Edellinen | Seuraava |
Elämä on suuri mysteeri, kovin kryptinen kokonaisuus. Mikään ei elämässä ole niin vaikeaa kuin itse eläminen. Kryptinen vaikuttaa mystiseltä, mutta ei ole sitä oikeasti. Kryptisyyteen löytyy ratkaisu, vaikkakin vaikeasti.
Pikkujättiläiset olivat lapsuuteni tietokirjallisuutta. Antero Vipunen lie syntynyt jo vuonna 1950. Antero Vipusessa kiinnosti kovasti mm. salakirjoitus. Nämä otteet ovat nuoremmasta painoksesta (1990), mutta sisältö ei lie oleellisesti muuttunut. On ehkä hiukan yllättävää että niinkin eksoottinen aihe on saanut muuten kansanomaisessa kirjassa niinkin suuren painoarvon.
|
Tokihan tietokoneet ovat sittemmin mullistaneet kryptoanalyysin ja monet vanhat menetelmät ovat jo aivan lapsellisia. Joka niiden varaan salaisuutensa on jättänyt, on kusessa korviaan myöten.
Ja kvanttitietokone - jos sellainen joskus kehitetään - tulee tuhoamaan monen nykyaikaisenkin menetelmän turvallisuuden. Se ei pysty tuhoamaan ihan kaikkea turvallisuutta, mutta useimmat yleisesti käytetyt julkisen avaimen menetelmät ovat vaaravyöhykkeessä riippumatta bittien määrästä. Kun metodin periaatteellinen pohja romahtaa niin bittien suurempi määrä ei auta.
|
Salakirjoitus on kuitenkin jännää lähes James Bond -tyylistä vaklarihommaa ja sitä pitää arvostaa. Sillä on historia ja se on kulttuuria.
|
Useimmilla vanhanaikaisilla korvaus- ja sekoitusmenetelmillä ei enää voi saada mitään todellista turvallisuutta. Toki ne silti ovat viehättäviä muinaismuistoja ja hyvää ajanvietettä. Salakirjoituksen erikoinen toteutustapa ei kuitenkaan ole murtamisen kannalta oleellisesti tehtävää vaikeuttava tekijä. Matematiikka metodin takana ratkaisee, ei se miten paperiin tehdään reikiä.
Itse keksityllä - kaikista julkaistuista poikkeavalla - menetelmällä voi ehkä hämätä tavallista tallaajaa, mutta ei kokenutta kryptoanalyytikkoa. Todennäköisesti itse keksitty menetelmä on oikeasti erittäin heikko vaikka se saattaakin tottumattoman silmään vaikuttaa hyvin monimutkaiselta ja vaikka sille ei - sen erilaisuuden vuoksi - ehkä löydä valmista työkalua jolla sen voisi murtaa. Käärmeöljyn (snake oil ) kauppiaita tulee silti aina olemaan.
|
Epätavallisella merkistöllä ei kauan pysty hämäämään harjaantunutta silmää. Jos sama kirjain tai kirjainten yhdistelmä aina kryptataan tietyllä samalla tavalla niin systeemi on heikko riippumatta siitä millaisia harakanvarpaita käytetään.
Monimutkaisuus ja turvallisuus eivät ole aivan sama asia. Ja näennäinen monimutkaisuus saattaa matemaatikon asiantuntevassa käsittelyssä pelkistyä yllättävän yksinkertaiseksi. Ei ole niin selvää että menetelmien yhdistäminen aina tuottaisi vaikeammin murrettavan lopputuloksen. Pyrkimys "sekoittaa lisää" joskus yllättävästi saattaakin johtaa tuloksen yksinkertaistumiseen. Kryptografia on taitolaji. Ei pidä luottaa siihen että pelkkä epämääräinen sekoilu riittäisi, sillä se voi olla yllättävän säännönmukaista.
Turvallisuutta voi yrittää tavoitella käyttämällä koodeja, eli kutsumalla kriittisen tärkeitä tunnettuja objekteja salanimellä joka ei välittömästi paljasta mistä on kysymys.
|
Esimerkiksi nimittämällä James Bondia koodinimellä "jääpuikko". Mutta kun tuo koodi kerran on paljastunut niin sanomaturvallisuus on sen jälkeen mennyttä. Kun kaikki tietävät jo että "jääpuikko" tarkoittaa juuri Bondia.
Kaikki salakähmäisyys ei ole varsinaista salakirjoitusta. Viestin piilottaminen kuvan bitteihin ei ole varsinaista salakirjoitusta vaan se on viestin kätkemistä. Kooditkaan eivät ole varsinaista salakirjoitusta, mutta voihan koodejakin salakirjoittaa.
Vanha salakirjoitus ei yleensä ole turvallista, mutta on iloittava siitä että jokin tuossa vanhassa kryptografian perinteessä on edelleen käyttökelpoista. Nimittäin jos avain on satunnainen ja vähintään yhtä pitkä kuin salattava viesti ja sitä käytetään vain kerran niin turvallisuus edelleen toteutuu yksinkertaisen Tritheimin taulukon kanssa. On kuitenkin muistettava ettei avaimessa saa olla mitään rakennetta. Mikään tietokone ei koskaan tule murtamaan kerta-avaimen menetelmää jos sitä oikein käytetään. Tämä hämmästyttävä seikka saattaa ensikuulemalta kuulostaa kaupunkilaislegendalta, mutta se on sataprosenttisesti totta. Vastaansanomaton todistuskin on olemassa.
Kun viesti muuttuu salattaessa täsmälleen samalla todennäköisyydellä miksi tahansa saman merkistön salatekstiksi niin kryptoanalyytikolle ei jää mahdollisuuksia. Salateksti on kuin valkoista kohinaa josta ei löydy signaalia. Tietokone pystyy tuottamaan salaviestistä kaikki mahdolliset avatut selvätekstit, mutta ei pysty valitsemaan niistä sitä oikeaa, koska kaikkien eri vaihtoehtojen todennäköisyys on täsmälleen sama. Tietokone voi sylkeä ulos lähes rajattoman määrän avattuja tekstejä joiden sisältö on epäoleellista tai jopa toisensa pois sulkevaa, eikä pysty kertomaan mikä niistä on totta ja mikä ei ole.
Tietysti on käytännössä aika hankalaa jos kertakäyttöisen avaimen täytyy olla pitkä ja satunnaisen rakenteeton, mutta oikotietä ei ole. Tietokoneissa tavanomaisten suurten tietomäärien kanssa oikea kerta-avain on epäkäytännöllinen koska avaimen tulisi olla yhtä pitkä kuin salattava tieto ja sitä voisi käyttää vain kerran. Tämä sitten on johtanut erilaisten satunnaislukugeneraattoreiden käyttöön. Kenties kerta-avainta matkiva menetelmä on kohtuullisen turvallinen todella hyvän satunnaislukugeneraattorin kanssa, mutta täyttä varmuutta asiasta lie vaikea saada. Yksinkertaisemmat "satunnaislukujen" generaattorit ovat joka tapauksessa kryptograafisiin tarkoituksiin täysin epäonnistunut valinta koska niiden tuotos ei ole niinkään satunnaista.
Loppujen lopuksi turvallisuus kokonaisuutena riippuu kuitenkin myös toisesta osapuolesta. Jos luotat väärään henkilöön niin salakirjoituksen hyväkin laatu menee hukkaan. Täydellistä turvallisuutta lie siis kokonaisuutena vaikea saavuttaa.
Kryptogragfian historiaa ja kehitystä käsittelevistä kirjoista klassikko epäilemättä on Kahnin Codebreakers. Se on huomattavan syvällinen ja yksityiskohtainen teos, mutta ei kovin teknis-matemaattinen.
|
Nykyaikaisen "buumin" kryptografiassa mielestäni aloitti helppotajuinen Schneierin Applied Cryptography. Moni alan ammattilainen varmaan on toivottanut tuon kirjan alimpaan helvettiin. Sen myötä moni ohjelmointiin orientoitunut on voinut alkaa kuvitella olevansa valmis kryptologi kirjaa luettuaan. Riski on siinä että sellainen henkilö voi alkaa markkinoimaan asiakkaille krypto-softaa jonka väitetään olevan turvallista mutta joka ei oikeasti ole. Perusteeton luulo turvallisuudesta voi olla vaarallinen asia. Pahaa-aavistamaton henkilö voi kirjoittaa asioista joista ei pitäisi kirjoittaa kuvitellessaan sen olevan turvallista.
Minä en pidä Schneierin kirjaa pahana. Se tarjoaa kiinnostuneelle yleisölle matalalla kynnyksellä huikeita ja innostavia näköaloja kryptologiaan. Se on hyvä asia. Eihän se riitä mihin tahansa, mutta ei tuon tyyppiseltä kirjalta voi sellaista odottaakaan. Täytyyhän lukijallakin olla jokin vastuu.
Suomessa ihmisiä ei kovasti innosteta opiskelemaan nykyaikaista kryptografiaa. Ikäänkuin aihe haluttaisiin vaieta kuoliaaksi. Abstrakti algebra ja lukuteoria ovat kuitenkin sopivaa iltalukemista siihen pohjatiedoiksi jos mieli siihen suuntaan halajaa. Kryptografiahan on erittäin oleellista esim. pankeille ja Internetin käyttäjille vaikka käyttäjä ei välttämättä tajuakaan hyödyntävänsä kryptograafisia palveluita.
Vieressä kuvattu Rauman kaupunginkirjaston kirja Algebra vaikuttaa tarkoitukseen soveliaalta. Lukiossa ei ilmeisesti kovasti nykyisin panosteta algebraan. Algebra - weapon of mass-instruction! lausahti eräs oravahampainen opettajatar eräässä komediassa, joskin lausahdus oli käännetty suomeksi aivan persiilleen. Oireellista.
Kyllä Suomessakin epäilemättä on käytetty salakirjoitusta, mm. diplomaatit ja sotilaat, mutta siitä ei paljon puhuta. Mekaanisten salakirjoituslaitteiden aikakaudella standardi menettelytapa ilmeisesti oli sellainen että laitteet tuhotaan kun niitä lakataan käyttämästä. Valtio ei ole halunnut salakirjoituslaitteita museoiden hyllylle tai harrastajien leikkauspöydille tutkittaviksi. Diplomaatit eivät halua nähdä salaviestejään iltapäivälehtien lööpeissä.
Venäjä on kryptinen maa, sen kai jokainen suomalainen auliisti ja kakistelematta myöntää. Venäjällä on paljon hienoakin, vaikka perinteinen suomalainen näkemys pyrkiikin painottamaan epäkohtia, ikäänkuin kostona sodan häviämisestä.
|
Lapsuudessani NL:n nimittäminen Ryssäksi oli rumaa. Venäjästä koulussa ei saanut puhua ollenkaan. Maan nimi oli Neuvostoliitto ja sillä selvä. Se oli sitä suomettuneisuutta.
Kaikki venäläiset eivät suinkaan ole köyhiä ja kipeitä. Niin moni ihminen ei mitenkään voi olla yhtäaikaisesti onneton. Eikä jossakin Moskovan itäpuolella Suomesta tarvitse tietää yhtään mitään. Siellä on aivan oma maailmansa jonne Suomi ei näy.
Karjala on toki meitä lähinnä ja sieltä ovat nämä kuvat. Sipulikattoiset kirkot ja vanhat suuret karjalaiset hirsitalot ovat kieltämättä vaikuttavia, vaikka en karjalaisuudesta muuten niin erikoisesti perustakaan. Enkä minä vihaa karjalaisia. Kelpaisi minunkin tuollaisessa pytingissä asustaa. Ainakin jos olisin oligarkki tai muuten vaan hyvissä varoissani.
|
Ei pidä unohtaa Star Wars -shakkinappuloiden keräilysarjan lehtiä. Hienoa että tällaisia resursseja on käännetty suomeksi. Niiden voisi odottaa kiinnostavan elokuvafriikkejä.
|
Linux on periaatteessa hieno juttu, mutta en todellisuudessa ole sitä viitsinyt asentaa ja oikeasti oppia käyttämään hands-on-menetelmällä, vaikkakin olen jonkin verran saanut siihen opetusta. Olen Linuxiin liian laiska. Laiskamato mikä laiskamato, ruotsiksi latmask.
|
Douglas Adamsin kirjat ovat ehdottomasti hauskoja. Radiossa pyöri joskus kuunnelmasarja Linnunradan käsikirja liftareille. Se oli ensi kosketukseni Adamsin huumoriin. Onhan sitten kyllä ollut myös pari (selvästikin ei-kovin-suuren-budjetin-) elokuvaa suunnilleen samasta aiheesta.
Tähtitieteen tietosanakirja ei voi olla kuin kiinnostava, loogisesti ajatellen sen täytyy olla kaiken viisauden huippu, joten olen keräillyt joitakin sellaisia. Olen myös haaveillut itse joskus kirjoittavani sellaisen, mutta eipä vielä ole oikein julkaisukelpoista jälkeä syntynyt. Minun linjani olisi kuitenkin erilainen kuin valtavirran linja. En ole kauhean innostunut julistamaan kosmologian ilosanomaa ainoana autuaaksitekevänä totuutena. Kosmologia on liian kaukana ihmisestä ja arkipäivästä. Se on kuin poliittista liturgiaa tai pyhä uskonnollinen totuus jota ei saa epäillä ellei halua joutua kaakinpuuhun.
|
Sellaista on nyt tällä kertaa pyörinyt mielessä.
JBA-sarjan keräilyn jatkamista on lykättävä epämääräiseen tulevaisuuteen. Ehkä päivä uusi vielä kaiken muuttaa voi?
Tarkoitus on aloittaa päätoimisena opiskelijana elokuun lopulla, eli elämässäni tapahtuu merkittävä muutos. Tavoite on olla insinööri (AMK) jouluna vuonna 2017, eli neljän vuoden ja 240 opiskelupisteen jälkeen. Tyytyisin olemaan koneinsinööri jolla on 3D-maailma vimpan päälle hanskassa. Niinkutsuttua "Insinöörin ilmettä" olen jo harjoitellut kylppärin peilin edessä, joten ei ainakaan siitä tavoitteen saavuttamisen pitäisi jäädä kiinni. Tällaiseen vapaamuotoiseen kirjoitteluun ei sitten välttämättä jatkossa jää kovin paljon mahdollisuuksia, mutta yritän pitää saitin tekohengityksellä elossa. Jos vaikka joskus vielä saisin kerättyä James Bondin Autokokoelman kunnialla loppuun saakka. Ja olenhan faktisesti adoptoinut saitille myös Star Wars -shakkinappulat, joten moraalinen velvollisuuteni lie tukea markkinoiden toimintaa ja arvokkaan elokuvakulttuurin tallentamista tältä osin.
Elämä on kryptinen kokonaisuus, tiede ja tekniikka ei ole sitä asiaa miksikään muuttanut. Selvänäkijän taidoille ja samojedien noitarummulle olisi edelleen käyttöä tällä tietokoneiden aikakaudella, ehkä enemmän kuin koskaan? Maailmankaikkeuden kolme ensimmäistä ja kolme viimeistä minuuttia saattavat olla hyvinkin hanskassa - ainakin yltiöoptimististen kosmologien mielestä - mutta se aika siinä ensimmäisten ja viimeisten minuuttien välissä lie edelleen suuri kysymysmerkki.
Meillä on tiede ja tekniikka, mutta onko meillä hyvä yhteiskunta? Voi olla että meillä on sinänsä siisteillä IKEA-kalusteilla sisustettu asunto, mutta riittääkö se kalustamaan myös meidän sielumme ja sisimmät tuntomme sisäsiisteiksi. Ainakaan Perussuomalaisten (eli tuttavallisesti "PerSujen") raumalaissyntyinen poliitikko Timo Soini tuskin allekirjoittaisi tätä, tai muutenkaan ryhtyisi IKEAn mannekiiniksi;-)
Vai ovatko ne 7 pientä kääpiötä? Varmaan ne ovat "Ryhmä 007 - lisenssi pistää piikillä".
Kaktuskokoelmani on täydentyt kolmella uudella anonyymillä mutta terhakkaasti pistävällä yksilöllä. Näitä ei ainakaan tarvitse kastella paljon.
Joillekin pienille kaktuksille on vielä tilaa. Ne ovat jo ilmiasullaan suojautuneet maailman pahuudelta, niillä ei ole turhia luuloja ystävällisestä ympäristöstä. Ne ovat äärimmäisiä skeptikoita sanan oikeassa merkityksessä. Useimmat tieteelliset skeptikot ovat niiden rinnalla pelkkiä sohvaperuna-lälläreitä pyhine kirjoineen ja oppirakennelmineen joiden perusteita he eivät oikeasti hallitse.
Tuskin minulla kuitenkaan koskaan tulee olemaan niin paljon kaktuksia että pystyisin niistä tekemään kaktusviinaa? Hävettää lausuakin sellainen sana kaktusten kuullen.
Kuvaa keskeisesti dominoiva Bolcactus on peräisin Rauman Prismasta. Se oli ainoa kaktus jonka sieltä löysin. Pienet kaktukset ovat Kauppakeskus Potkur:in kukkakaupasta, hinta 3,90€ kappaleelta. Istutusruukut olivat Valintatalossa alennuksessa 3€/kpl ja multapussi maksaa muutaman euron. Nyt on köyhälläkin ystäviä, joskin pisteliäitä.