02.04.2011
Eteläpohjalainen nuotio

Vuoteen 2005 mennessä Petäys-tilan tontti oli jonkin verran päässyt metsittymään verrattuna lapsuusvuosiini.

Niinpä otin kesällä vesurin rumaan käteen ja aloin pistää ylimääräisiä risuja lakoon.

Heinäkuun lopulla 2005 puuta ja pensasta oli kertynyt sievoinen kasa vielä perikunnan hallussa olevalle tontille. Silloin saivat eräät kaksi fanaria päähänsä tuikata koko komeuden tuleen.

Puut eivät tosin olleet kovinkaan kuivia, mutta valitettavasti nämä konnat saivat kasan lopulta syttymään. Apuna kuulemma käytettiin jäteöljyä.

Nuo kaksi fanaria olivat veljeni Pasi ja Mauno Kalakoski josta oli paljon apua tilan asioiden selvittelyssä.

Saatuaan risut palamaan fanarit olivat siirtyneet pienemmälle nuotiolle paistamaan makkaraa ja ryypiskelemään.

Iso nuotio paloi liian kuumana. Sen ääressä makkaran paistaminen olisi ollut tuskallista.

Mauno meuhkasi että aamuun mennessä risujen paikalle ei paljoakaan jää. Minä paimensin tulta fanareiden ryypätessä pimenevässä illassa ja huolehdin siitä että kaikki hiilet paloivat loppuun niin että lopputulos oli siisti.

Selkänojan puuttuessa - istuivat jonkinlaisten puulaatikoiden päällä - Mauno kaatui taaksepäin yöllä pienen nuotion ääressä ja kertoi lyöneensä päänsä kiveen, mutta ei hänen kuitenkaan pahasti käynyt. Mauno jatkoi sujuvasti ryyppäämistä selällään maaten, asentoaan muuttamatta.

Minä toimin fanareiden autonkuljettajana. Taskulamppua tarvittiin herrojen opastamiseksi pienen nuotion äärestä autolle.

Aamulla paikalla ei todellakaan ollut jäljellä kuin pläntti mustaa maata ja hyvin pieni tuhkakasa. Mauno jäi sanattomaksi. Hän ei ilmeisesti kuitenkaan ollut odottanut aivan niin vaatimatonta lopputulosta.

Mauno ehkä epäili että minä olin tehnyt jotakin jekkua, vienyt tuhkaa pois tai jotakin, mutta ei se niin ollut. Minä vain huolehdin yöllä nuotiota kokoon lapioimalla siitä että kaikki hiilet paloivat. Tuhkaa tietysti lenteli savun mukana myös ympäristöön.

Tuolla polttopaikalla ei ruoho kasvanut pitkään aikaan.

Sisältö

ALKU