Edellinen

19.05.2012

Seuraava

Pikkuinen vain 4-sivuinen Tähtitaivas taskussa on luullakseni peräisin 1950- ja 1960- lukujen taitteesta. Se on saattanut maksaa jopa 50 markkaa.

Tuo komealta kalskahtava summa muuttui vuoden 1963 rahanuudistuksessa 50:ksi penniksi. Alkuperäinen hinta olisi siis nykyrahassa alle 10 centtiä, mutta luulenpa että markkinahinta on jo tätä korkeampi. Hyvä sijoitus;-)

Tämä löytyi Turusta - markka-aikaa se muistaakseni vielä oli - Tabulae Caelestes Himmels-Atlas -nimisen saksalaisen vuonna 1960 painetun tähtikartan välistä (8.painos), mutta minulla on muistaakseni ollut jo 1970-luvulla oma tämän tapainen halpa pahvilehdykäinen käytössäni.

Vaatimatonhan tuo on nykypäivän mittapuiden mukaan, mutta vaatimatontahan tässä haetaankin. Hyödyllinen se silti epäilemättä on ollut, harrasteen alussa. Jopa joitakin viidennen magnitudin tähtiä, Wau!

Pahanilkisesti kiiltelevänä tummana painotuotteena se vaan on tuskallisen vaikea kuvata salamalla. Lyijykynällä merkitty hinta "50-" jää juuri sopivasti salaman heijastuksen peittoon.

Takakannessa mainostetaan pontevasti Pentti Kalajan tähtikartastoa joka tietysti onkin kuulunut suomalaisten tähtiharrastajien parempaan kotimaiseen kalustoon monien vuosikymmenten ajan.


Ulkomaisista "vähän paremmista" kartastoista meilläkin varmaankin on ollut harrastajien käytössä yllä mainitun jo vuonna 1886 aloitetun saksalaisen Tabulae Caelestes kartaston lisäksi myös vuonna 1910 aloitettu lähes legendaarinen amerikkalainen Norton's Star Atlas josta minulla on vasta 17. painos vuodelta 1978.


Ja onhan harrastajalle ainakin auttavasti soveltuvia tähtikarttoja epäilemättä ollut monenlaisia, esimerkiksi 1970-luvun loppuun mennessä, monissa kirjoissa ja muissa lähteissä, joista kaikki eivät ole olleet pelkästään astronomiaan keskittyviä.

Esimerkkinä laajoista, ilmeisesti lähinnä seinälle tai ainakin pöydälle levitettäväksi tarkoitetuista, kartoista on tässä astronomisesti vaatimaton, vanha ja hapero ruotsalainen Rymdkarta vuodelta 1959 jolloin sateliitit olivat päivän sana. Itsestäänselvää että tähtikartalle täytyy saada näkyviin myös aurinkokunta ja ensimmäisiä tekokuita?

Ja toisena seinäkartta-eksemplaarina yllä on värikäs, melkoisen yksityiskohtainen ja oikeastaan aika maineikas sveitsiläinen Hallwag, sen 11. painos vuodelta 1978, hyvällä ohjevihkosella varustettuna. Hallwag on aloittanut seinien somistamisen tällaisella lakanalla vuonna 1969.

Kartoista on näyte samasta taivaan alueesta, Kaksosten tähdistön jalkopäästä, joten detaljointia voi vertailla. Hallwag ei paljon häviä esim. Nortonille, mutta eihän sellaista kauheaa seinävaatetta pysty ulkona havaitessa järkevästi käyttämään.

Tähdistön kirkkaiden tähtien yhdistely viivoilla on vaatimattomampien, paljain silmin käytettäväksi tarkoitettujen tähtikarttojen piirre. Yksityiskohtaisemmat, lähinnä kaukoputken tai kiikarin kanssa käytettäväksi tarkoitetut kartat eivät tällaista lapsellisuutta harrasta.

Informaatioräjähdys on viime vuosikymmeninä mullistanut myös tähtikarttojen markkinat, mutta koetan tässä keskittyä vanhempiin ja silti suhteellisen yleisiin ja edullisiin, tavallisten suomalaisten harrastajien saavutettavissa olleisiin lähteisiin.


Vanhin kotimainen tähtikartasto lienee Tähtitaivas kartoin ja selityksin jonka on toimittanut Ossian Jäämaa. Tämä tähtiharrasteen suomalainen pioneeri on painettu jo vuonna 1928.

Vihkon muotoisessa kartastossa tekstikin on painettu erikoisella sinisellä värillä. Olen löytänyt näitä useampia kappaleita joten tuskin ovat erikoisen harvinaisia.

Kartaston alkuperä on arvoitus, Ossian Jäämaa on sen toimittanut, mutta kuka on piirtänyt alkuperäiset kartat?

Kartastossa on kartta jokaiselle kuukaudelle. Karttojen laatu on vallan käyttökelpoista. Tuota ei ole tarvinnut hävetä vuonna 1928.

Malliksi on esitetty elokuun illan tähtitaivas - kuitenkin niin varhaiselle kellonajalle (klo 20 vyöhykeaikaa elokuun puolivälissä) että nuo tähdet eivät todellisuudessa vielä näy.

Kartoissa horisontti on tosin piirretty eteläisen Suomen mukaan, mutta valoisien kesäöiden tavallaan huomiotta jättäminen saattaisi johtua alkuperäisten karttojen ulkomaisesta alkuperästä?

Jäämaan pieni ja vanha kartasto sisältää tähtitaivaan karttojen lisäksi myös melko runsaasti asiaan liittyvää tekstiä.


Jutut

PÄÄSIVU