JBA #20

Edellinen Seuraava

Elokuvan Casino Royale Aston Martin DBS on keräilysarjan numero #20 eli sisältyy Suomi-sarjaan. Tästä duppletista on dioraaman kotelo rikki, joten sillä sopii leikitellä.

Pienoismalli on dioraaman pohjassa kiinni kirotulla kolmiokolokantaisella ruuvilla, josta vastoinkäymisestä ärsyyntyneenä en muista kokeilla sopisiko siihen mahdollisesti pieni kuusiokoloavain, vaan murjon viattoman ruuvin brutaalisti auki kiinalaisilla lukkopihdeillä.

Tämähän on Universal Hobbies -malleja, kuten kaikki Suomi-sarjan mallit. Dioraaman pohjasta en kuitenkaan löydä erikoisempia merkintöjä. Pohja on muutenkin melko yksinkertainen, mutta onhan siinä mallinnettuna tuo parkkipaikan reuna.

Pienoismallin pohjan sen yläosaan yhdistävät 2 ruuvia ovatkin helpompia ristipääruuveja joille vaatimaton työkalukokoelmani riittää.

Pakoputket ovat osa pienoismallin muovista pohjaa, eivät mallin yläosaa.

Tavanomaiseen tapaan malli on dioraaman pohjassa kiinni ruuvilla joka kytkeytyy muoviseen matkustamoon mallin pohjassa olevan reiän kautta. Pienoismallin pohja ja metallista valettu yläosa ovat toisissaan kiinni kahdella ruuvilla.

Mallin valetun yläosan alapinnasta paljastuu vihdoin jonkinlainen tunniste. Siinä lukee UH D01, mitä sitten tarkoittaneekin.

Mallin valuosa on kyllä oikein nätti. Ihan puistattaa ja selkäpiitä karmii jos tuollaisesta tai sen valumuotista pitäisi tehdä 3D-malli.

Mutta eipä sovi moittia sisäosiakaan, ne ovat kohtalaisen siistit. Sääli vaan että mallin sisään ei kovin hyvin näe sitä avaamatta. Matkustamon detaljit menevät tavallaan hukkaan. Melkoinen askarteleminen on noissa kaikissa detaljeissa, eikä niitä todellakaan tee mieli ruveta tämän pitemmälle purkamaan. Niin utelias en ole.

Nyt pääsee kunnolla näkemään Bondin aseen joka on Astonin hansikaslokerossa. Sitä olen aiemmin turhaan metsästänyt kameran kanssa kuten kertoo juttu 108


Niin, sellainen se oli.

Ruuvaan mallin kokoon, mutta tympääntyneenä kolmiokoloruuviin en kiinnitä mallia dioraamaan, vaan annan sen hulmuta vapaasti kuin Urho Kekkosesta kertovassa vitsissä, jossa jakauksen paikka oli päätettävä kun hiuksia oli jäljellä enää yksi.

No okei, myönnetään että malli on tuossa kuvassa kotelossa väärin päin, pitäisi olla keula kohti lähtösuuntaa että kiireinen Salainen Agentti pääsee välittömästi ampaisemaan räväkästi liikenteeseen ilman mitään peruutusmanöövereitä.

Lopuksi tekee mieli kuvata tätä uutta mallia rinnakkain edellisessä jutussa avatun lähes antiikkisen Hispano-Suizan kanssa. Molemmissa taitaa kylläkin olla 12 sylinteriä ja molemmat ovat kalliita, mutta muuten niiden välillä on melkoinen kontrasti.



Tämä malli #20 otti ja putosi lattialle. Molemmat sivupeilit murtuivat irti. Noh, ne olivat minusta joka tapauksessa alunperin suunnatut häiritsevästi yläviistoon. Ehkä saan ne vielä siististi liimattua aiempaa sievempään asentoon?