| Edellinen | Seuraava |
Täytyy myöntää ettei salainen brittiagentti James Bond ole mikään salapoliisi tai ylipäätään tavallinen poliisi, mutta salapoliisit ja agentit kuitenkin ovat sitä samantapaista mediaseksikästä ammattikuntaa. Niinpä aihetta täytyy käsitellä edelleen.
|
Olkoot nämä sitten nimeltään dekkareita tai mysteereitä tai krimejä tai polareita, ovat ne kuitenkin kovasti kiinnostavia. Niin kiinnostavia että niistä pitäisi joskus tehdä oikein oma yhteenveto ... Niinkuin toki pitäisi tehdä niin paljon muutakin.
Monet tuollaiset kertomukset ovat jokseenkin uskomattomia, mutta niinpä ovat monet James Bond -elokuvatkin.
Nero Wolfe on todellakin postimerkillä, kuten edellisessä jutussa väitettiin. Tarkistin asian Michel-postimerkkiluettelon Keski- ja Pohjois-Amerikan kattavasta osasta.
|
Vuonna 1972 Nicaraguassa julkaistussa postimerkkien sarjassa (Interpol 50 vuotta) patsastelevat monet muutkin kuuluisat jännityskertomusten sankarit, kuten asianajaja Perry Mason. Luettelon kuvassa tosin on vain loordi Peter Wimsey. Suuriarvoisimmalle merkille on näköjään päässyt itse Sherlock Holmes.
Näiden postimerkkiluetteloiden kuvat ovat valitettavasti enimmäkseen mustavalkoisia.
Myös James Bond on päässyt esiintymään joihinkin uudehkoihin postimerkkeihin, mutta sellaisia uudehkoja merkkejä sisältävät luettelot eivät ole vielä löytäneet tietään Rauman kaupunginkirjaston poistokirjahyllyyn, joka näissä jutuissa on viime aikoina ollut pääasiallisena innoituksen lähteenä. Keväällä 2013 poistettujen joukossa on kuitenkin jopa luettelo vuodelta 2007/2008 joten ei välttämättä tarvitse odottaa kuin muutamia vuosia?
Uudet postimerkithän ovat muodostuneet valtioille varsinaiseksi rahankiskonnan välineeksi ja apukeinoksi. Olen itsekin joskus keräillyt postimerkkejä, mutta siitä riippuvuudesta olen onneksi jo päässyt eroon. Sittemmin olen kehittänyt uusia riippuvuuksia, kuten nämä galleriajutut. Ihmisen hädänalaisen aseman hyväksikäyttö postimerkkien avulla pitäisi joka tapauksessa kriminalisoida, edullisista valtiontaloudellisista aspekteista huolimatta. Varsinkin koska postin palveluita ajetaan alas, eli kansalaiset joutuvat maksamaan yhä enemmän siitä että heitä palvellaan yhä huonommin.
|
Mykkäfilmitkin jaksavat vaan edelleen kiinnostaa. Onhan niissäkin suuria "seikkailijoita" kuten Charlie Chaplin, joka tosin ei yleensä ole minkäänlainen poliisi, paremminkin hamppari. Salapoliisiksi hän olisi liiaksi huomiotaherättävä.
Elokuvista ei keksijöidensä mielestä pitänyt tulla kuin korkeintaan muutaman vuoden kestävä markkinavillitys. Tulevaisuuden ennakointi on monasti osoittautunut vaikeaksi.
|
Joskus aiemmin olen yrittänyt yllyttää ihmisiä keräilemään elokuvalippuja muistoesineinä. Nyt huomaan kääntöpuolen.
Raumalaisen elokuvateatteri Iso-Hannun lipun kääntöpuoli on eräänlainen ostokuponki, arvo 2 euroa.
Tämä paljastus saattaa vaikeuttaa tuollaisten elokuvalippujen keräilyä. Olen aliarvioinut ihmisluonnon julmuuden, erikoisesti Riku Räsäsen kohdalla?
Tosin itse en koskaan ole halunnut mennä ravintolaan syömään filmin jälkeen, mutta minä katsonkin elokuvan aina yksin ja keskityn siihen, enkä popkorniin tai jonkun erityisen viehättävän luontokappaleen hyväilyyn, kutitteluun, nipistelyyn ja puristeluun, siellä hämärässä.
Minä pidän elokuvat, ruokailun ja henkilökohtaiset sukupuolitoiminnot tiukasti erillään koska ne ovat minulla aivojen eri lokeroissa.
Chaplinin Parrasvalot vuodelta 1952 ainakin on hyvä mustavalkoinen elokuva. Mykkäfilmi se ei tosin enää ole. Voisi ehkä sanoa että se sijoittuu vanhojen mykkäfilmien ja uusien filmien välimaastoon koska on tehty ennen minun syntymääni ja Chaplin alkoi jo olla vanha mies. Parasta siinä ehkä oli lopussa toisen mykän filmin sankarin Buster Keatonin kanssa näytelty pianistin ja viulistin esiintyminen, jota voisi jopa luonnehtia kaksintaisteluksi? Vannoutuneille soitinten ystäville se saattaisi olla tuskallista seurattavaa?
|
Merirosvot ovat ainakin ennen olleet kiehtova ammattikunta. Tosin nykyisistä merirosvoista jossakin Somalian rannikolla on romantiikka kaukana, he ovat liian konkreettisia. Mutta Karibianmeren vanhoja merirosvoja ympäröi edelleen romantiikan ruusunpunainen sädekehä.
Olen jostakin kuullut että merirosvopäällikön elämän huippuhetket olivat vain muutaman vuoden mittaiset ja yleisin kuolinsyy oli sukupuolitauti. Niin, onhan kaikessa kääntöpuolensa. Kova elämä vaatii veronsa.
|
Mereen syliin on päätynyt monen unelma täällä ihan koto-Suomen rannoillakin.
Ihmeteltävän hienoja kuvia ovat sukeltajat piirtäneet lähialueen hylyistä. Monet salaisuutensa on meri joutunut meille luovuttamaan. Vaikka eiköhän meri vielä pidä itsellään halussaan monta salaisuutta.
Missäköhän ovat nekin kultalastit joita Kolumbuksen aikaan olivat tuomassa Amerikasta Eurooppaan. Alkuasukkailta rosvotuksi ryöstösaaliiksi kai sitä oikeastaan pitäisi nimittää nykyisenä valaistuneena aikana. Oletettavasti kultaa täyteen lastatut laivat upposivat myrskyssä ja painuivat syvän meren uumeniin kenties ikuisiksi ajoiksi, mutta kukapa sen varmasti tietää.
Siinä olisi ehkä ollut joillekin mahdollisuus tehdä vuosituhannen rikos. Matkaan lähdettiin vastoin Kristoffer Kolumbuksen nimenomaista kieltoa, ikäänkuin hämärälle bisnekselle sumuverhoa myrskyn suojista hakien? Suunnitellen rantautua myrskyn jälkeen jollekin harvaan asutulle rannalle kauaksi Espanjan hovista ja vaivihkaa kätkeä saalis, hankkiutua eroon laivoista - tai ainakin tehdä niihin huomattavia ulkonäöllisiä muutoksia jotka peittävät alkuperän - ja alkaa elellä herroiksi, mutta ei heti aluksi huomiota herättävästi, liian korkealla profiililla.
Mutta tuskin ne ainakaan tänne Suomeen olisivat tulleet. Paljastumisen riski olisi ollut aivan liian suuri? Huhu olisi väkisinkin kiirinyt Espanjan hovin korviin? Hovi tuskin olisi painanut asiaa villaisella.
Hoh-hoijaa, mitähän tekis notta mainittaas? Keväällä alkaa maasta kohota perinteisen tulkinnan mukaan virkistävää tuoksua joka pistää miehen miettimään suuria tekoja.
|
Minulle saattaa vielä kehittyä aikuisiän diabetes, se paljonpuhuttu "sokeritauti". Kuulun ilmeisesti eräänlaiseen riskiryhmään. Sokeriaineenvaihdunta ei ole paras mahdollinen.
Tuossa olisi diabetesta käsittelevä hyvän tuntuinen kirja, kirjastosta poistettu mutta minulle epäilemättä käypäinen. Pistää miettimään että pitäisikö paneutua siihen asiaan vai voisiko vaan keskittyä juomaan makeaa simaa.
Simasta puheen ollen tuomioni "iloisesti vaahtoavalle astainpesuaineelle" on ja pysyy. Juoma voi sinänsä olla ihan kelvollista limunaattia, mutta simana markkinoituna ja simana arvosteltuna se ei ole kaakoistakaan. Paremman kuvan se ehkä ansaitsee (vasemmalla) mutta siihen sen onkin sitten tyytyminen.
Se otsikon puoripoika pisti vain (taas!) muina miehinä karamällin suuhunsa ja selviytyi jatkoon sulavasti sillä tavalla. Täytynee selventää että puoripoika ei perinteisen käsityksen mukaan ole erikoisen korkeassa asemassa vähittäiskaupan henkilöstön hierarkkisessa rakenteessa, joten hänen käytöksensä oli arveluttavan huoletonta tässä suhteessa.
|
Keskiaika on tavallaan kova juttu. En kylläkään ensisijaisesti ajattele osallistuvani mihinkään roolipeleihin. Larppaus ei sovellu minun vartalolleni. Tai ehkä se paremminkin ei sovi minun psyykelleni. En ole piirileikkien ystävä vaikka olenkin hiukkasen lapsellinen. Haluan nähdä itseni jonkinlaiseen substanssiin tiukasti pitäytyvänä persoonana vaikka kirjoittelenkin näin pehmoisia juttuja.
Keskiaika olisi paluuta juurille tai perusasioiden pariin. Harva meistä lie oikeasti ollut ritari tai linnanneito, edellisessä elämässäänkään.
Tässä kirjaston poistokirjojen avustamassa vapaassa assosiaatiossa voisin haaveilla keskiaikaisen linnan rakentamisesta lottovoiton turvin. Se olisi ehkä ihanteellinen roolipelien näyttämö. Olkoon sitten vaikka barokkilinna. Linnathan kyllä menettivät varsinaisen sotilaallisen merkityksensä aika tarkkaan tykkien ja muiden tuliaseiden myötä, joten mainittavampaa sotilaallista merkitystä linnoilla ei ole ollut enää ainakaan 500 vuoteen.
|
Hmmm, mitähän nykyisin maksaisi rakentaa keskiaikainen linna? Se voisi ehkä olla pinta-alaltaan noin 30m*40m eli 1200 m2 ja uusi asuinrakennus kai nykyisin maksaa noin 2000 €/m2.
Jos lasketaan vielä kahdelle kerrokselle niin tuosta tulisi summaksi 4.800.000 € eli noin 5 miljoonaa. Toki tuo neliön hinta on kovin epävarma koska se ei lie erikoisen pätevä tällaiselle tyystin erityyppiselle rakennukselle. Uskon kuitenkin että viidellä millillä jonkinlainen komea "keskiaikainen" linna voisi hyvinkin kohota korkeuksiin, varsinkin jos se ei sisällä erikoisempia mukavuuksia.
Vai pitäisikö paneutua metafysiikkaan ja ottaa selvää mitä se oikeastaan niinku on? Minulla on siitä vain epämääräinen käsitys.
Mutta siitä olen varma että nainen joka pistää kirjansa nimeksi "En tiedä kuka olen" ja tällää sitten oman nimensä siihen kanteen, on hiukan hajamielinen. Miksei katso siitä kirjan kannesta!
|
Jaska Jokunen oli minulle nuoruudessani liian urbanisoitunut sarjakuva-(anti)sankari. Taitaa olla vieläkin. Se sarjakuva ei ole yhteensopiva sen agraariyhteisön kanssa jossa olen lapsena elänyt. Se on liiaksi snobbaileva. Kirkonkylääset siitä varmahan tykkäs.
Toki silti pidän sitä nykyisin arvokkaana osana meikäläisten kulttuurihistoriaa siinä kuin jotakin ... Angry Birdsiäkin?
No ei sentään, Angry Birdsiä en suostu noteeraamaan ollenkaan, kun sitä ei edes ole keksitty meidän kotikylällä niinkuin Kiroileva Siili on.
Että simmottis tällä kertaa. Elämä ei minua nujerra. Lompoottelu etiäpäin jatkuu askel kerrallansa, tuli mitä tuli. Minä säilyn oman elämäni sankarina vaikka joutuisin kahlaamaan skeidassa munaskuita myöten. Taistelulippu tulee aina liehumaan minun linnantornissani.
