . Minulta karulta kadun mieheltä ne löytyvät jo kirjahyllystä nidottuina halpisversioina joten en erikoisesti niitä tavoittele.

Nuohan ovat pienehköjä ja suppeahkoja opuksia eivätkä mitään nahkaselkäisiä arvoteoksia. Ursan anti on ollut melko vaihtelevaa, mutta nämä nyt kuitenkin ovat oloissamme tämän alan sitä pisimmälle menevää käytännön harrastuskirjallisuutta äidinkielellämme. Mustia aukkoja ja kvasaareita voi sitten ihmetellä erikseen vaikkapa Tieteen kuvalehden säestyksellä.

"Kuu" ja "Elämää maailmankaikkeudessa", siinäpä kaksi iäisyyskysymystä. Miehitettyjen kuulentojen jatko antaa edelleen odottaa itseään ja elämästä maailmankaikkeudessa voi spekuloida mitä kukin haluaa, pääsemättä puusta pitkälle. Kuussa olisi vaikeaa toimia taloudellisesti tuottavalla tavalla. Ja ylimääräisiä varoja ei oikein millään valtiolla tunnu olevan, paitsi tietysti armeijoiden aseistamiseen, johon ihmiskunta on osoittanut paljon enemmän resursseja kuin avaruuslentoihin konsanaan. On tärkeää että voimme tappaa toisemme sodassa mahdollisimman tehokkaasti? Kuu tuskin tarjoaisi mitään ratkaisevaa sotilaallista etua, joten sinne ei ole kovaa tunkua.

Muu maailmankaikkeuden elämä ei ole meille vielä käynyt ilmoittautumassa ja pahoin pelkään että sellaisen löytymistä perinteisessä ET-mielessä saa odottaa vaikka maailman tappiin saakka. UFO-ilmiön selitys tuskin löytyy vieraista planeettajärjestelmistä ja avaruusmatkailusta perinteellisessä mielessä, vaikka monet ilmeisesti haluavatkin oikopäätä yhdistää toisiinsa kosmoksen elämän ja tunnistamattomat lentävät esineet. UFOjen selitys löytynee ihan täältä kotinurkiltamme maapallolta, mutta se voi vaatia epätavallista ja eräänlaisten UFOntorjuntakomppanioiden kannalta epämieluisaa logiikkaa. Voisin näin kevyesti letkauttaa että käsityksemme avaruuden luonteesta saattaa olla puutteellinen.


Uusi nappula

DeAgostinin Star Wars -keräilysarjan 27. shakkinappula ilmestyi ison marketin lehtihyllyyn syyskuun ekana tiistaina 03.09.2013 sarjan lehden #26 kanssa.

Tiukkailmeinen AT-AT COMMANDER eli AT-AT-Komentaja on shakkilaudan mustan puolen sotilas ja poseeraa oheisessa kuvassa eräiden taistelutovereidensa kanssa. Hänet on varustettu BlasTech Industriesin SE-14-sädepistoolilla, mutta ase hänellä ilmeisesti on kotelossaan.

Sarjan seuraava nappula #27 pitäisi oleman persoonallisella ulkonäöllä varustettu Ackbar, joka on sotilasarvoltaan vallan täysi Amiraali, mutta saa kuitenkin shakkilaudalla tyytyä valkoisen sotilaan huomattavasti vaatimattomampaan titteliin. Ulkonäöstä kyllä kuitenkin huomaa että hän on laivaston miehiä. Kuiville nostetun kalan näköinen.


Galleria