Edellinen

03.06.2012

Seuraava

Eräät kirjat ovat olleet minulle erikoisen tärkeitä harrastusta aloittaessa 1970-luvulla. Heiskasen 2-osaisen Tähtitieteen jälkeen maamme tuntui potevan jonkinlaista anemiaa oman tähtitiedekirjallisuuden alalla. Oltiin paljolti käännöskirjojen varassa. 1950-luku varmaankin selittyy Heiskasen mahtavalla varjolla, mutta siitä tilanteesta olisi pitänyt toipua nopeammin.

Tähtitaivas, Patrick Moore, suomentanut Martti Raudas 1964, alkuteos "Guide To The Stars", 1960.

Tästä pienehköstä opuksesta lie moni 1960 - ja 1970- lukujen suomalainen harrastaja ammentanut arvokkaita käytännöllisen perustiedon kultajyviä. Nimensä mukaisesti kirja keskittyy tähtiin ja tähtitaivaaseen. Planeetat jäävät vähälle huomiolle.

Näytteenä on eräitä hienoja piirroksia. Kirjan kuvitus ei sinänsä ole nykymittapuun mukaan mitenkään runsas, sisällön laatu paljolti perustuu sujuvaan kerrontaan ja joihinkin informatiivisiin piirroksiin.

Edelleen hyvin suositeltavaa lukemista. Vastaavaan kannustavaan opettavaisuuteen ei liene moni kirjoittaja sittemmin päässyt paljon kehittyneemmilläkään teknisillä apuneuvoilla. Konkreettisuudessaan hakkaa kaikki 20 vuotta nuoremmat surullisenkuuluisat musta aukko -eepokset mennen-tullen.

Aikamme Tähtitiede, Åke Wallenquist, suomentanut Pentti Kalaja 1954, alkuteos "Den Moderna Astronomin och dess Världsbild", 1951




Edellisen, harrastajan havainnointiin keskittyvän, kirjan vastapainoksi tämä on enempi teoreettinen opus, kuitenkin helppotajuinen, silti laadusta tinkimättä.

Tästä kirjasta - vaikkakaan en juuri tästä kansipaperein varustetusta yksilöstä - olen aikoinaan ilolla ammentanut nuoren elämäni parasta sisältöä.

Minun katsannossani tällaisen kirjan kuuluu antaa malli, yhtenäinen maailmankuva. Sen tämä kirja tekee.

Sillä ei oikeastaan ole suurtakaan merkitystä onko malli oikea vai "väärä", uusi vai vanha, varsinkaan paljaiden silmien kannalta. Tieto on aina epätäydellistä, tulee aina olemaan. Aina on virheitä, tulee aina olemaan. Epätäydellisyys on täysin normaalia. Epätäydellisyyden mahdollisuuden kanssa täytyy vain osata elää. Loppupeleissä kaikki mallit ovat kuitenkin enemmän-vähemmän väärin tai puutteellisia. Ilman havainnollista ja ymmärrettävää mallia olemme kuitenkin toivottomasti hukassa ja eksyksissä.


Tähtitieteen yliopisto-oppikirja on Suomessa 1970-luvulla ollut Johdatus Tähtitieteeseen, Gunnar Larsson-Leander, kirja jonka Jaakko Tuominen suomensi 1972.

Alkuteos on ruotsalainen Astronomi och Astrofysik, Gunnar Larsson-Leander 1971, josta nämä kuvat ovat. Ruotsalaisen kirjan kansikuvassa poseeraa Orionin kaasusumu kaikessa vain valokuvauksella tavoitettavissa olevassa väriloistossaan.

Pakkoruotsia vastustan kuten kaikkea muutakin pakollisuutta, mutta 1970-luvulla ruotsalaiset näyttivät taas suuntaa ja suomalaiset taapersivat nöyrinä perässä. On ne svedut vaan kovia sällejä.

Johtuukohan ruotsalaisten kirjojen runsaus kokoelmissani siitä että turkulainen antikvariaatti Kvariaatti sijaitsi aikoinaan Åbo Akademin lähistöllä?


Jutut

PÄÄSIVU