Edellinen | Seuraava |
Olen perustanut eräänlaisen itsenäisen (mikro)valtion omalle tontilleni. Se ei kuulu EU:hun, eikä se myöskään tule liittymään Natoon. Olen saarivaltion yksinvaltias, eli Fidel Castroon verrattavissa, sekä toistaiseksi valtion ainoa kansalainen. Kruunua ei päässäni vielä ole, mutta sen asian kanssa ehkä vielä työskennellään.
Valtion virallinen nimi on Myllynsaari - Insulo de Muelejo ja kotisivut sille ovat työn alla Joomla-saitilla. Se on mainittu myös Mikropediassa fi.micronations.wikia.com/wiki/Myllynsaari, mutta pitäisi vielä tuo juttu viimeistellä kunnolla.
Valtio tietysti tarvitsee kaikenlaista, mm. oman lipun ja vaakunan, hallituksen ja kansalaisia. Luultavasti valtio tarvitsisi myös oman tiedustelupalvelun. Kukapa tietää miten pitkälle tämä vielä kantaakaan. Myllynsaaren valtion salaiset asiamiehet saattavat vielä joskus toimia muiden valtioiden alueella. Kenties heistä tehdään vielä elokuviakin ja elokuvien perusteella markkinoidaan pienoismalleina Valtion Salaisen Asiamiehen Autokokoelmaa, joka hakkaa James Bondin Autokokoelman mennen tullen? Alustavasti voisin paljastaa että erään agenttimme koodinimi on Jaska Ponti ja valtiossamme toistaiseksi on vain yksi kansalainen sekä että sortaja-Suomi on ainoa rajanaapurimme. Tästä voinee vetää väistämättömiä johtopäätöksiä.
Projekti on tietysti enimmäkseen leikkimielinen, mutta vanhaa sananlaskua muokaten voinee lausahtaa ettei ole niin suurta leikkiä etteikö siinä olisi myös jokin osa reaalitodellisuutta muokkaavaa totista uhoa ja yritystä.
Aiemmassa galleriajutussa jo esiintyneessä kirjaston poistokirjassa, KGB-kenraali Vladimirovin talvisodan juuria käsittelevässä suomennetussa kirjassa, on eräänlaista mielenkiintoista kotimaista raumalaista kansalaispalautetta.
Talvisota ja tie siihen epäilemättä on ollut suuria tunteita herättävä osa suomalaista historiaa. Ja varmaan myös Viktor Vladimirov:in persoona on saattanut joissakin herättää mielenkuohuntaa. Kansan karttuisa käsi on lisännyt lainakirjaan omat kommenttinsa joita Rauman kaupunginkirjaston henkilökunta näköjään on yrittänyt siistiä pois, siinä kuitenkaan täysin onnistumatta.
|
Eräitä lukijan kirjoittamia lisäyksiä on yritetty vaimentaa vaalealla korjausmaalilla, mutta ilmeisesti sininen kuulakärkikynän teksti näkyy selvästi sen läpi. Korjaukseen lie perusteltu tarve jos yleisölle tarjolla olevassa kirjaston kirjassa lukee esim. nimetystä ruotsalaispoliitikosta että "MÄDÄTKÖÖN SEKIN HURRI HELVETISSÄ!". Sehän ei voine olla Rauman kaupunginkirjaston kanta.
Kirjan lopussa oleva laajempi, ehkä yhteenvedon omainen, vuodatus on peitetty paremmin liimaamalla sen päälle valkoista paperia. Ehkä tuon pystyisi liottelemaan pehmeäksi, poistamaan liimatut paperit ja paljastamaan lukijan syvimmät tunnot historiankirjoituksen iloksi?
Kieltämättä Vladimirov kirjoitti hyvin ja onhan hänellä pointtinsa. Hänen asenteensa on sentään melko sovitteleva. Olihan tilanne sietämätön kun tärkeä suurkaupunki Leningrad oli vain tykinkantaman päässä laajentumishaluiseen Saksaan ystävällisissä suhteissa olevan maan rajasta. Tuossa tilanteessa Leningrad oli hyvin haavoittuva. Rauhanomaisesta aluevaihdosta neuvotteleminen vaikutti olevan suhteellisen mahdotonta ja mielestäni Neukkujen tarjous oli sentään aika hyvä.
Maittemme välillä selvästikin oli tarpeettomia jännitteitä, eivätkä neuvottelijat tämän rasitteen alaisena ehkä edistäneet Suomen etua kokonaisuutena parhaalla mahdollisella tavalla. Mielestäni valtiomiehen tulisi näyttää tietä tulevaisuuteen avoimella mielellä ja rohkeasti, etsiä vastuuntuntoisesti ja ennakkoluulottomasti ratkaisuja, eikä roikkua kuin orjana historiallisten rasitteiden kahleissa.
|
Lucky Luke on lapsuudesta tuttu hahmo, mies joka uhmaa suhteellisuusteoriaa ja muitakin fysikan lakeja vetämällä revolverinsa ja vielä ampumallakin sillä varjoaan nopeammin. Hän on sinkkujen prototyyppi, ratsastaa aina lopussa viileänä auringonlaskuun ja jättää muun maailman jatkamaan hullua menoaan.
Nämä ovat kirjastosta poistettuja lasten tai nuorten kirjoja, hinta 0,50€/kpl, mutta minähän olen mieleltäni nuori, myöhäispuberteettia elävä kadun herrasmies (joka ei kadu mitään).
Toisinaan joutuu manailemaan miten kaikki oleellinen oli keksitty jo 1980-lukuun mennessä. Vain tietotekniikka tuntuu edistyneen viime vuosina. Kaikkea on jo tuotettu enemmän kuin ihmiset tarvitsevat. Ei ihme ettei kaikille löydy mitään palkallista työtä.
Lastenkirjojen kanssa samassa eriössä sopii mainita että olen sittenkin hankkinut Skyfall-elokuvan DVD:nä, vaikka olen kai vannonut etten ilmoisna ikänä, kuuna kullan vaaleana sellaista tekisi.
Vain alkua olen siitä uskaltanut katsoa, koska niin hyvin muistan että lopussa elokuva menee aivan huonoksi. En haluaisi enää kolmatta kertaa kokea sitä pettymystä joka tästä mieleen jää.
Pitäisi joskus tarkemmin selvittää missä Skyfall menee niin perusteellisesti metsään. Miten niin hyvistä aineksista pystyy tekemään niin huonon elokuvan!
Star Wars -shakkinappuloiden uusi osa #16, musta sotilas, on kerrankin nimensä mukainen. Sitä valkean tiedusteluryhmä on tässä hämmästelemässä.
|
Nyt menossa oleva ensimmäinen nappulasarja on aiemmassa jutussa kuvattu hiukan heikosti, joten otetaanpa samasta esitteestä vielä paremmat kuvat.
Nämä eivät todellakaan ole sarjan shakkinappuloiden kuvia, vaan elokuvan hahmoja. Kaksinkertainen viivallinen suurennus tekee ihmeitä. Tekstistä saa nyt jopa selvää.
Sitä vaan harmittelen ettei tavallisilla shakkinappuloilla kuuluisi olla identiteettiä. Kuninkaalle ja kuningattarelle identiteetin vielä voisi sallia koska niitä on vain ne yhdet uniikit kappaleet. Mutta että sotilaatkin ovat kaikki erilaisia, se tuntuu omituiselta.
Nappuloiden taustalla olevia palmuja olen siirtänyt hiukan isompiin ruukkuihin. Yhdeksän palmua, kyllä Marttilan Setä olisi kateellinen jos tietäisi! Tosin pieniähän ne vielä ovat.
Näitä viherkasveja hoitaessani ja kastellessani tunnen olevani kuin joku hiton Nero Wolfe, vaikka hän harrastikin muistaakseni paremminkin orkideoja kuin viherkasveja.
Kesäkukkien kylvämisen aika lähestyy. Toivottavasti saan vielä jotakin pientä siementä heiteltyä maahan Kihniänkylässä tänä keväänä. Kastelu minulta tosin voi jäädä vähiin joten säiden armoille ne siemenet jäävät.