| Edellinen | Seuraava |
Raumalla on hienoja kattoja vanhemmissa taloissa mm. Kalliokadun varrella joista tässä on muutamia talvisia otoksia. Ensimmäisen kuvan taustalla häämöttää kaupungintalo. Tämä kuvatutkielma on korkeatasoinen määritelmän mukaan koska kysymys on katoista.
|
Kuvan lähimmässä talossa piti vastaanottoa hammaslääkäri Rafael Alho vielä silloin kun tulin Raumalle noin vuonna 1980. Se mies puhui lakkaamatta eikä asiakas pystynyt väittämään vastaan kun suu oli täynnä instrumentteja. Hän oli suuri persoona.
Tässä ei ole tarkoitus tunkeutua kenenkään yksityisyyteen, olen koettanut ottaa kuvat siten ettei kodin sisään kuvata häiritsevässä määrin. Että entinen työtoveri Toivosen Samikin voi olla aivan rauhallisella mielellä vaikka hänen kotitaloaankin tässä lie hiukan kuvailtu;-)
|
Erään Kalliokadun vanhan puutalon kattoa on laitettu äskettäin uuteen uskoon. Täytyypä muistaa tallentaa sekin tähän tutkielmaan.
Kattoikkunat ja parvekkeet ovat hienoja. Olen niistä vilpittömän kateellinen.
Toiselta suunnalta, matkan varrelta kurssipaikalle Kaivopuistoon, löytyy myös mielenkiintoisia kattoja.
Eiväthän nämä kaikki toki välttämättä niin ihmeellisiä ole, mutta näyttävätpä vaan että ennen on viitsitty tehdä kattoa enemmän kuin lääkäri määrää, enemmän ja paremmin kuin olisi ollut aivan pakko. Rakentaja on ollut ylpeä kättensä työstä ja hänellä on ollut siihen aihetta.
|
Eräs kuvista esittää aamuauringossa kylpeviä suhteellisen vaatimattomia entisiä rautatien tavaramakasiineja jotka on muutettu pienyritysten käyttöön. Ei siis sinänsä mitään "hienoja" rakennuksia, mutta katosta tykkään silti kuin hullu puurosta.
Olen joskus lukenut unien tulkinnoista että rakennuksen ullakko symboloi ihmisen alitajuntaa tjsp. Johtuneeko ullakkotiloihin kohdistuva lähes sairaalloinen kiinnostukseni siitä että minulla on hiukan "vintti pimeänä"?
Ei nyt pidä ruveta kuvittelemaan että kaikki talot Raumalla olisivat tällaisia vanhoja. Tähän kuvausryppääseen on tarkoituksella kerätty vain vanhoja taloja joiden katto mielestäni näyttää kivalta.
Epäilemättä Raumalta löytyy paljon muitakin kiintoisia vanhojen rakennusten kattoja. Täytyy jatkaa tätä lupaavaa valokuvauksellista tutkimusretkeilyä vielä myöhemmin.
Henkisestä terveydestäni voi keskustella vaikkapa leikilliseen sävyyn, mutta eittämättä olen myös fyysisesti sairas. Aikuisiän diabetes ei enää ole vain avaamaton kirja hyllyssä, vaan se on arkista todellisuutta.
|
Nousi korkea kuume ja oikea takakäpälä tuli punaiseksi, kuumaksi ja kipeäksi. Vähäisiä lääketieteellisiä tietojani tapaillen arvelin sen olevan "ruusu" ja konkkasin perjantaina iltapäivällä kipeän koipeni kanssa Rauman terkkarin päivystysvastaanotolle.
Koukkasin kirjaston kautta ja investoin kahdella eurolla ohessa kuvattuihin poistokirjoihin, joten lukemista oli onneksi mukana omasta takaa. Olipa siellä tosin telkkarin ainakin 8 kanavaakin vapaasti käytettävissä.
Antti Tuurin kirjan luin jokseenkin kokonaan, mutta merenkulkuoppia en oikeasti jaksanut katsoa ollenkaan. Sen elokuvan olen toki vannoutuneena eteläpohjalaisena katsonut monikertoohin ja tarina on Kauhavalais-keskeisyydestään huolimatta melko OK, ja vaikka siinä pistetäänkin jalasjärveläisiä niin halvalla.
Viikonlopun maanantaiaamuun saakka vietin Rauman Aluesairaalan sisätautien osastolla penisilliini-tiputuksessa. Antibioottia tuli suoneen 4 kertaa vuorokaudessa, mm. yöllä kahden aikaan. Kuume putosi melko nopeasti siedettävälle tasolle. Vuorokauden kuluttua antibioottihoidon aloittamisesta alkoi jo tuntua hiukan paremmalta. Neulojen työntely suoniin tuntuu kuitenkin jatkuvasti inhottavalta.
Joulupukin nuorelta ja hyvin tummatukkaiselta sekä ruskeasilmäiseltä muorilta sain lahjaksi oheisen verensokerin mittauslaitteen joka viimeistään sai minut uskomaan että jotakin on veressä vialla. Naiskauneutta siellä sairaalassa toki pääsee ihailemaan enemmänkin jos siihen voimia riittää.
Sisätautien osaston huoneen numero oli muuten 7 joka erikoisesti lämmitti vanhan 007-fanin mieltä. Ja niin paljon kuin laitosruokia arvostellaankin, täytyy sanoa että sairaalan murkinat hakkaavat meikäläisen kotikeitokset mennen tullen. Jättävät kuin nallin kalliolle ja ajelevat kahdeksikkoja ympärillä. Annokset toki ovat pieniä, mutta kaikkinainen yletön ruuan kanssa mässäily nyt vaan on minulla jatkossa oltava menneisyyttä.
|
Akuutti ongelma oli siis ruusu jalassa, mutta pitemmän aikavälin ongelma on diabetes eli "sokeritauti". Veren sokeripitoisuus on jatkuvasti liian korkea ja aikojen kuluessa se aiheuttaa ties mitä vaurioita mm. sisäelimille. Silmätkin ovat vaarassa.
Nyt sitten syön kotona antibiootteja tabletteina kahden viikon kuurin ja koetan parannella paisunutta säärtäni. Elämäntapojen on mentävä uusiksi että pystyisi pelastamaan mitä pelastettavissa on. Käsittääkseni diabetes ei koskaan parane. Se menee vain huonompaan suuntaan tai korkeintaan pysyy entisellään.
Yritän pudottaa painon puolessa vuodessa kaksinumeroiseksi, eli laihtua kymmenisen kiloa. Ehkä se auttaa hiukan? Yritän kehittää jonkinlaiset säädylliset ruokailuajat ja hiukan katsoa mitä suuhuni pistän ja millaisia määriä. Verensokerilääkettä otan illalla ennen nukkumaan menoa ja toivon että se laskee veren keskimääräistä sokeripitoisuutta. Yöllä veressä ei erikoisen paljon sokeria tarvittane, unet näkee vähemmälläkin. Annos on vielä melko pieni.
Onni onnettomuudessa on se miellyttävä havainto että yleinen sairaanhoito sentään Suomessa vielä noin yleisesti ottaen toimii. Köyhäkin saa kipeään koipeensa rohtoa. Onhan minua toki työterveysaseman naiset pelotelleet Porissa vuosikausien ajan, näytelleet kuvottavia piirroksia sairaista verisuonista ja kyykyttäneet verenpaineen mittauksissa, mutta elämää on vaikeaa elää elämättä sitä. Perinnöllistä rasitetta on ja jotakin täytyy koettaa syödä ja juoda että jaksaisi olemassaolon taistelussa. Helppo sanoa että laihdu 30 kiloa, kyllä minäkin sen sanomaan olen pystynyt, ei se ole siitä kiinni.
Nyt kuitenkin ollaan jokseenkin viimeisellä rajalla jossa selittely ei auta. On löydettävä elämäntapoihin toimiva ratkaisu joka ei pahenna terveydellistä tilannetta. Insinööri aion sittenkin olla 59-vuotiaana runsaan neljän vuoden kuluttua, mutta olisi kiva olla myös noin suurinpiirtein hengissä, yhtenä kappaleena ja työkykyinen. Ilman tuota opiskelua vanha valkoihoinen heteromies ei kuitenkaan voi Suomessa enää mitään uutta palkkatyötä saada - niin suurta parkua ja yleistä hammasten kivistystä kuin konservatiiviset poliitikot "työvoimapulasta" pitävätkin.
En ole mikään erikoisempi kokki, mutta tässä on ensimmäinen alustava näyte päivällisestä. Kypsäksi höyrystettyä porkkanaa ja perunaa, purkillinen sardiineja tomaattikastikkeessa, kurkkua, mausteena saksilla pätkittyä tilliä, sinappia ja HP:tä. Palanpainikkeeksi litra tarjousjogurttia ja jälkkäriksi tummia viinirypäleitä. Ehkä hiukan liikaa tavaraa, mutta eräänlainen juhla-ateria. Häviää toki sairaalan antimille. Koettaa vilpittömästi noudatella terveellisen aterian suuntaviivoja vaikka vihanneksia onkin niukahkosti. En ole parsan ystävä enkä aio sen kaveriksi ruvetakaan. Kaalia voin ehkä kokeilla.
Ja JBA-kokoelman jatkamista pidän edelleen mahdollisena myöhemmin, kunhan enimmät synkät pilvet talouden taivaalta hälvenevät.
Kokeellisen kotikeittiöni toisessa näytteessä kastikkeena ja lihapullina toimii pieni 130 gramman purkillinen Tonnikalaa meksikolaisittain. Tonnikala meksikolaisittain sisältää myös mm. vihanneksia (papuja, maissia, porkkanaa, paprikaa), auringonkukkaöljyä ja maustekastiketta (chili, viinietikka, sokeri, tomaattisose ym). Annoksessa on kypsennettyjä perunoita ja porkkanoita sekä suolakurkkua, tilliä, ketsuppia ja tomaatteja.
Hyvännäköisten annosten kasaaminen ja kuvaaminen on epäilemättä taito jota minulta vielä uupuu. Toisaalta enhän minä näitä annoksia yritä markkinoida muille kuin lähinnä vaan itselleni.
Suomen korkeampi kulttuuri lie Turusta lähtenyt (sinne koskaan palaamatta, heh-heh). Turun historiallisen yhdistyksen julkaisu 33 vuodelta 1979 sitä osaltaan valottaa. Se on Rauman Kaupunginkirjastosta poistettu kirja.
|
Tässä ei ole tarkoitus antaa turkulaisten rehvastella mielin-määrin. Esitänpä vaan joitakin näytteitä. Kirja sisältää sekalaisia esseitä eri aiheista, myös Turun elokuvaelämän varhaisvuosista 1899 - 1908.
|
Aarteita on löytynyt runsaasti Varsinais-Suomesta kuten oheinen kartta esittää.
Etelä-Pohjanmaan osalta voi lausahtaa että on maamme köyhä ja siksi jää jos kultaa kaipaa ken, mutta järvi-Suomen alueellakin näkyy löytyneen jotakin.
Erikoisen hieno on juttu "Turkulaisia pianonrakentajia 1700- ja 1800-luvulla". Siitä meikäläinenkin nakkisormi näkee että onpa vaan Suomessakin klavikordeja rakennettu ihan omin käsin ja oman tietotaidon pohjalta.
Flyygeli on aina vaikuttava näky. Työuransa aikana Jalasjärven Alavallin kansakoululla asuneen Marttilan pariskunnan piano oli mielestäni myös flyygeli. Se kieltämättä teki minuun lapsena 1960-luvulla herraskaisen vaikutelman siinä Salissa palmun vieressä. Suunnilleen sillä kohtaa siinä rakennuksessa on 1970-luvun alun remontin jälkeen ollut koulun voimistelusali jota sittemmin Alavallin Kylätalossa on hyödynnetty ainakin päivällisten ruokasalina. Nythän se on iso huone, ainakin kahdesta huoneesta yhdistetty. Marttilan flyygeli oli lähempänä rakennuksen päätyä.
|
James Bondin Autokokoelma on sisältänyt figuureja niukahkosti, mutta DeAgostinin shakkinappuloiden keräilysarja on tiistaina 09.07.2013 täydentynyt ensimmäisen nappulasarjan 23:nnella nappulalla Kapteeni Antilles, joka on laudalla alennettu ihan tavalliseksi valkoisen soltuksi vaan.
Johtuneeko hänen hämmentynyt ilmeensä tästä upseerin natsojen menettämisestä. Tai ehkäpä kyseessä on se tarunhohtoinen "tappajan hymy" josta kapiaiset varusmiesaikoihini niin paljon puhuivat. Lähes Mona Lisan arvoitukselliseen hymyyn verrattavissa joka tapauksessa.
|
On joskus tullut mieleen että voisi kokeilla lisätä kuvankäsittelyohjelmalla shakkinappuloiden kuviin puhekuplat ja niihin hupaisia tekstejä, mutta en ole tällaiseen pelleilyyn toistaiseksi alentunut, vaan pysynyt tiukasti asialinjalla.
Jos oikein aivonystyröitään puristelisi niin kenties sillä tavalla saisi aikaiseksi joitakin hupaisia sarjakuvan tapaisia kuvasarjoja perustuen elokuvan tapahtumiin ja nappuloiden ulkonäköön. Tai ehkä voisi kehittää nappuloista sellaisia asetelmia joita elokuvassa ei koskaan ollut. Kaikki hahmot eivät mitenkään ole voineet tavata toisiaan elokuvassa vaikka he nyt kuuluvatkin samalle shakkilaudalle.
Sarjan seuraava kahden viikon päästä ilmestyvä numero #23 tulee sitten olemaan "Lumisotilas, musta sotilas". Juu, sälli on asultaan ja olemukseltaan niin vitivalkoinen kuin mikään voi olla, mutta pikimustia pimeyden voimia tuo vain on valittu edustamaan.
Avain aikamme maailmaan on Turun yliopiston historian laitoksen näkemys toisen maailmansodan jälkeisestä maailmasta vuodelta 1983 eli 30 vuoden takaa. Aivan tämän ajan maailmaan siitä ei siten taida avaimia löytyä.
Britannian ja Argentiinan välinen Falklandin sota oli tuolloin ajankohtainen aihe. Neuvostoliittokin oli vielä voimissaan, ainakin näennäisesti. Sittemmin on tapahtunut suuria ja vaikeasti ennakoitavia muutoksia. Avuttomia avainlapsia me näköjään vaan tässä maailmassa olemme vaikka miten yritettäisiin elämän avaimia tarjota. Kylmän sodan loppuminen ei tuonutkaan mukanaan kaikkinaista onnea ja autuutta.
