Edellinen | Seuraava |
|
Huomasinpa vihdoin uutta Star Wars -shakkinappuloiden sarjan lehteä katsellessani että Mestari Yoda pitää kuvassa kaksin käsin vihreää lasermiekkaa.
Tämä on sikäli outoa että (ensimmäisen) sarjan todellisessa nappulassa Yoda esiintyy pasifistiseen tyyliin vain kävelykeppi vasemmassa kädessään. Ja vihreän kääpiön kaapukin on erilainen.
Olisiko niin että ensin on aiottu julkaista Yoda korkealla profiililla militaristisena, mutta sitten on kuitenkin aivan kalkkiviivoilla päädytty vetämään vaisumpaa linjaa julkaisemalla Pasifisti-Yoda, joka ei enää ehtinyt kuvaukseen?
Tai olisiko tuo Militaristi-Yoda kenties sen toisen nappulasarjan nappula, joka syystä tai toisesta on joutunut ensimmäisen nappulasarjan joukkoon? Kieltämättä Militaristi-Yoda näyttää paremmalta kuin Pasifisti-Yoda, joten ehkä tämä on tehty tahallaan? Otsikossa kuvattu sarja kuitenkin selvästi nimetään "Imperiumi vs. kapinalliset".
Oli miten oli, mutta en ehdottaisi Mestari Yodaa lähiöpubin kääpiönheittokilpailuun vetonaulaksi, pelivälineeksi. Niin tyynen pragmaattiselta kuin hän yleensä vaikuttaakin ja niin hauskalta kuin ajatus aluksi saattaakin kuulostaa. Muutaman ilmalennon ja mahalaskun jälkeen voi kääpiötä alkaa nyppimään ja huuli ruveta mutruilemaan uhkaavasti. Mestarin käsi voi alkaa hakeutua kohti vyötä ja Jedin lasermiekan kahvaa ... selkäpiitä hivelevä sähköinen sähähdys ... ja Turun Runosmäen lähiöpubin lattialle jää paljon siivottavaa.
Star Wars -shakkinappuloiden tilaajille ilmaisena lahjana tulevaa shakkilautaa tarjotaan nyt lehden välissä olevalla mainoksella myös irtonumeron ostajille. En tiedä josko tuohon lähetyskuluineen lähes viidenkympin tarjoukseen lankeaisin.
Shakkilauta ei ole aivan välttämätön tämän nappulasarjan kanssa koska en usko että näillä koriste-esineillä oikeasti kannattaisi shakkia pelata. Näyttelyesineenä ja kahvipöytäkeskustelun aiheena sellainen lauta veisi kirjahyllyssä melko paljon tilaa.
Olen myös katsellut erästä kirjakaupan ruskeaa puista lautaa joka perinteisenä ratkaisuna minua miellyttäisi. Oli miten oli, laudan täytyy olla melko kookas koska nappuloiden pohjamitta on lähes 5 senttiä ja joidenkin nappuloiden figuurit vievät paljon tilaa muutenkin, ulottuen nappulan pohjan ulkopuolelle. Niinpä laudan koko täytyy olla luokkaa 40 cm * 40 cm. Myös Star Wars-shakkilaudan mainoskuvissa muuten on tuo Militaristi-Yoda joka ei todellisuudessa kuulu ensimmäiseen nappulasarjaan.
|
Oikeat urut olisivat ehdoton, upea perinteinen soitin. Vaikka lähinnä vain kirkoissahan noita yleensä näkee. Sähköiset soittimet tulevat kuitenkin paljon halvemmiksi.
Hienostellen sanomaan pyrkien ei silti voi kiistää etteikö perinteisten soitinten rakenne ole aivan vailla mielenkiintoa. (Toivottavasti lauseen merkitys tuli oikein)
|
Erikoisesti erilaiset kosketinsoittimet ovat verrattain kiehtovia mekaaniselta rakenteeltaan.
|
Lottovoittajan olkkarissa mahtava musta kiiltävä flyygeli olisi ehdoton siinä heti komeisiin ruukkuihin sijoitettujen vihreitten kukoistavien palmupuiden vieressä. Se tekisi lähtemättömän vaikutuksen, kuten minuun lapsena teki lähtemättömän vaikutuksen Marttilan sedän "Sali" Jalasjärven Alavallin entisellä kansakoululla.
No jaa, ehkä minulle vanha jaloilla poljettava urkuharmonikin riittäisi.
Cembalo ja klavikordi ovat käytännössä aika eksoottisia soittimia meikäläisillä maantieteellisillä leveyksillä.
Piano on kuitenkin aivan normaalia suomalaista kulttuuria. Sen sisärakenne epäilemättä on pitkällisen kehityksen tulos, eikä ole kenen tahansa kotinikkarin ja rakentelijan toteutettavissa hyvälaatuisena. Mekaaninen laatu tulee kalliiksi, paljon kaliimmaksi kuin ääneltään lähes samantasoinen sähköinen toteutus, vaikka mekaniikka muka on niin yksinkertaista ja vanhanaikaista ja sähkö niin "hienoa" ja uudenaikaista.
Neuvostoliitto on jostakin syystä vahvasti esillä Rauman kaupunginkirjaston poistokirjojen joukossa, se suuri ja mahtava jonka mahti on säilyvä aikojen taa, tjsp.
|
No joo, se "tuhoutumaton" NL otti ja romahti noin vuonna 1990. Samalla tuntuu romahtaneen moni muukin seikka, Suomessakin.
|
Lyödäänkö vetoa että tuo hirvieläinkin on mallikelpoinen kommunisti, kunniamerkein palkittu eturivin iskurityöläinen sekä työn sankari ja sillä on puolueen punasävytteinen jäsenkirja jossakin povitaskussa jemmassa, turkin kätköissä.
Täytyy muistuttaa että Neuvostoliiton maisemat sisältävät sellaisiakin maisemia joita nykyisen Venäjän alueelta ei löydy hakemallakaan. Mikki Gorbatshev antoi ne pois.
|
Mutta Urho Kekkonen se oli hyvä sälli. Tai ainakin Kekkosen Suomi, "Kekkoslovakia", oli hyvä maa asua, muistaakseni.
Ja miksei tuo Edwin Lainekin menettele.
Kekkonen oli kalamiehiä ja erityisesti on jäänyt muistiin kalavaaka jolla hänen saamansa kalat punnittiin. Jossakin siellä Lapin perukoilla kalareissun yhteydessä sillä kuulemma punnittiin normaalikokoinen vastasyntynyt lapsi, jonka painoksi kyseisellä tasavallan presidentti Urho Kekkosen kalavaa'alla rehellisesti punnittuna todettiin huomattavasti yli 10 kilogrammaa.
Minä olen esikoisena painanut alle 4 kiloa syntyessäni, eivätkä nuoremmat sisaruksenikaan ole aluksi olleet kuin hiukan yli 5-kiloisia. Eipä siis ole ihme jos nälkä opettaa lapinpojan ampumaan!
|
Häpeän tunnustaa etten ole vielä lukenut oheisia Georges Simenonin kirjoja.
Sama (kokonaan) lukemattomuuden häpeätahra tosin pätee moniin muihinkin kirjoihini. Kirjoja on helpompi keräillä kuin lukea (kokonaan). Olen laiskanpulskea sälli.
Tuo Kauhean Kankkusen kirja täytyy olla Porin kirjaston poistoista peräisin, koska siinä näkyy olevan vaalea hintalappu jota Raumalla ei harrasteta. Rip Kirby taasen oli raumalaisen kirjakaupan uudehkoja alennusmyyntikirjoja.
|
Amazonas oli lapsuudessani tarunhohtoinen paikka. Keskikoulussa maantiedon ja biologian opettajalla lie ollut asiaan vaikutusta.
En tiedä mitä Amazonas on nykyisin, ehkä joillekin ankeaa reaalitodellisuutta ja kovaa olemassaolon kamppailua.
Minulle siellä Amazonasissa varmaan olisi liian kuuma ja kosteaa. Enemmänkin haluaisin olla ikävystyneen näköinen argentiinalainen Hidalgo jolla on hienossa - kuivassa eikä liian kuumassa - olkkarissaan musta flyygeli ja mahtavan hienoja palmuja. Ja ehkä myös norjavartinen (mutta ei luuviuluksi nälkiintynyt) tummatukkainen ja tulinen vaimo polvella istumassa. Siinä olisi meikäläiselle tangomarkkinoita kyllin. Heti seuraavasta jättipottilottovoitosta?