Galleria itsenäistyy!

Edellinen Seuraava

Tästä tulee ensimmäinen Galleria-sivu jota ei julkaista James Bondin Autokokoelman fanisivuston yhteydessä, vaan ihka omassa MYGAL-Gallerian sivustossaan.

Gallerian juuria ei kuitenkaan käy kiistäminen. Tämä sivusto on erotettu JBA-Galleriasta ja varmaan JBA:n jäljet täällä näkyvät vielä pitkään, vaikkakin suoranaisesti ko. Bond-elokuvien pienoismallien keräilysarjaan liittyvä sisältö on tarkoitus jättää alkuperäiselle paikalleen JBA-Galleriaan.


Rauman kesämuistoja

Aluksi joukko Rauman kuluneen kesän sekalaisia kuvia jotka on aivan pakko merkitä ylös etteivät vaan unohtuisi ja peittyisi syksyn karikkeiden alle.

Jopa Kalliokadulla sijaitsevan vakuutusyhtiön näyteikkuna voi olla mielenkiintoinen, jopa mustavalkoisena. Ei kylläkään kovin kiinteästi liity vakuuttamiseen?

Valitettavasti en pysty neuvomaan mistä FIAT 514 -merkkisiä laatuvaunuja olisi saatavissa tuohon edulliseen hintaan.

Nämä raumalaisen Pyhän Ristin kirkon lähellä kasvavat puut ovat jotenkin synkän ja perkeleellisen näköisiä. Niissä on jotakin saakelin helvetillistä, vaistoni kertoo sen.

Olen ihan matti että sielunvihollisella on pukinsorkkansa pelissä. Jos nämä olisivat kirkon oppeja kunnioittavia puita niin ne kasvaisivat suorassa eivätkä kiemurtelisi.

Komeakattoisia rakennuksia ei ihminen koskaan kuvaa liikaa. Koipensa oikaistessaan monikin voi manata sitä että on tullut niin vähän nautittua elämästä, mutta kukaan ei kiroa sitä että kuvasi liikaa komeita kattoja.

Rikkaitten ihmisten Kirkko ja Raatihuone tietysti itsestäänselvyyksiä, mutta jopa ravintola Otavassa on komea kattorakennelma.



EP elokuussa 2013

Keväällä kylvin Etelä-Pohjanmaalla kesäkukkien siemeniä maahan lähes äijä-menetelmällä, eli siemenet mäkeen ja sitten heitetään vähän vettä päälle.

On niistä siemenistä vaan elokuun alkuun mennessä jotakin tullut vaikka saivat niin heikot matkaeväät. Auringonkukat ovat kuitenkin selvästikin lähteneet kasvuun liian myöhään, koska niissä ei vieläkään ole kukkia. Kilpailu rikkakasvien kanssa on epäilemättä ollut ankaraa.

Käynnin varsinainen motiivi oli sähkömittarin vaihto etäluettavaksi, mutta samassa yhteydessä toki sai aikaan jotakin muutakin pientä. Ainakin viisi urheilukassillista kirjoja mökille ja viikatteen heiluttelusta pari rakkoa käsiin.

Matka EP:lle taittui tällä kertaa hybridi-mallisella Toyota Yariksella.

Yaris oli raumalaisen Toyota-liikkeen vuokra-auto jolla oli ajettu runsaat 3000 km. Oikeastaan olisin ensisijaisesti halunnut suuremman Auris -mallin jota en ole vielä tyypittänyt, mutta se oli ajossa.

Pienestä koostaan huolimatta hybridi-Yaris on periaatteessa teknisesti hieno auto sekin automaattivaihteineen, vakionopeussäätimineen, ilmastointeineen, navigaattoreineen, peruutuskameroineen. Avainta voi pitää vaikka taskussa. Auto käynnistyy painonapista. Tosin hybridi-luonteesta johtuen polttomoottori ei aina käynnisty heti, mutta auto kuitenkin lähtee liikkeelle kun siirtää vaihteenvalitsimen pois parkkeerausasennosta ja nostaa jalan pois jarrulta.

Maavara on niin niukka että Yariksen pohja raappaa raumalaisia hidastustöyssyjä varovastikin ajaen. En voi suositella kuoppaiselle mökkitielle, varsinkaan talvioloihin. En myöskään voi kakistelematta niellä automallille ilmoitettuja kolmosella alkavia normikulutuksia. Havaintoni mukaan käytännön kulutus on lähempänä viittä litraa per satanen rauhallisessa matka-ajossa yli 400 km matkalla.

Kummalliset tärinät tasaisella tiellä tuntuvat ärsyttäviltä. Hybridi-luonteesta ne mielestäni eivät johdu, vaan polttomoottorin käynnistyminen ja sammuminen tapahtuvat lähes huomaamattomasti. Väittäisin että hybridi-Yariksen alusta ei ole täysin tehtäviensä tasalla.

Vakionopeussäätimen ja automaattivaihteiston yhteistoiminta tuntuu osittain hupaisalta jyrkässä mutta lyhyessä ylämäessä kun vaihteisto vaihtaa pienemmälle ja moottori tekee täyskaasutuksen. Ehkä autolla kuitenkin pystyisi hiukan taloudellisemminkin ajamaan kun oppisi käyttämään vakionopeussäädintä juohevammin ennakoidun tilanteen mukaan?



Gutenberg keksi kirjapainotaidon, minä kerään


Olen joskus rehvastellut keränneeni lähes kaikki - lähinnä raumalaisena tunnetun - Väinö Riikkilän kirjoittamat kirjat ( loppupuolella jutussa #200 ).

Todisteena väitteelle esitän oheiset valokuvat Riikkilä-kokoelmastani. Nämähän ovat nuortenkirjoja, vaikka Riikkilä lie jonkin varttuneemmallekin kohdeyleisölle tähdätyn kirjoittanut.

Oh-hoh, ihan vahingossa löytyi JBA- eli James Bondin Autokokoelma- sivustolle jotakin James Bond -aiheista kuvattavaa! Tällainen ei missään nimessä saa toistua!

Bondista tuli mieleen juominen ja alkoholi. Alkoholista tulee mieleen etten voi suositella kreikkalaista Souma-merkkistä alkoholijuomaa. Velipoika Pasi toi Kreikan-matkalta tuliaisia, "lasikantisia laulukirjoja".

Anisviina Ouzo on paljon parempaa, mutta sen lahjoitin pois. Noh, pieniä pullojahan nämä ovat joten vahinko ei ole suuri.

Johnny Cash ei ehkä ole nykypäivän Beethoven. Eikä iskelmälaulaja ole rinnastettavissa sotasyylliseen. En yritä näillä kuvilla sellaista väittää.

Eikä minulla mitään tyyliä ole, kunhan vaan mokellan sekavia ja menen kylkimyyryä sinne minne mennä voi. Ja joskus sinnekin minne ei saisi.

Rauman kirjastosta saa joitakin kirjoja jopa omaksi ihan ilmattex, ilman mitään sitoumuksia! Ohessa kuvatut kaksi ulkomaista pehmeäkantista pokkaria ovat sellaisia ilmaisia kirjoja.

Tunnettu klassikko Doctor Zhivago on käännetty venäjästä englanniksi ja vakoiluaiheinen jännäri Die Schatten des Nil on käännetty englannista saksaksi. Siellä kirjastossa oli myös ranskankielisiä kirjoja tarjolla omaksi ilmaiseksi, mutta niitä en sentään rohjennut lähestyä.

Venäjän taitoni on alkeellisella tasolla jota kuvastavat nämä vaatimattomat pikku kirjaset vasemmalla. Lohduttaudun sillä että suunta voi jatkossa olla vain ylöspäin. Kyllä minä venäjän kieltä vielä aion osata.

Vanhassa loistoluettelossakin on jotakin rauhoittavaa. Se todistaa että maailma on mallillaan.

Rakentaminen ehdottomasti on kova juttu. Pulassahan me suomalaiset olisimme ilman sateensuojaa ja talvilämpimiä asumuksia.

Rakennusmestaria minusta ei valitettavasti taida tulla, mutta rakentamisesta on siltikin hauska lueskella. Eikä se työkseen muille rakentaminen välttämättä olisikaan niin kivaa kuin ihan vaan itselleen ja omaksi ilokseen rakentaminen.

Perusasiat ovat tärkeitä ja vankka historiallinen perspektiivi on hyvä omata rakentamiseenkin liittyvissä asioissa. Rakentaminen ja rakentamisen historia on kulttuuria! Ymmärtäminen on oleellista, sen perustan ymmärtäminen jonka varassa nykyisyytemme lepää.

Jalkaväenkenraali Rudolf Walden ei ole ennen niin paljon kiinnittänyt mieleni huomiota, mutta tuhti kuvitettu muistelmateos kieltämättä tuo oudonkin ihmisen paljon lähemmäksi henkisesti.

Tokihan Walden oli tärkeä henkilö, muillekin kuin Yhtyneille Paperitehtaille, jonka kaikkia toimipisteitä hänen patsaansa koristaa.

Emmehän me sotien muistoista koskaan eroon pääse.

Jonkinlainen lahjakirja tämä Waldenin elämänkertakin on. Paperitehtaan antama lahja? Minulla ei ole ollut kovinkaan lämpimiä suhteita paperitehtaaseen vaikka en sille töitä koskaan ole tehnytkään. Ehkä ne paperitehtaan ihmiset ei silti välttämättä kaikki ole täysiä kusipäitä?

Ehkä sotien muistot tulevat nyt meitä erikoisen lähelle kun tuntuu että talouskasvun huuma on talttunut ja maamme on köyhä ja siksi jää jos kultaa kaipaa ken.

Kestävän yhteiskunnan me varmaankin haluaisimme. Oheinen Kestävän yhdyskunnan käsikirja on painettu vuonna 2000 ja vaikuttaa olevan ulkoasultaan täydessä iskussa. En tiedä miten nopeasti tällaiset asiat vanhenevat sisällöltään.

Onhan ekologisuus varmaan sinänsä hieno juttu ja varmaankin jo kaikkien puolueiden ohjelmassa jollakin painoarvolla.

Vanha Televisiotekniikka löytyi myös ilmaisena Rauman kaupunginkirjaston poistohyllystä. Se vaikuttaa melkein iskemättömältä ja korjausliuskakin löytyy. Vaikka kyllähän pehmeäkantisessa kirjassa ikäkin näkyy.

En tiedä mikä on kirjaston ilmaisten poistokirjojen alkuperä, kenties poistoja kaupungin tai koulujen kätköistä? Näitä ei mielestäni millään tavalla ole merkitty nimenomaan kirjaston kirjoiksi.

Televisiotekniikkahan on kyllä mennyt perusteellisesti uusiksi siitä kun tuo kirja näki päivänvalon vuonna 1961. Digitaalinen tekniikka on korvannut analogisen. Näitä vanhoja asioita on kuitenkin mukava välillä verestellä. En minä uusista televisioista varmaan mitään ymmärtäisikään.

Roskaelokuvat oli kirjan otsikko joka kirjakaupan alennuslaarissa pysäytti kulkuni kuin seinään. Olen aina pitänyt roskaelokuvista.

Nazi Love Camp on vanha favoriittini. Täytyypä tutustua niihin muihinkin.

Uudet elokuvat ovat menneet jo liian hienoiksi. Vanha kunnon roskaelokuva on uhanalainen laji joka täytyy pitää hengissä biodiversiteetin [lausutaan ruåtsalaisittain "biiu-diversiteetti"] nimissä.

Mä sanon mun riistanisäkkäät : kuusipeura, valkohäntäpeura, metsäpeura, japaninpeura, saksanhirvi, mufloni ... ja paaarma? Mufloni on eräänlainen villi lammas ja metsäpeura on käytännöllisesti katsoen villi poro.

Riistanisäkkäiden tarhaus -kirjan (1996) perusteella olen päätynyt tähän valikoimaan. Metsäkauris ja jänis olisivat ehkä mielenkiintoisia, mutta vaikeita. Hirveä ja villisikaa on niin paljon tarjolla muutenkin. Myskihärkää kirja ei suosittele. Visentit ja biisonit eli ne eräänlaiset suuret villit lehmät eivät minusta tunnu mukavilta.

Jospa vielä joskus olisi tuollaiseen esim. peurojen tarhaukseen käytännön mahdollisuus niin voisin kyllä sitä yrittää.

Tiedän kyllä jo että Star Trek ei ole ollenkaan sama asia kuin Star Wars, mutta pakko minun uteliaan paskiaisen oli tämä ruokakaupan hyllyssä bongaamani lehti omakseni saada. Lehti liittyy uuteen elokuvaan kuten jo kansitekstikin julistaa. Se vaan täytyy sanoa että ei kaupan ruoka oikeastaan ole kallista tuollaisiin melkein kympin hintaisiin lehtiin verrattuna...



Star Wars -shakkilaudan #25

Tiistaina 20.08.2013 odotti jo tutuksi käyneeseen tapaan lehtihyllyssä Star Wars -elokuvan hahmoihin perustuvien DeAgostinin shakkinappulafiguurien keräilysarjan numero #25 ja ensimmäisen nappulasarjan 26. nappula, shakkilaudan mustan puolen muonitusvahvuuteen lukeutuva kenraali Veers.

Lähetin, eli kolmen sotilaan arvoisen kevyen upseerin virkapaikkaan herra kenraali Veers saa nyt kuitenkin shakkilaudalla luvan tyytyä.

Numeron lehti kertoo mm. sen että "Veers kouluttautui Keisarillisessa akatemiassa AT-AT-pilotiksi ja osoitti suurta taitoa raskaasti aseistetun talsijan ohjaimissa".

Talsijat eittämättä ovat elokuvassa vaikuttavan näköisiä. En haluaisi että sellainen astuisi minun varpailleni.

Sarjan edellinen nappula - valkoisten puolelta - oli muuten alustansa pohjassa nimetty yksinkertaisesti "SULLUSTAN" eli sullustanilainen. Tuollainen samanlainen hiukan etäiseltä tuntuva määre löytyy myös nappuloiden listasta ( juttu #204 ), vaikka numeron #24 lehti nimittikin häntä oikein tuttavallisesti erisnimellä Nien Nunb.

Sarjan seuraava osa #26 pitäisi joka tapauksessa oleman mustan puolella vaikuttava AT-AT-Komentaja, joka ei kuitenkaan shakkilaudalla ole edes kevyt upseeri, vaan pelkkä sotilas. Hänellä näkyy kuitenkin olevan viran puolesta oikein komea kypärä ja liivit jotka epäilemättä ovat sekä luodin- että konepesun kestävät.


Galleria