Tästä se alkoi

Edellinen Seuraava

Kaiken hyvän alku ja juuri oli #001 eli Salaisen Agentin 007:n hopeanhohtoinen Aston Martin DB5 elokuvassa Goldfinger.

Onko se erikoisen hyvin tehty, ikäänkuin ostajien koukuttamiseksi ostamaan lisää sarjan malleja?

Dioraaman pohja on alta melko mitäänsanomaton. Ainoana tunnisteena siellä on numero 2. Tien reunamerkkien kohdalla on kolot. Pienoismallin kiinnitys dioraaman pohjaan on erillisen muoviosan välityksellä.

Dioraaman pohjaa täytyy kehaista siitä että se ei ole pelkkä suora muovilevy, vaan siinä on muotoa.

Ensimmäinen James Bondin Autokokoelman malli on siitä hiukan erikoinen verrattuna aiemmin käsiteltyihin malleihin että sen pohjassa on reikä vain ruuvia varten.

Tarkoitan sitä että matkustamosta ei tule pienoismallin pohjan läpi tappia johon kiinnitysruuvi porautuisi dioraaman pohjasta.

Pienoismallin pohjan alapuoli on epätavallisen runsaasti detaljoitu. Takapyörät toimivat pyörinä vaikka taka-akselille on kuvattu myös renkaansilpoja.

Valuosasta löytyy tunniste UH-1783-D02 ... ahaa, vihdoinkin D02 tavanomaisen D01:n asemesta. Onko tämä mallin toinen versio? Liittyykö dioraaman pohjassa oleva numero 2 samaan asiaan? Jos tämä on toinen versio, niin miten eroaa ensimmäisestä?

Tämä malli oli Suomessa irtonumeromyynnissä syyskuussa 2008. Sarja alkoi kuitenkin Enkuissa jo joulukuussa 2006, kuten olen selvittänyt jutussa 122, joten kyllähän siinä välissä olisi ollut lähes 2 vuotta aikaa kehittää uusi lievästi erilainen versio.

Etupuskuri rekisterikilpineen on kiinni mallin pohjassa eikä valuosassa.

Voinee sanoa että tämä on keskimääräistä huolellisemmin tehty pienoismalli, ainakin ulkopuolelta. Asiakkaan tuskin odotetaan avaavan mallia, ainakaan ennen ostopäätöstä.

James Bond ajelee Astonia rennosti "luu ulkona". Ehkä (oikeakätisten?) Salaisten Agenttien ei erikoisesti tarvitse keskittyä jos he kiivaassa ohitustilanteessa renkaansilpojaa ensimmäistä kertaa käyttäen suistavat toisen auton ulos tieltä, vaan voivat ohjata kylmän rauhallisesti vain vasemmalla kädellä, samalla kun lepuuttavat oikean käden kyynärpäätä avoimessa ikkuna-aukossa?

Tai ehkä Salaiset Agentit ajelevat rennosti luu ulkona vain silloin jos arvelevat että tieltä suistettavan Mustangin kuljettaja on aiemmin yrittänyt ampua heidät kuoliaaksi?

Pahoin pelkään että renkaansilpojan käyttölaitteet olivat keskikonsolissa, eli vasemmalla kädellä, joten ehkä Bond ajoi hetken kädet kokonaan irti ohjauspyörästä?

James Bondin kasvot eivät tässä figuurissa ole aivan parhaimmillaan, erikoisesti kasvojen oikea puoli.

Epäilemättä pienten figuurien kasvojen maalaaminen siististi on hyvin vaativaa. Pienetkin erot vaikuttavat paljon figuurin ilmeeseen koska me ihmiset olemme niin harjaantuneita tulkitsemaan kasvojen ilmeitä.