Tämä sivusto oli alunperin tarkoitettu ammattikorkeakoulun "insinöörityön" kehittelyä varten. En uskonut saavani työtä mistään muusta yrityksestä, joten ajattelin tehdä tutkintoon vaadittavaa opinnäytetyötä eli koulun päättötyötä itse oman toiminimeni lukuun. Perustin oman toiminimen pelkästään tätä varten.
Tilanne sivustolla on sittemmin muuttunut. Tätä sivustoa hallinnoi nykyisin Bulwanian Teknillinen Yliopisto. Tekniikan opiskelu ei suinkaan pysähdy tutkintoon Insinööri AMK
. Päinvastoin todellinen insinööritaito, opiskelu ja tekninen osaaminen vasta alkaa siitä mihin ammattikorkeakoulu ja insinöörin tutkinto päättyy. Samat pyrinnöt jatkuvat edelleen.
Peiliaurinkokello oli se alkuperäinen idea ja se pysyy mukana jatkossakin yhteisenä nimittäjänä. Tässä käsiteltävä aurinkokello näyttää aikaa Auringon paistaessa selkeällä säällä peilien kautta aika-asteikolle heijastuvan valon avulla. Peiliaurinkokello voisi olla avoimella paikalla bussipysäkin tai talon katon osa tai ehkä se olisi korkean patsaan sisällä?
Peilioptiikka on tarkoitus suunnitella omatekoisella 3D ray-tracing
-ohjelmalla jota täällä kehittelen. Seuraamme siinä Auringon valon säteiden kulkua kolmessa ulottuvuudessa. Keskeinen kysymys mielestäni on, miten hyvä kontrasti ja miten kapea aikamerkintä varjossa olevalle aika-asteikolle lopulta saadaan.
Suuri käytännön vaikeus epäilemättä on katon läpi menevän rakenteen yhteensopivuus kattorakenteiden kanssa. Niinpä kattorakenteita täytyy tutkiskella, vaikka en olekaan raksan jäbä. Katon täytyy kantaa mm. talvinen lumikuorma ja arvattavasti se jonkin verran joustaa kuorman alla. Aurinkokello ei sinänsä voi olla katon kuormaa kantava rakenne.
Ohjelmat toteutan täällä JavaScript:in avulla, se toimii käyttäjän nykyaikaisessa selaimessa ja grafiikka piirretään HTML5:n Canvas-elementin avulla. Ohjelmat toimivat latauduttuaan myös selaimen off-line tilassa, palvelinyhteys ei ole tarpeen ajoaikana. Stereokuvapareja mahdollisesti käytetään 3D-grafiikan havainnollistamiseen. Osa teksteistä tällä saitilla saattaa olla kansainvälisellä Esperanton kielellä.
Toistaiseksi en pysty tällaista peiliaurinkokelloa käytännössä rakentamaan, mutta suunnitelmat aion tehdä vimpan päälle. Eläköön todellisen konstruktöörin ilme!
Kehyksiä suositellaan. Ne saa käyttöön index-sivun kautta. Ylemmän kehyksen valikko sisältää sivuston päävalinnat, mutta ne ovat myös pääsivulla. Sivustoa voi oman valinnan mukaan käyttää kehysten kanssa tai ilman kehyksiä. Sivuilla ei ole ennalta asetettua leveyttä, vaan käyttäjä voi itse säätää selainikkunan leveyden sisällölle sopivaksi.