Noin vuoteen 2007 saakka Raumankin seudulla vaikutti Laitilassa sijaitseva yritys Old Armoury Ky. Tuo sama lie ollut aktiivinen myös Euran suunnalla. Yrityksellä oli nettisivut ja kaupan oli muitakin kuin mustaruutiaseita.
Toimelias Juhani Suikkila - hänen omaa ilmaustaan jäljitellen - koulutti puolet seudun asekuntoisista miehistä mustaruutiampujiksi mm. kansalaisopiston kursseilla.
Suikkilan päätoimi oli jotakin aivan muuta, olikohan sosiaalialalla pääkaupunkiseudulla. Toiminta loppui hänen yllättävään kuolemaansa, tietääkseni sydänkohtaus. Minullakin oli tilauksessa mm. Brown Bess-musketin pistin josta ei sittemmin kuulunut mitään.
Kansalaisopiston kurssilla Suikkila kertoi aluksi yleistä asiaa mustaruutiaseista ja mustaruutiammunnasta, joka vaatii erikoistietoja verrattuna patruuna-aseisiin. Kurssin pääosa koostui rakennussarjoina tilattujen aseiden kokoamisesta ja lopuksi järjestettiin ammuntasessio Rauman Kuivassuon radalla. Tämä on elävää asehistoriaa, aseharrastajan yleissivistystä. On tavattoman hieno asia että joku on tehnyt tällaista käytännön valistustyötä.
Kurssien aseet ovat suustaladattavia kertalaukausaseita. Suikkila oli tosin harrastanut myös takaaladattavia mustaruutiaseita, ainakin Sharps-merkkisiä ja hänen firmansa myi niitäkin.
Tavara tilattiin Saksasta. Saksassa saa aikuinen ostaa uuden mustaruutiaseen (tuskin kuitenkaan revolveria?) ilman mitään lupia. Lupa mustaruutiaseeseen Saksassa tarvitaan vasta sitten jos aikoo ampua sillä.
Aseita Suomeen tuotaessa tarvitaan toki jokin paperi (maahantuontilupa?) ja Suomessahan loppukäyttäjä tarvitsee luvan mustaruutiaseeseenkin, sellaiseenkin jolla ei ammuta, paitsi jos se on erittäin vanha. Nämä aseet ovat uusia, vaikka ovatkin vanhojen mallien kopioita.
Turvallisuuteen on kiinnitettävä erikoista huomiota silloin kun häärätään avoimien ruutinassakoiden kanssa. Mustaruuti syttyy kipinästä paljon herkemmin kuin "tavallinen" savuton ruuti. Niinpä esim. ruutipullo tehdään mielellään messingistä joka - toisin kuin rauta - ei synnytä kipinää jos se sattuu putoamaan ja osumaan kiveen.
Olen koonnut kaksi mustaruutiasetta Pedersolin rakennussarjoista Rauman Kansalaisopiston kursseilla. Ensimmäinen oli pitkäpiippuinen nallilukkopistooli Bounty Hunter, kaliiperi .45 ja toinen oli piilukkoinen musketti Brown Bess, kaliiperi .75
Pedersolin rakennussarjat ovat olleet kohtalaisen laadukkaita. Halvempien valmistajien sarjoissa on ilmennyt puutteitakin.
Pedersolin sarjojen aseiden lukot olivat jo valmiiksi koottuja ja sopivat paikalleen lähes "heittämällä". Halvemmissa sarjoissa kurssilla ilmeni sellaista ongelmaa että lukkoa oli vaikea koota tai lukon jokin pieni osa puuttui.
Rakennussarjan kokoamiseen tarvitaan vaihteleva määrä hiomista ja osien sovittelua. Osat ovat periaatteessa valmiita, mutta puinen tukki tarvitsee viimeistelyä ja pintakäsittelyn.
Mustaruutiaseen tukin oikeaoppinen pintakäsittely on perinteinen petsaus vesiliukoisella petsillä ja sen päälle pellava- tai puuvillaöljy. Aseiden tukit ovat yleensä pähkinäpuuta tai muita jalompia puulajeja. Metalliosat kuten piippu voivat kaivata sinistämistä, johon löytyy sopivat myrkyt aseliikkeestä.
Brown Bess:iä en ehtinyt (seuraavan vuoden kurssilla) saada valmiiksi kurssin puitteissa, hiomista oli paljon, se valmistui myöhemmin.
Perinteiset öljyt eivät ole kaikkein miellyttävimpiä pintakäsitelyaineita. Eräs vähemmän haiseva vaihtoehtoinen pintakäsittely on ainakin vahaus.
Bounty Hunter, "Palkkionmetsästäjä", on kuulemma ollut aikoinaan Amerikassa etsintäkuulutettuja jahtaavien palkkionmetsästäjien suosiossa koska siinä on - pistooliksi - pitkä piippu jonka avulla arvokkaan saaliin voi pudottaa vähän pitemmältäkin matkalta. Se on kuitenkin kivääriä huomattavasti helpompi kuljettaa mukana. Hyödyllisin ase on sellainen riittävän kantava ase jonka voi ja viitsii ottaa mukaansa esim. saluunaan.
Palkkionmetsästäjän kaliiperi .45 kuulostaa ehkä järeältä nykyaikaisiin aseisiin tottuneen korvaan, mutta nykyisin kaupan olevissa mustaruutiaseissa se on aivan tavallinen. Neljäviitonen olikin selvästi kurssien suosituin kaliiperi. Tosin Suomessa tavallisen kansan metsästysaseiden, mustaruutiaseiden, kaliiperit lienevät aikoinaan yleensä olleet tätä pienempiä.
Pitkän piippunsa vuoksi Palkkionmetsästäjä on vahvasti etupainoinen yhden käden aseeksi, mutta tämän vastapainoksi se on vakaa ammuttava.
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
Bounty Hunterin tukin olen erehdyksessä käsitellyt petsin asemesta petsilakalla, jonka jälkeen se ei juurikaan öljyä imenyt. Lakka tekee pinnan liukkaan oloiseksi.
Alkuperäisen komean etutähtäimen olen käsittämättömällä huolimattomuudella onnistunut vääntämään poikki, joten viilasin siihen tavallisesta ruuvista uuden jyvän.
Lukkolevyn kirjokarkaisu ja piipun sinistys olivat valmiina joten niitä en ole tehnyt. Piipun päätä olen vähän sinistänyt, mutta pikasinistysaine ei pysy kovinkaan hyvin. Tukin petsi on turhan tumma, vaaleampi olisi parempi.
Brown Bess on 1700-luvun brittiläisen sotilasaseen kopio. Se on pitkä ja painava ase. Pyöreät kuulat ovat melkoisia lyijymöhkäleitä. Kivääriksi sitä ei oikeastaan sovi nimittää koska kiväärin piippu on rihlattu ja musketin piippu on sileä, rihlaton, luullakseni lataamisen nopeuttamiseksi. Suustaan piippu on huomiotaherättävän ohutseinämäinen, mutta ruutikaasun paine lie kuulan ehtiessä piipun suulle jo melko vaatimaton.
Brown Bess ei ollut aseen virallinen nimi, vaan tuo nimi on syntynyt vasta siinä vaiheessa kun brittiarmeija poisti kalustoa käytöstä ja myi aseet siviileille. Ilkeät kielet väittävät että "Brown" viittaa vanhojen aseiden ruosteisuuteen. Suomessakin näitä lienee ollut käytössä, ehkä 1800-luvulla? Metsästysaseeksi se on kylläkin verrattain järeä meikäläisiin olosuhteisiin.
Brown Bessin lukkolevyssä on nimellinen vuosiluku 1762, mutta ihan yksityiskohtaisen tarkka kopio tämä Pedersolin näkemys ei ole. Musketin väljässä piipussa ei ole rihloja eikä aseessa ole varsinaisia tähtäimiä. Muskettien käytön sotilaallinen filosofia on aivan omanlaistaan ja nykyaikaiselle ajattelulle vierasta.
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
Sotatantereella musketöörin työ oli erittäin veristä puuhaa. Ampumatarkkuudella ei ollut suurta merkitystä. Taistelutilanteessa tärkeintä oli ladata nopeasti paineen alla ja ampua mahdollisimman monta laukausta vihollisen suunnalle vaikka omia kaatuu ympäriltä kuin heinää. Ammunnan lopuksi oli luvassa pistintaistelu.
Musketin piippua ei sinistetä, sen kuuluu olla kiiltävä. Kuvissa Brown Bessissä ei ole "piikiveä".
Sankkiruudin valmistus tavallisesta mustasta ruudista on oma toimenpiteensä, sitä ei saa valmiina. En voi tässä kertoa Suikkilan sankkiruudin ohjetta koska se on alkoholipoliittisesti arveluttava.
No olkoon nyt tämän kerran, tässä Sukkilan ohje miten tehdään sankkiruutia piilukkoaseelle : Hankitaan viinakaupasta Koskenkorvapullo, suorakylkinen alkoholijuomapullo. Pöydällä olevan sanomalehden päälle ripotellaan tavallista mustaaruutia. Kumollaan olevaa viinapulloa pyöritellään kevyesti ruudin päällä niin että jyväset murskaantuvat pienemmiksi. Tällainen pienijyväinen ruuti syttyy kipinästä herkemmin kuin tavallinen mustaruuti ja sitä valuu aseen sankkireikäänkin. Lopuksi sen pullossa olevan viinan voi sitten vaikka juoda, ellei ilkeä maahan kaataa.