Edellinen

27.05.2012

Seuraava

Kuva oikealla esittää tunnettua vanhaa intialaista observatoriota. Vaikka minun mielestäni se ennenkaikkea esittää selvästikin jättiläiskokoista ekvatoriaalista aurinkokelloa.

Tuo intialainen observatorio lienee peräisin ajalta jolloin havainnot tehtiin ilman optisia apuvälineitä.

Optiset apuvälineet ovat tietysti luku sinänsä, mutta myös paljain silmin tehtävät havainnot ovat kiinnostavia sillä niissä on jotakin kokonaisvaltaista. Vasemmalla taitaa olla tanskalainen Tycho Brahe työnsä ääressä.

Aurinkokello tai observatorio joka on niin suuri että siinä voisi jopa asua, siinäpä innostava ajatus. Aurinkokellon muotoinen talo. Tai talon muotoinen aurinkokello, miten vaan. Jos olisi älyttömästi fyrkkaa niin rakentaisin heti sellaisen.

Tai ehkä hauta joka on kuin taivaallinen muistomerkki? Egyptin antiikkiset kolme suurta pyramidia ovat erään teorian mukaan sijoitettuja kuin Orionin vyön kirkkaat tähdet.

Tosin egyptiläisten mielestä meidän Orion-niminen metsästäjämme oli nimeltään Osiris, kuoleman jumala. Taivaalla näkyvä linnunradan himmeä valovyö taas oli heidän mielestään se joki, Niili. Sehän näkyy kyllä Orioninkin lähettyvillä.

Nuo suuret pyramidit on suunnattu ilmansuuntien mukaan asteen kymmenesosan tarkkuudella. Jokin ilmanvaihtokanava on suunnattu kohti taivaannapaa. Maan pyörimisakselin prekessioliikkeen takia se ei kuitenkaan enää osoita siihen tähteen kuin alunperin.

Ja pyramidithan ovat kiihottaneet ihmismieltä kovastikin. Minun nuoruudessani kohistiin kovasti eräästä kirjasta joka kertoi että partakoneen terät teroittuvat itsestään pyramidin sisällä. En ole kokeillut. Pyramidissa asuminen voisi kuitenkin olla jännittävää. Vaikka neliöitä olisikin vain vähän, niin kuutioita voisi silti olla paljon.


På Strövtåg Genom Rymden, Populär astronomi av Karin Schulz, 1945

Avstånden till solen, månen, planeterna och närmaste fixstjärna. Om vi tänkte oss att vi for med snälltåg, som hade en hastighet av 100 km. i tim. skulle vi komma fram till de olika himlakropparna på de tider som står angivna på varje tåg.

Vanha kunnon kosmisten etäisyyksien havainnollistus, vaikka onkin tavallaan niin kovin epärealistinen. Sadan kilometrin tuntinopeudella matka Kuuhun kestäisi 166 päivää. Aurinkoon pikajuna matkustaisi 177 vuotta. Neptunukseen kuluisi kokonaista 5055 vuotta, Plutoa ei mainita joten esitys on ehkä tehty ennen vuotta 1930.

Lähimmän tähden matkustusaika pikajunan tasaisella nopeudella 100 km/h on hiukan epäselvä, mutta jos parhaan kykyni mukaan sitä koetan tavailla niin junan kylkeen piirretty aika on 40 miljoonaa vuotta.

Tuollaisia lukuja ovat ihmiset joskus opetelleet ulkoa vaikka niillä ei heidän arkipäivässään lie ollut mitään suoranaista hyötykäyttöä ja ilmankin olisivat ehkä pysyneet hengissä.

Myös joidenkin tähtien etäisyyksiä valovuosina opeteltiin ulkoa ja ne tekivät aikoinaan kuulijoihin lähtemättömän vaikutuksen.

Lähtemättömän vaikutuksen on varmaan tehnyt moneen myös talvi-illan tähtitaivas. Siellä se egyptiläisten Osiris taas näkyy suoraan etelässä, tällä kertaa ehkä ruotsalaisessa maisemassa. Vuosituhannet eivät lie sitä ratkaisevasti muuttaneet.

Monet ikimuistoiset, ihmeelliset nautinnot ovat aivan yksinkertaisia.


Pikajunan nopeus ei ylitä sitä pienintä nopeutta jolla pääsee irtautumaan maapallon gravitaatiosta, mutta eivätpä kaikki nykyisinkään suositut havainnollistukset ole järin realistisia. Esimerkiksi se että Saturnus -planeetan tiheys on niin pieni että se kelluisi kahvikupissa. Olisipa hauska nähdä se kahvikuppi ja mitä tapahtuisi kun Saturnusta yritetään kelluttaa siinä.


Jutut

PÄÄSIVU